//Kirja-arvostelut..📚👩‍💻

Täältä löydät alkuperäisen blogimme arvostelut! Entisillä sivuillamme arviot oltiin jaettu kahteen sivuun (Kirja-arvostelut 1 ja 2), joten tämä sivu on pitkä. Jos haet jotakin tiettyä kirjaa tai sarjaa, käytäthän tietokoneen komento+f etsintätoimintoa!

 

Tänne on arvosteltu...

- Maresi : punaisen luostarin kronikoita
- Varjojen kaupungit-sarja
- Auringon pimeä puoli
- Naondel : punaisen luostarin kronikoita
- Kesämyrsky
- Hobitti (AtheneGirl)
- Hajonnut lauma
- Gretan tarina : Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita
- Viha jonka kylvät
- Taru sormusten herrasta
- Karhuryhmä
- Kuunnousu
- Pikku naisia I & II
- Nälkäpeli-sarja (AtheneGirl)
- Yksi
- Syitä itkeä julkisesti
- Hautausmaan poika
- Jäälohikäärme
- Pegasosten viha
- Varjometsästäjät -sarja
- Maresin voima : punaisen luostarin kronikoita
- Suomea lohikäärmeille -sarja
- Kirjojen tytär
- Tyttönä olemisen säännöt
- Löytölintu
- Paahde
- Mun vuoro
- Eikä yksikään pelastunut
- Valtakunta -sarja
- Kaikilla mausteilla
- Hopea -sarja
- Grishaversumi -sarja
- Viallinen -sarja
- Riskitekijä
-Siiveniskujen valtakunta
-Myrskynsilmä

-Harry Potter-sarja (ArtemisGirl)

-Nälkäpeli-sarja

- Twilight-sarja
- Äänihäkki
- Kirjastokissa
- Keskiyön kivi
- Teoria Katherinesta
- Paras kirja ikinä
- Robin Hood
- Bree Tannerin lyhyt elämä
- Vatukkatähden myrsky
- Varjak Käpälä
- Harry Potter- ja Soturikissat-sarja (AtheneGirl)
- Magisterium-sarja
- Mielensäpahoittaja
- Yhdeksän maailman sankarit
- Tyttö ja helmikorvakoru
- Jääkaksoset
- Pronssisoturit-sarja
- Minun tarinani : Northug
- Muinainen pimeys-sarja
- Let it snow
- Jäämaan kronikka-sarja
- Taru Silmäterästä-sarja
- Maze runner-sarja
- Darlah 172 tuntia kuussa
- Tähtiin kirjoitettu virhe
- Punainen pyramidi
- Maan alaiset
- Paluu kivikaudelle
- Salainen puutarha
- Eikä yksikään pelastunut
- Sotahevonen
- Kultainen torni
- Gladiaattori-sarja
- Nevermoor-sarja
- Tyttö sinä olet
- Noitien taistelu-sarja
- Lumotut
- Tuhatkuolevan kirous
- Surunhauras, lasinterävä
- Painajaisten lintukoto
- Myyttihovi-sarja
- Nokkosvallankumous
- Omenmean vallanhaltija
- Nukkuu lapsi viallinen
- Gisellen kuolema
- Sydämen asioita, perhe ja planeetta kriisissä
- Pieni suklaapuoti
- Hobitti (ArtemisGirl)

Maresi : punaisen luostarin kronikoita

Kirja kuunneltu äänikirjana. Maria Turtschaninoffin Finlandia Junior-voittaja 2014
   Punainen luostari on saanut nimensä arvokasta punaista väriainetta tuottavista verisimpukoistaan. Simpukoilla luostari tienaa, joten sinne opiskelemaan pääseminen ei maksa kuin omat matkakulusi.
   Tarinan kertoja Maresi saa kokea paljon, ja kirja kertookin hänen luostarinoviisin ajoistaan, siitä, kuinka vaisu Jai saapuu saarelle ja miten lopultakin Maresi saa oman talon. 
   Kirjan kannet avasivat minulle sitä maailman puolta, johon en onnekseni ole joutunut henkilökohtaisesti tutustumaan, silkan alistamisen ja omistamisen puolta. Tarina myös näytti maailman kauneutta, ja todellisen tiedon tärkeyttä, kuinka sillä ollaan voitu parantaa maailmaa.
   Värikäs ja tarkoin kuvailtu maailma herää tekstiltä eloon, ja kun tapahtumapaikkoja on oikeastaan yksi, oppii sen tuntemaan nopeasti. Pystyy näkemään Aamunkoiton portaat, ja Ruusun temppelin. Lukijakin pääsee sukeltamaan luostarin oppiin, Auringontervehdykseen, sekä kolmikasvoiseen Jumalattareen, on oikeastaan mukavaa, että vaikka pohjustuksena onkin Jain kauhea isä, tämän kosto, ei kirjassa ollut liikaa draamaa tai toimintaa. Tarina eteni kiirehtimättä ja sen rakenne oli selkeä.
   Mikä antaa minulle valtuudet suositella tätä kirjaa myös vanhemmille, on kauniit yksityiskohdat, sekä jotkin melko raa'at kohtaukset, loppuratkaisua pois jättämättä. Suosittelen 11-vuotta täyttäneille, viihdyttää takuulla myös yläkoululaisia!

-AtheneGirl

Varjojen kapungit

Varjojen kaupungit on kaksisaagainen ja yhteensä kuusiosainen kirjasarja, jonka kirjoissa on tekstiä lähes kolmentuhannen sivun verran. 
   Voi tätä tarinan kulkua, juonenkäänteitä, puoltenvaihtoa, esitapahtumia, tunteita... Hirmu inhimillinen ja melko saippuainen sarja. Varjometsästäjät etsivät ja tappavat nimensä mukaan maailman varjoja, demoneja, eli muinoin langenneiden enkelten lapsia ja lapsenlapsia, jotka tahtovat meidän maallikoiden tietämättä polttaa tämän maailman poroksi ja syödä sen elinvoiman. 
   Päähahmoja on ensimmäisessä saagassa vain yksi, Clary, johon melkein kaikki kohdistuu. Toisissa kolmessa osassa tutustutaan hieman enemmän pidättyväiseen Jaceen, itsevarmaan Izzyyn ja vampyyriksi muuttuneeseen Simoniin, samoin kuin melkein-aikuiseen Aleciin. 
   Juonenkäänteitä löytyy tästä sarjasta uskomattoman paljon. Jacella voisi olla kolme isää ja periaatteessa neljä eri sukunimeä, niin paljon veri- ja perhesuhteet, vanhat velat ja menneisyyden virheet ovat tähän vaikuttaneet. Kirjoissa pohditaan hyvin paljon verisiteiden ja vanhojen tapojen suomaa jäykkyyttä ja halumattomuutta muuttua, vaikka maailma muuttuu meiltä kysymättäkin. Klaavi, varjometsästäjien Neuvosto, on haluton yhteistyöhön alamaailmalaisten, eli kulkevan taudin lykantropian luomien ihmissusien, pimeässä liikkuvien vampyyrien, epäluotettavien, kuitenkin valheisiin tukehtuvien hatijoiden, sekä puolidemonien, eli velhojen kanssa, mikä voi kuitenkin koitua heidän kaikkien tuhoksi. Ja sen myötä myös tämän maailman. 
   Clary, siis Clarissa on isänsä Valentinen uhri, kuitenkin hieman toisin kuin veljensä Jonathan. Jonathanista tuli hirviö, kun tämän isä antoi tätä kantavalle äidille demonin verta, joka poltti pojasta kaiken inhimillisyyden. Poikansa vuoksi sureva äiti menetti elämänhalunsa, miksi mies antoi tälle kiduttamansa enkelin kultaista verta jauheena. Jauhe kulki seuraavaan tyttäreen antaen tälle kyvyn luoda uusia riimuja, varjometsästäjien taianomaisia merkkejä, joita ennen kukaan muu, kuin Taivaan palvelija ei voinut luoda. 
   Entä Jace? Miksi hän on, kuin on? 
   Tarina muureista, korruptoituneisuudesta ja hyvistä aikeista, mutta vääristä tavoista toteuttaa niitä. Erittäin koukuttava ja mukaansatempaava juoni, josta ei puutu taustaa tai mutkia. Kaikki päättyy hyvin, muttei ilman uhrauksia ja verta. 
   Rakastin latinalaisia sanontoja, eläviä tapahtumapaikkojen kuvauksia, sekä Raamatun sitaatteja ja oppeja tarinan yhteydessä. Ne loivat varjometsästäjien olemassaolosta mahdollista!
   Mitä pitäisi vielä sanoa? 5/5 sarja, suosittelen ehdottomasti!
   -AtheneGirl

Auringon pimeä puoli

Vuoden 2019 Finlandia Junior-palkinnon voittaja.
   Auringon pimeä puoli on tuntemaamme todellisuutta venyttävä, vaikeasti luokiteltava kirja. Periaatteessa kaikki tapahtuva voisi olla mahdollista, mutten silti ole varma, onko juoni nyt suoraan sanottuna sci-fiäkään.
   Tarinassa käsitellään ajan fysiikkaa, nykyhetkien, valon ja matkan määritelmiä. Meidän neljää ulottuvuuttamme, leveyttä, pituutta, korkeutta ja aikaa, joista minkä vain poistaminen muuttaisi todellisuutemme täysin. Monimutkaiset asiat aukenevat lukijalle hahmojen hyvien vertauksien ja esimerkkien avulla.
   Juonenkäänteitä on paljon, mutta sitäkin enemmän on asioita, jotka lukijan on mahdollista ymmärtää jo ennen päähenkilö-Emiliaa. Itse olen niin täysin hahmossa kiinni, että kaikki oli minulle yhtä suurta yllätystä, lukeminen toimii niinkin, mutta sinä voit varmasti havaita joitakin yksityiskohtia minua paremmin.
   Tapahtumapaikat, tärkeät kartat ja merkit ollaan selitetty hyvin, samoin hahmot, motiivit ja muutoin ehkä vaikeaselkoista juonta helpottaa se, että kertojia on vain yksi.
   Voisin lukea hyvinkin pian uudelleen, vaikken mahdottoman kovaa koukun nykäisyä missään vaiheessa tuntenut, oli juoni jännittävä ja monipuolinen!
   Suosittelen 8- tai 9-vuotiaasta vanhemmille. Varmasti on nuorempiakin, joille tarina avautuu, mutta ikäsuositus on niille, jotka uskovat olevansa liian pieniä jännittävimpiin kohtauksiin <>
   -AtheneGirl

Naondel : punaisen luostarin kronikoita

   Kirja kuunneltu äänikirjana.
   Itsenäinen jatko-, tai alkuosa Maresille, josta arvostelu tämän osion yläpäässä.

   Naondel on laiva, jolla sisaret päätyvät Menoksen saarelle, kun suuri myrsky heittää heidät väärään kurssiin matkalla Terasuun. Menokseen he perustavat luostarin, Punaisen luostarin, josta kerrotaan ensimmäisessä osassa, Maresissa. 
   Mutta mikä toi sisaret yhteen?

   Naondel on nuorille aikuisille, tai nuorille suunnattu raaka tarina, joka käsittelee suorasanaisesti hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Se on kaunistelematon, julma, kirjan "pahis" on todellakin paha, aivan eri tavalla, kuin mihin olen itse tottunut.
   Juoni on melko selkeä, on mies ja naiset joutuvat hänen luokseen kuka mistäkin. Kaikki alkaa kuitenkin Kabirasta, sokeasti rakastuvasta nuoresta tytöstä, joka häikäilemättömästi paljastaa voimanlähde Anjin salaisuudet vallanhimoiselle visiirin pojalle. Tällä hän käytännössä aiheutti perheensä ja lukuisien muiden syntyneiden ja syntymättömien kuolemat.
   Tapahtumat tapahtuvat toisinaan tiuhaan, mutta suurempi kaava sijoittuu pitempään ajanjaksoon ja useisiin sukupolviin. Yksikään tapahtuma, yksikään ruokailu, sana tai ainakaan syntymä ei ole merkityksetön tässä teoksessa. Kabira vanhenee, hänen poikansa samoin.
   Juonenkäänteitä ei juurikaan ole, kuten sanoin, tarina on selkeä, muttei kuitenkaan arvattava.

   Voiko Kabira saada koskaan tytärtä? Voiko Garai koskaan olla enää itsensä? Kuinka Orseola selviytyy tässä unien ristitulessa? Mikä Estegi todella on? Mitä Sulani hänessä näkee?

   Superjännittävä, vaikea ja koukuttava nide. Veristä rakkautta ja nälkää, yllättävä liitto ja uhrattava Iona. Uusi Daera.
   Suosittelen 14-15-vuotiaasta ylöspäin. Huomattavasti nuoremmille tarina ei välttämättä aukea, ja sitä ymmärtäville ala-astelaisille juoni voi olla liian... sanotaan vaikka että pelottava.
   Upea! Eipä muuta voi sanoa.
-AtheneGirl

Kesämyrsky

Voi juku, miten innoissani olen!!
   Uhkasi lukeminen pahaenteisesti loppua kesken, onneksi saatiin tilattua tämä kirja netistä. Moni tuttu on jo lainajonossa.
   Ihana juoni, itse ihastuin kuitenkin eniten hahmoihin ja siihen osaan, jota kutsun pohjaksi. Yksittäiset tapahtumat olivat ilahduttavan epäinhimillisiä, esimerkiksi juurikin Penelopea väärin kohdelleen laittaminen kävelemään laholla sillalla. 
   On rumia sanoja, ei vain kiroilua vaan asioita, jotka tuntuvat pahalta äänessä. Karmeita juttuja, hyviä ja huonoja vitsejä.
   Kuten Nokkosvallankumouksessa, on tässäkin teoksessa kaksi nuorisojengiä, jotka kuitenkin pidättäytyvät pääosin rauhassa. Mutta entä jos molempien johtajat ovat tavalla tai toisella epäpäteviä?
   Ihan jokainen juttu ei minuun uponnut, ja niin innoissani ja melko nopeanlaisesti ahmaisin tekstin, että etenkin tapahtumajärjestys jäi minulle epäselväksi, kun tapahtumia kerrattiin "väärässä järjestyksessä". 
   Tämä oli murhamysteeri, jossa ei etsitä murhaajaa, ja tämä oli rakkaustarina, jossa päähenkilöt ovat epävarmoja. Tämä oli Kesämyrsky, Summersuttonin kesäkartanon hulluin kesä.
   Suosittelen 12 ikävuotta vanhemmille!
   -AtheneGirl

Hobitti, eli sinne ja takaisin

Ensimmäisiä lukemiani klassikkoja.
   Englanninkielinen alkuperäisteos julkaistiin 1930-luvun lopulla, mikä yhdessä Artemiin huonohkon arvioinnin vuoksi saivat minut lykkäämään kirjan aloittamista pitkään. Onneksi tätini lainasi kirjan, muutoin en olisi välttämättä saanut itse aikaiseksi. Kiitos sinne!
   Paljon on kirjoitustyyli muuttunut niistä vuosista. Puheenparsi näin yleensäkin, ja myös kerrontatyyli. 
   Pidin Bilbosta, vaikka sukunimi Reppuli sai minut epäilemään kirjan ikärajoja aluksi, mutta aivan syyttä! Kuitenkaan vähään aikaan, ehken sitten Myyttihovin jälkeen ole lukenut tällaista fantasiaa, ja yllätyin itsekin, kuinka innostuin.
   Juoni on selkeä, lohikäärme Smaug on varastanut kääpiöiden aarteen ja he haluavat sen tuhannen vuoden rauhan jälkeen takaisin. Hobitti Bilbo otetaan noin vain mukaan, voroksi, vanhan velho-Gandalfin vaatimuksesta, ja koska matkalaisia ei saanut olla 13 huonon onnen vuoksi.
   Sivuraiteita ei ole, sekä lukijalla että henkilöillä on melko lailla koko ajan katse eteenpäin, joskin kotihaikailua on runsaasti. 
   Mikä itseäni alkoi kyllästyttää jossain vaiheessa, oli se, että matkalaiset varustautuvat hyvin ja ovat valmiita. Tapahtuu jotain, juuri ja juuri selvitään, mutta ruoka ja suoja menetetään. Sitten saavutaan jonnekin, mistä saadaan ruokaa, vettä ja yösija. Aikaa kuluu ja jälleen joku taas vie tai unohtaa tavarat. Ja sama jatkuu lähes kannesta kanteen.
   Loppuratkaisu on tavallaan moniosainen. Jotenkin Smaug voitetaan, mutta seuraavaksi alkaa sota tämän mittamaattoman kalliin aarteen saajasta.
   Ymmärrän, miksi tämä on klassikko, lukukokemuksena kirja oli helppo ja selkeä, ei liian "pelottava" tai raaka, ei romantiikkaa ja kyllä paljon taikuutta ja hyvää kädenjälkeä.
   Kaiken kaikkiaan varmastikin iätön kirja, riippuu paljon, millaisista kirjoista tykkää. Suosittelisin 7-vuotiaasta ylöspäin, ja myös huomattavasti isommille!
   -AtheneGirl
   

Uljasmaa 1, Hajonnut lauma

   Soturikissat-sarjan tekijöiden uutuus.
   Uljasmaa, eli The Bravelands, on kuin käännelty versio varmasti kaikkien tuntemasta Disneyn Leijonakuningas-elokuvasta.
   Tarinan ja juonen rakenne oli selkeä ja helppolukuinen. Muiden Erineiden sarjojen tapaan laumoilla oli tarkat arvojärjestykset, ja niissä oli mahdollista nousta tiettyjä asioita tekemällä.
   Maisemia ja tapahtumapaikkoja toivat esille kirjan alusta löytyvä simppeli kartta. Alueet ja paikat eivät muutenkaan paljoa muutu, vaan samoilla seuduilla kuljetaan, mikä helpotti lukukokemusta ainakin omalta osaltani huomattavasti.
   Lähes jokaisen tapahtuman pystyi arvaamaan ennalta. Minäkin, joka ei useimmiten innoltaan edes yritä arvailla tapahtumia etukäteen, pystyin ennustamaan joitakin... sanotaanko vaikka tyhmiä kohtia, jotka olisin itse tehnyt jotenkin toisin.
   Olin jo luovuttamaisillani sarjan suhteen, kun viimeisillä kymmensivuilla tapahtui jotain, mikä sai intoni ja raivoni heräämään. Olin osannut aavistella jotain sen suuntaista, mutta lopputulos tuli minulle kuitenkin puskista.
   Muistetaan kuitenkin, että tämä kirja on minua nuoremmille, juurikin Soturikissojen kohderyhmälle tarkoitettu sarja. Ei liian pelottava tai eritysen jännä, mutta jollain kummallisella tavalla kuitenkin koukuttava ja nopeasti luettavissa.
   Suosittelen oikeastaan kaikenikäisille, takuuvarmaa settiä Erin-faneille!
   -AtheneGirl

Gretan tarina - Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita

Kirja kuunneltu äänikirjana.

   Gretan tarina on tiivistetty versio myöskin aiemmin arvostelluista Sydämen asioista. Gretan tarina-kirja on selkeä, ja käsitteet ynnä muut on selitetty tarkasti. Aivan kaikkia yksityiskohtia ei nosteta pintaan, mutta nuoremmalle lukijalle se on varmasti hyvä. Lopusta löytyy myös sanasto, ja fyysinen kirja on ymmärtääkseni kuvitettu, mikä tekee siitä myöskin miellyttävän lukukokemuksen.
   Gretan tarina on mitä on, lapsen elinaikana on tapahtunut paljon. Hän on kuitenkin selviytynyt ja tuonut huolensa -ja samalla miljoonien muiden huolen- korkeamman tahon nähtäville ja oikeasti pystynyt vaikuttamaan maailman tietoisuuteen ja käsitykseen ilmastonmuutoksen seurauksista ja kulusta. 
   Kerrontatyyli oli miellyttävä, rauhallinen muttei todellakaan tylsistyttävä.

   Suosittelen kevyttä, mutta tärkeää tekstiä etsivälle!
      -AtheneGirl

Viha jonka kylvät

Kirja luettu #lukufiilislukupiiri in.

   Juuri tällä hetkellä mustien, eli afroamerikkalaisten, oikeudet ja rasismi ovat jälleen äärimmäisen puhuttu aihe. Amerikan poliisi tappaa usein täysin syyttömiä, vain näiden rodun takia. Viha jonka kylvät (engl. The Hate U Give) avasi tätä aihepiiriä minulle hienosti, mutta fiktion muodossa.
   Starr on slummikylän kasvatti, joka on joutunut todistamaan kahden parhaan ystävänsä murhat. Molemmat menevät oikeuskäsittelyyn, uutisiin ja kulkevat lähes koko maan korville, mutta silti poliiseja ei rangaista. Miksi?
   Tarinasta teki mahtavan sen monipuolisuus. Ei ollut pelkkää rasisminvastaisuutta, vaan oli myös ihan tavallista perhe-elämää. Starrin perhe oli upea, erityisesti minua kiehtoivat isä Maverickin tausta ja äidin neuvot ystväyyssuhteisiin. 
   BLM-mielenosoituksistakin kerrottiin, samoin mellakoiden tuhoisuudesta. Myönnän itsekin usein pohtineeni, mitä sellaisella tuhoamisella voidaan saavuttaa, ja miksi afroamerikkalaisilla tosiaan on niin paljon enemmän taipumusta päihteisiin, kuin valkoisilla. Teos vastasi jopa esittämättömiin kysymyksiini.

   Suosittelen kymmenvuotiaasta ylöspäin. Toivon todella, että luet!
      -AtheneGirl

Taru sormusten herrasta

Eihän siinä mennytkään kuin yli kaksi kuukautta :') 
   Mistäs sitä nyt aloittaisi? Sanotaanko, että kirja on erittäin tyypillinen ja selkeä iätön fantasiakirja ja kuuluu ensimmäisiin lukemiini klassikkoihin. Itse luin koko sarjan kerralla, yhdestä vajaasta tuhatsivuisesta opuksesta, joka sisälsi tietenkin kaikki osat. En tiedä muista painoksista, mutta tässä versiossa sivut olivat hieman tavanomaista suurempia, rivit lähempänä toisiaan ja fontti kummallista, mikä pidensi tuntuvasti luku-urakkaa. 
   Juoni jatkaa sormuksen tarinaa Hobitti-kirjasta, heti alussa sen todellinen voima ja merkitykset selkiävät ja Klonkun menneisyyttä ja osallisuutta nostetaan. Ensimmäiset parisataa sivua luin todella hitaasti, koska kuten Hobitissa, oli erittäin suuri osa kirjasta matkantekoa, eikä juurikaan toimintaa. Toki toimintakohtauksiakin tuli, mutta pääosin alku oli pitkäveteistä pakenemista, matkaamista ja pelkäämistä. 
   Usein hahmot eksyivät tieltä jolloin tarinaan liittyi joitakin mielestäni täysin turhia hahmoja, näihin kuuluu muun muassa Tom Bombadil, joka on ilmeisesti poistettu elokuvista kokonaan. 
   Tottakai kirjassa oli myös todella hyviä puolia. Kirjan eteen on nähty aivan uskomaton vaiva, minkä näkee jo pelkästään lukuisien eri kielien ja laulujen osasta tarinassa. 
   Rakastin haltiamaata! Unohdin Galadrielin lahjat siinä missä Frodo ja Samvaiskin, ja koin kunnon Ahaa!-elämyksen, kun nekin pääsivät oikeuksiinsa tiettyinä hetkinä. 
   Mordorin sodankäynti vaikutti melko samalta, kuin Jäämaan kronikoissa. Siinä turvauduttiin siis paitsi fyysiseen, myös henkiseen vihollisen vahingoittamiseen, mikä oli myöskin pelkkää plussaa! 
   Liitteenä tullut kartta oli myös itselleni suuri helpotus. 
   Mitähän vielä? Aivan! Kirja olisi voinut päättyä jo sodan voittoon, mutta lopusta löytyi vielä yksi juonenkäänteen poikanen. Jos ei muuten, niin ne viimeiset luvut olivat mielestäni tärkeitä, koska ne havainnollistivat hyvin sen tosiseikan, että kaukanakin tapahtuvat asiat vaikuttavat aina. Mordor on kuitenkin kuukausien matkan päässä Konnusta, mutta silti sen varjo ja teot vaikuttivat pienessä hobittikylässä saakka. 
   Pakkohan se on sanoa, että ymmärrän hyvin, miksi tämä on klassikko! Tolkienin teksti on upeaa ja kokonaisuudessaan tämä juonen kaulahuivi kutoutui yhteen jollakin aivan uskomattomalla tavalla, jota en osaa selittää. Iätön fantasiatarina, kuten jo aluksi sanoin. Iällisesti sopii varmaankin kaikenikäisille lukijoille, jos vain on fantasiatyyppiä. Suosittelen!
   -AtheneGirl

Karhuryhmä

Karhuryhmä avaa Harri Gustafsbergin tutkimuksia mielen, psyyken ja kehon yhteistoiminnasta, sekä henkisen terveyden ja toimintavalmiuden tärkeyttä poliisi- ja etenkin valmiusyksikkötyössä.
   Karhuryhmä on tosiaan Suomen poliisin erityiskoulutettu joukko, jonka tehtäviin kuuluvat muiden muassa suuremmat operaatiot, kuten mahdollisten aseistettujen henkilöiden hoitaminen, sekä esimerkiksi valtiovierailujen turvaaminen tietyn vaarallisuuskynnyksen jälkeen.
   Harri kertoo paljon omista kokemuksistaan Karhussa ja myöskin ajastaan ennen sitä, tavallisena partiopoliisina ja koirankouluttajana. Kirjassa puhutaan tavoitteista ja stressistä niin psyykkisestä kuin tieteellisestäkin näkökulmasta. 
   Kaiken kaikkiaan tosi mielenkiintoinen kirja. Kun alussa kerrottiin, että paikkoja ja nimiä tullaan muokkaamaan yksityisyyden suojaamiseksi ja että kaikkia taktiikoiden yksityiskohtia ei kerrota, oletin, että tapahtumat jäisivät epäselviksi ja oudoiksi lukijalle, mutta näin ei onneksi käynyt. Rakenteellisesti teos oli selkeä ja aihepiirit mukavasti erotellut.
   En nyt ehkä ikäsuositusta menisi laittamaan, eihän tämä pelottava ollut, mutta nuoremmille varmastikin aika tylsä. Sanottaisiinko, että suosittelen poliisin työstä ja toiminnasta kiinnostuneille!
   -AtheneGirl

Kuunnousu

Sarah Crossanin itsenäinen romaani, ei siis Soturikissojen osa.
   Kuunnousu oli elämäni ensimmäinen säeromaani, joten kerron fiiliksiäni myös siitä!
   Kirja kertoo Joseph (Joe) Moonista ja hänen vankilaan jääneestä Edward (Ed)-veljestään. Ed vangitaan epäselvissä olosuhteissa ja kuolemantuomio langetetaan pakotetun tunnustuksen perusteella.
   Itseäni ärsytti koko homman epäselvyys. Missään vaiheessa ei tullut varmaksi Edin syyttömyys- tai syyllisyys, eikä todellinen murhaaja missään vaiheessa kiinnostanut ketään.
   Säeromaani oli luettavana tosi nopea. Luvut (vai kappaleet?) saattoivat olla muutaman lauseen tai sivun mittaisia ja rivit aika kaukana toisistaan. En tiedä onko se olennaista säeromaanissa, mutta myöskään kuvailua ei hirveästi toteutettu. Kovin hyvin en hahmojen ulkonäöstä ainakaan saanut kiinni.
   Pääosin kirja oli kirjoitettu melko keveäksi, ehkä jo 13-vuotiaalle sopivaksi. Aihe on kuitenkin kiinnostava vielä tosi paljon vanhemmillekin!
   Suosittelen, aihe on painava, mutta kirja tosi mielenkiintoinen, eikä liian raskas!
   -AtheneGirl

Pikku naisia

Luin melko uutena tulleen painoksen, jossa oli kaunis kansi, ja joka sisälsi molemmat Pikku naisien tarinat. Pikku naisia II ollaan myös painettu erillisenä kirjana nimellä Viimevuotiset ystävämme.
   Bookstagramit ja uset blogit, sekä sukulaiset ovat suositelleet näitä Louisa May Alcottin teoksia. Kirjat ollaan kirjoitettu 1800-luvun puolivälissä.
   Vaikka kirja on tosiaan 150-vuotta vanha, se yllätti raikkaudellaan, kuten Artemis kerran totesi. Kirjoitustyyli oli toki merkittävästi nykyisestä poikkeava ja sanasto hieman moninaisempaa. 
   Rakastin kaikkia hahmoja! Oikeasti, kaikki olivat niin inhimillisiä ja aitoja, että on melkein kuin elämänkertaa lukisi. Rouva March on aivan ihana äitihahmo, joka opettaa lukijoita lastensa ohella. Inhimillisiä tyttäristä tekee etenkin se, että he eivät opi kerrasta, vaan mokaavat ja yrittävät uudestaan. Vaikka he kuinka yrittäät olla hyviä, heidän voimakkaiden "huonojen" tapojen ja luonteenpiirteiden karsiminen on vaikeaa ja vaatii aikaa, sekä kärsivällisyyttä.
   Kirjassa ei ollut yhtä juonta, eikä se siis huipentunut mihinkään lopussa, vaan ennemminkin joka luvussa oli eräänlainen oma lyhyt tarina yhdestä tyttärestä, tai perheestä. Se tekikin itse asiassa suht' koht' pitkästä kirjasta mahdollisimman kiintoisan, sillä välissä ei ollut turhia jaarittelutaukoja tai juonenkiehkuroita.
   Jon ja Laurien suhteen loppukäänne yllätti minut. Bethin kohtalo oli kovin surullinen, kun taas Amyn ehkä vähän liiankin onnellinen. Megin perheenperustamistarina on ehdoton suosikkini, ja etenkin Daisyn ja Demin oma luku kirjan loppupuolella sai hymyilemään.
   Ikivihreä tarina aikuistumisesta ja elämän arkisimmista ja erikoisemmista ongelmista ja niistä selviämisestä. Pitäkööt tämä kirja hyvin ansaitun maineensa iättömänä tyttökirjana!
   Suosittelen ihan kaikille oman elämänsä pikku naisille!
   -AtheneGirl

Nälkäpeli

Nälkäpeli... Niin... Mistäs sitä nyt alkaisi?
   Aloitetaan vaikka ihan perusjutuista: Nälkäpeli on kolmiosainen kirjasarja, jonka on kirjoittanut Suzanne Collins. Vuoden 2020 alussa julkaistiin suomeksi myös ihan uusi jatko-osa tälle sarjalle, ehkä olettekin bookstagrameissa kuulleet: Balladi laululinnuista ja käärmeistä? Sitä en ole vielä lukenut, ymmärtääkseni se kertoo Panemin historiasta enemmän.
   Nälkäpeli-sarja perustuu tulevaisuuden Amerikkaan. Muu maailma on tuhoutunut ilmastonmuutoksen ja monien muiden katastrofien yhteistyössä ja populaation rippeistä ollaan kyhätty pienehkö valtio Panem, jota johtaa epärehellinen tyranni-presidentti Snow.
   Nälkäpeli, sarjan ensimmäinen osa, kaappaa mukaansa heti. Kirja on todella mielenkiintoinen, mua itseäni muutenkin kiinnostaa aina kaikki valtionhallintamuodot ja sci-fi-/fantasiamaailmojen toiminta ja arvojärjestelyt. Tähän vuosittaiseen reality-ohjelmaan joutuu arvan mukaan yksi 12-18 vuotias nainen ja mies jokaiselta 12 vyöhykkeeltä, eli Capitolin -pääkaupungin- vallan alaisilta aluieilta. Itse tykkäsin eniten tähän liittyvästä tessera- ja ikäjärjestelystä, joka määritti arpojen määrän. 
   74. nälkäpeli on mahtava, vaikka onkin päivänselvää, että Katniss, päähenkilö voittaa. Lopputulos ja se, kuinka siihen päädyttiin, oli kuitenkin huippu!
   Vihan liekeissä, eli toisessa osassa jatketaan siitä, mihin Nälkäpelissä jäätiin. Katnissin eräs varomaton temppu areenalla lietsoo kapinahenkeä vyöhykkeillä ja horjuttaa Capitolin arvovaltaa. Homma viedään todella pitkälle, eikä kukaan osaa odottaa 75. nälkäpelin teemaa tai totuutta Vyöhyke 13:sta...
   Viimeinen osa, Matkijanärhi, on aivan ehdottomasti sarjan paras osa! Katnissin ja muiden voittajien paitsi fyysisiä myös henkisiä kokemuksia tuodaan tosi hyvin esille. Mut piti kiinni kirjassa myöskin melko rajaton draama Katnissin ja muiden mielenterveyden kanssa.
   Kirja oli toimintaa melkein kannesta kanteen, ei sellaisia turhia kohtia ollut. Loppua en kuvailisi kaikkien aikojen onnellisimmaksi, mutta silti mukavaksi. 
   Ensimmäistä osaa voisin suositella melkein 10-vuotiaasta ylöspäin, mutta Matkijänärhi sopii varmaankin paremmin vasta yläasteikäisille. Välillä aika rankkaa settiä, ja ARMOTTOMAN koukuttavaa, sen sanon. Tämä on sci-fi-sarja, joka ei ahdistanut samalla tavalla, kuin robotiikka ja valkoiset labrat, tämä oli vain uskomattoman hyvä.
   Jos ette vielä tajunneet, niin suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka uskovat pärjäävänsä tämän kanssa, ehkä 12 olisi hyvä ikä. Huippu sarja, ei mitään korjattavaa!
   -AtheneGirl

Yksi

Säeromaanissa Yksi; Sarah Crossan -joka on kirjoittanut esimerkiksi ylempänä arvostellun Kuunnousu-kirjan- kertoo siamilaisista kaksosista Gracesta ja Tippistä. Siamilaiset kaksoset ovat tosiaan kaksosia, jotka ovat kiinni toisissaan, esimerkiksi päälaesta, lantiosta tai jotka jakavat käden tai jalan. Grace ja Tippi ovat niin kutsutut ischiopagus tripus-siskot, eli he kiinnittyvät lantiosta ja heillä on yhteiset kaksi jalkaa.
   Kirjan päähenkilö, tai kertoja, on oikeanpuoleinen kaksonen Grace. Hän kertoo koskettavasti heitä kohti osoitetusta pelosta ja väärinymmärryksestä. Siitä, miten kaksonen rajoittaa rakkaus- ja kaikkea muuta elämää, mutta kuinka he eivät koskaan haluaisi irtaantua toisesta puolestaan. Siskoksille on annettu lukuisia houkuttelevia tarjouksia, jos he lähtisivät kiertämään maailmaa ja esittelemään itseään, mutta kumpikaan ei halua alentua sellaiseen. Kuitenkin perheen tiukka rahatilanne ja uhrautuvan tanssija-isosisko-Lohikäärmeen alakulo tuntuvat ajavan heitä väkisin kohti tätä arvokkuuden menetyksen pistettä.
   Lopputulos on kovin surullinen, mutta varmastikin äärimmäisen realistinen. Kirja on nopeasti luettavissa, kuten säeromaanit yleensä, mutta sisältää Crossanin tyyliin painavaa asiaa. Teos ei kuitenkaan yhtä rankka, kuin Kuunnousu.
   Suosittelen 11-vuotiaasta ylöspäin. Todella mielenkiintoinen ja realistinen, inhimillinen tarina. Kannattaa todellakin lukea!
   -AtheneGirl

Syitä itkeä julkisesti

Aivan jäätävää teinidraamaa...

Syitä itkeä julkisesti on Holly Bournen kirjoittama parisataasivuinen YA-romaani. 
   Kirjan päähenkilö Amelie muuttaa kotikaupungistaan Sheffieldistä lähemmäs Lontoota, ja jättää kaiken tutun ja turvallisen taakseen. Kilometrien etäisyys pakottaa hänet eroamaan poikaystävästään Alfiesta, mutta he sopivat, etteivät rakastu muihin viimeisten lukiovuosiensa aikana. Sen jälkeen heitä odottaisi yhteinen aika Manchesterin yliopistossa. Amelie kuitenkin iskee silmänsä Reese-nimiseen poikaan. Aluksi ihanalta vaikuttava suhde kääntyy ennen pitkää kieroksi ja tuhoaa Amelien lähes täysin...
   Kirja on kerrottu kahdessa ajassa. Toisessa lopulta Reesen pettämä, katkera Amelie kertoo nykyhetkestä ja toisessa menneestä ja siitä, kuinka tähän pisteeseen päädyttiin. Nykyhetken Amelie on suurimmaksi osaksi rikki, mutta sisimpänsä ja häntä oikeasti rakastavien ihmisten avulla hän kohtaa menneet hetki hetkeltä, paikka paikalta, joissa hän on päätynyt itkemään julkisesti. 
   Kuten alussa sanoin, kirja on draamaa. Alkua oli raivostuttava lukea, kun nykyhetken Amelie kykkii ruokalan nurkassa, kun menneen Amelie oli onnessaan. Alkukankeuden jälkeen, kun tarina lähti kunnolla rullaamaan, aloinkin kiinnostua. Tarinan pohjaidea, kartta, johon Amelie kerää paikkoja, joissa on itkenyt, on ihana. Samoin tarinan loppu.
   Eihän kirja olisi kiinnostava, jos siinä ei tapahtuisi mitään. Tämä on sillä tavalla kuitenkin tosi realistinen, että kaikki Amelien tunteet ovat niin perusteltuja. Etenkin ne psykologikäynnit loppupuolella, ja psykologin "diagnoosi" Reesen ja Amelien suhteesta olivat ihan huippuja!
   Suosittelen ihan ylipäätäänsä YA-kirjallisuudesta pitäville! Itse olen edelleen enemmän taikuuteen liittyvään kirjallisuuteen päin, mutta voin kyllä sanoa, että kirja oli hyvä. Ikärajaksi ehkä 12?
   AtheneGirl

Hautausmaan poika

Hautausmaan pojan on kirjoittanut yhdysvaltalainen Neil Gaiman, joka tunnetaan mm. Sandman-sarjakuvan käsikirjoituksesta.
 
   Hautausmaan poika kertoo pienestä pojasta, jonka perhe murhataan. Poika tepsuttelee ulos talosta ja sattuman (vaiko kohtalon?) oikusta hän löytää tiensä suojelukohteelle ja hautausmaalle, minkä haamut ottavat hänet huostaansa. 
 
   Poika, joka tunnetaan nyt nimellä Eikku, kasvaa ja muuttuu yhä uteliaammaksi. Miksi perheeni tapettiin? Miksen saa lähteä hautuumaalta? Holhoojana toimiva Silas antaa pojalle kuitenkin vain hyvin ärsyttäviä ja epämääräisiä vastauksia.
 
   Kirjan hahmot eivät olleet kovin tunteikkaita tai muutenkaan inhimillisiä. Silas oli ärsyttävä ja neiti Lupescukin vain jokin epämääräinen henkilö, jonka menneisyydestä tai mistään muustakaan ei ottanut selkoa. En oikeastaan edes saanut tietää, oliko kunniakuollut Silas joskus siis ollut elossa ja kuinka hän kuolisi?
 
   Kirjan juoni oli hyvä ja omaperäinen. En ole aikaisemmin lukenut kirjaa, missä hautausmaa olisi tällaisessa roolissa. Tykkäsin kovasti myös sen asukeista, vaikka Liza Hempstock ja muutamat muut henkilöhahmot jäivätkin vähän auki. 
   Suosittelen 3.-5.-luokkalaisille, kirjan pitäisi mielestäni olla osana niiden luokkien lukudiplomeita. 
 
   -AtheneGirl

Jäälohikäärme

Jäälohikäärmeen on kirjoittanut fantasiakirjallisuuden ykköskirjailijoihin kuuluva amerikkalainen George R. R. Martin, joka tunnetaan esimerkiksi sarjastaan Tulen ja jään laulu, johon HBO:n huippusuosittu sarja Game of Thrones perustuu.
 
   Jäälohikäärme on tarina Adarasta, talven lapsesta, jolla on ihmeellinen suhde talven kanssa. 
   Heti alkuun on sanottava, että kirjassa oli aivan ihanat kuvitukset! Luis Royon piirtotyyli on… no… upea. Jos näet tämän kirjan kirjastossa niin kannattaa vilkaista vaikka vain kuvien vuoksi.
 
   Martin kertoo talvesta ihanasti. Sivuhenkilötkin, vaikkei heistä paljoa puhutakaan, ovat kauniita ja yksilöllisiä. Talvi on lempivuodenaikaani, joten Adaran lumilinnat ja jääliskojen kanssa leikkiminen saivat minut ihan herkäksi.
 
   Kirja oli todella nopealukuinen, itse sain sen luettua koulupäivän aikana; luin välitunneilla ja äidinkielentunnilla. 
   Todella kaunis, vaikkakin ihan liian lyhyt ja tiiviisti kerrottu tarina. Pitää ihan tosissaan lukea myös Tulen ja jään laulu, jahka saan lukudiplomin alta pois. 

   Kuvat vievät tilaa (ei haittannut) ja rivivälit ovat melko isot, elikkäs tosi helppolukuinen kirja on kyseessä. Kuitenkin teksti uppoaa taatusti myös vanhemmille lukijoille. 
   Suosittelen. Ihan kaikille! ❤️
 -AtheneGirl

Pegasosten viha

Kirja saatu arvostelukappaleeksi Art House -kustannukselta! 🤩



Pegasosten viha aloittaa neliosaisen Cavallonin kronikat -kirjasarjan. Sarjaa on myyty Soturikissojen veroisena uutena tulokkaana lasten kirjamarkkinoilla. Kirjat on kirjoittanut yhdysvaltalainen Kim Forester -salanimen takana työskentelevä Kathy MacMillan.
   Pegasosten viha kertoo viidestä Cavallonin kansasta: ihmisistä, yksisarvisista, vedenhevosista, kentaureista ja pegasoksista. Joka kansasta, paitsi yksisarvisista, on yksi päähenkilö, jota seurataan aina luvun verran. 
 
   Takakansi antoi ymmärtää, että ihmispoika-Tal olisi kirjan ainoa päähenkilö. Oli virkistävää, kun niin ei ollutkaan.
 
   Vedenhevosia edustaa Linnakesaaren lapsijengin johtaja Nixi. Itse en kovinkaan paljoa välittänyt tästä hahmosta. Kuvakulma tuntui turhalta. Nixille tapahtuneet tai hänen tekemänsä asiat eivät vaikuttaneet pääjuoneen millään lailla, eivätkä ulkopuoliset hässäkät koskettaneet häntä. 
 
   Ihmisiä edustavasta Talista pidän kovasti! Mukavan neuvokas ja näppärä tyyppi, hänen lukujaan oli kiinnostavaa seurata.
 
   Aquilla-pegasos oli myös ihana! Pidin kovasti pegasosparven hierarkiasta ja toimintatavoista, ja Aquilla oli muutenkin tosi samaistuttava.
 
   Kentauri-Lysander oli ehdottomasti arvattavin hahmo. Ne isoimmat juonenkäänteet hänen kohdallaan olivat ainakin minulle tosi ilmiselviä. 
   Kaikkiaan juoni on melko yksinkertainen, mutta yksittäiset tapahtumat kirjoissa hienoja. Harmittaa vain, kun taka- ja etukansi johtavat kumpikin harhaan tosi pahasti.
 Sota pegasoksia vastaan oli minusta kirjoittajalta huono veto, mutta toki se toi tiettyä jännitystä kirjaan. 
   Oho, tulipas annettua paljon kritiikkiä, vaikka siltikin sanon tätä kirjaa hyväksi 😂
  
 Tykkäsin kansojen luonteen ja toimintatapojen eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä, tietyistä hahmoista ja tapahtumista. Huomasin kuitenkin joitakin epäkohtia, jotka jäivät hampaankoloon. 
 Suosittelen todellakin Erin Hunter- ja Rick Riordan-faneille. Odottelen jatko-osia innolla!
 
   -AtheneGirl

Varjometsästäjät

Huhhuh.
Huh.
Huhhuhhuhhuh.

Tässä vasta sarja! Siis... sanaton. Aivan sanaton.

Mitenkäs nyt aloittaisi taas?
   Aloitetaan vaikka perusjutuista. Eli siis...

  Varjometsästäjät on loistava itsenäinen jatko-osa loistavalle Varjojen kaupungit -sarjalle, jonka takana seisoo amerikkalainen Cassandra Clare. Tarinan pääroolissa ovat vanhempansa menettäneet patabateet Emma Carstairs ja Julian Blackthorn. 
   Sarja on vain kolmiosainen, mutta kirjat ovat pitkiä (700-1000 sivuisia). Suosittelen lämpimästi lukemaan kuusiosaisen Varjojen kaupungit ennen tätä, mutta sanon kyllä suoraan, että pidin tästä vielä huomattavasti enemmän. 

   Varjometsästäjät -sarja on aivan loistava. Uskomaton! Juoni on todella moniosainen, ja vaikka jotain pystyykin arvaamaan, tulee yllätyksiä huimasti. Henkilöhahmot ovat vertaansa vailla. Rakastin sitä, kuinka Clare oli saanut kirjaan myös sateenkaari-ihmisiä ilman, että ne veivät koko sarjan huomiota. Oli jo Varjojen kaupungeista tunnetut lesbo- ja homopari, sekä aivan ihana polysuhde, ja yksi yllättävä transsukupuolinen!
   Sarjassa teemana on vahvasti rakkaus. Teot, joita se siivittää, niin hyvässä, kuin pahassa. Julianin ja Emman rakkaus on syystä kiellettyä, mutta se ei tee siitä olematonta, vaan päinvastoin, se voimistaa sitä.
   Kirjat ovat täynnä myös lukijalle välittyviä voimakkaita tunteita: epäuskoa, iloa, surua, pelkoa, sisarus-, ystävys- ja romanttista rakkautta ja toivoa. Claren jälki on ihmeellistä, en ole milloinkaan lukenut näin laadukasta tekstiä!
   Blackthornien tarina on julma, eikä kaikki pääty kuin sadussa. Hyvän voitto vaatii suuria uhrauksia.
   Kaikkiaan hahmot olivat niin eläväisiä, rohkeita, kauniita ja loistavia. Paikkojen kuvailu oli taianomaista, juuri tarpeeksi yksityiskohtaisia ja mahtavaa, ja juoni... täydellinen. Tarinankirjoitusta aivan huipussaan.
   Yksi ainoa miinus tulee kyllä suomentajan pieniin, mutta ärsyttäviin virheisiin (esim. Mark makasi sängyn päässä ja luki Alicen seikkailuja ihmemaassa. Mietin Instagramin puolella, että eikö olla Liisa Ihmemaassa-kirjasta koskaan kuultu, kun on suoraan suomennettu englannista (engl. Alice's adventures in Wonderland). Muutoinkin, lukukokemus olisi voinut olla tätäkin parempi englanniksi.

   Mutta sanonpahan suoraan, että teet itsellesi suuren palveluksen, jos luet nämä kirjat. Aivan uskomattomia.
   Cassandra Claren tätä edeltävä sarja Varjojen kaupungit on arvosteltuna ylempänä!
   Suosittelen 13-vuotta täyttäneille. Jonkin verran sellaista settiä, etten uskalla nuoremmille suositella, mutta itse luin ensimmäisen osan jo 11-12-vuotiaana, eli ihan oman harkinnan mukaan, totta kai!
   -AtheneGirl

Maresin voima : punaisen luostarin kronikoita

Finlandia Junior-palkitun Punaisen luostarin kronikoiden tarina jatkuu!
   Maresi on lähtenyt Punaisesta luostarista mukanaan pussillinen hopearahoja, sekä paljon tietoa ja taitoa. Tavoitteenaan hänellä on palata pieneen vasallivaltioon Rovasiin, yhä kotiinsa Sarùun ja perustaa koulu.
   Maresin tehtävä ei ole helppo. Rovasin provinssin kansa, Maresin perhe mukaanlukien, on aina ollut köyhää ja vaatimatonta kansaa, joka maksaa veronsa ja tienaa elantonsa viljelemällä maata ja hoitamalla metsiä. Entisen sukunsa ja ystäviensä keskellä lukutaitoisesta punanutusta on tullut muukalainen.

Hyvin kaunis ja mukaansatempaava tarina! Kaikki kirjan hahmot ovat omalaatuisia, ja eläväisiä. Maresin tarinaa seurataan hänen luostariin lähettämiensä kirjeiden mukana, mikä on tarinankerrontatapana minusta mukavaa vaihtelua.
   Kirja perustuu aikaan kaikkien Maria Turtschaninoffin kirjojen jälkeen, eli kannattaa lukea vähintäänkin Maresi, ennen kuin siirtyy tähän. Kirjassa oli viittauksia myöskin aiempaan Arra-kirjaan, mitä en itse vielä ollut lukenut.
   Paikkojen kuvailu ei kuollut, vaikka tarinaa seurattiin kirjeistä, samoin kuin tunteet ja tapahtumat.
   Turtschaninoff on taatusti tehnyt kirjaa varten paljon taustatyötä, sillä mikä vain tästä voisi käytännössä olla totta. Tarina kulkee luontevasti, ja sen päätös ei jätä ketään kylmäksi. Maata järisyttäviä juonenkäänteitä ei tullut, ja tarinaa oli helppo seurata. 
   Suosittelen lukemaan heti Maresin jälkeen, sen arvostelu on tämän sivun ensimmäisiä! Ihana kirja!
   -AtheneGirl

Suomea lohikäärmeille

Suomea lohikäärmeille -sarjan ensimmäinen osa- on vuoden 2020 ehkä eniten bookstagramissa näkynyt arvostelu. Sarja vaikutti kiinnostavalta, ja sai hyvää palautetta, miksi päätin ottaa sen lukuun.


   Suomea lohikäärmeille kertoo vaihtoehtoisesta Suomesta. Tapahtumat perustuvat nykyaikaan, eli tarkalleen vuoteen 2020, miksi kansa on oikeastaan yhtä sivistynyt, kuin nykyäänkin, mutta vain veroja maksamattomilla aatelisilla on varaa näihin mukavuuksiin. 
   Suomi on itsenäinen kuningaskunta, mutta äärijärjestö TASA pyrkii lakkauttamaan monarkian, ja saamaan kansan äänestämän presidentin kuningattaren paikalle. Kun sitten aateliston etuoikeuksia vastustava tuleva kruununprinsessa Freija kuolee terrori-iskussa, koko maa menee totaalisesti sekaisin. 
   Keskellä tapahtumia köyhä Tim saa enoltaan lahjaksi kurjan pienen lohikäärmeen, jonka päättää opettaa puhumaan suomea. Samoihin aikoihin aliarvostettuun ritarisukuun kuuluva Lynx antaa lupauksen, joka voi koitua hänen kohtalokseen. 
   Pidin kovasti tapahtumien saamista käänteistä ja Magdalenasta hahmona, vaikka tämä olikin kiero. Myös Timjami oli yksinkertaisuudessaan mukava hahmo, ja Astridin tarina ja teot kauhistuttivat, samoin vahvan isosiskon Foxin rohkeus ja ylpeys.
 
   Tarina pyöri päähenkilöiden ympärillä, ja Freijan murhaaja jäi kuin jäikin lopulta vain arvauksien varaan. Sarja olisi voinut olla pidempi, olisi ollut kiinnostavaa tietää hahmojen tulevaisuudesta ja odotin kyllä jonkinlaista selvitystä Suomen hallinnosta ja Botniasta.
   Sarjassa nyky- ja keskiaika, sekä muinaissuomalaiset uskot ja noitavainot kulkevat käsi kädessä.

   Suosittelen 10-vuotiaasta ylöspäin! Sarja sopii takuulla myös vanhemmille, ihan huippujuonenkäänteitä ja -kulkua!
   -AtheneGirl

Kirjojen tytär

Kirjojen tyttärestä on puhuttu paljon etenkin fantasiabookstagramin puolella, sillä fantasiaa tämä toden totta on! 
   Paljon tästä kirjasta on sanottu, että se olisi äärimmäisen geneerinen, eli tavanomainen fantasiakirja ilman omaa twistiä. Rakastuin kuitenkin kirjan kanteen niin totaalisesti, että oli pakko lukea!

Kirjojen tytär kertoo jossakin keskiajan tiimoilla eläneestä Elisabethista, joka on koko ikänsä asunut yhdessä viidestä lumotusta kirjastosta, joka säilöö kaikkein erikoisimpia ja vaarallisimpia taikakirjoja. 
   Elisabethin unelma on tulla kirjaston vartijaksi, joka suojelee kirjastoja ja valtakuntaa ulkopuolisilta uhilta, kuten velhoilta. Kun tyttö sitten lavastetaan syylliseksi vakavaan rikokseen, alkaa tytön ensimmäinen maailmankuvan mullistava matka kirjaston ulkopuolella. 

Kirjan alku oli tosiaankin melko tavanomainen, mutta pakko sanoa, että omaa juonta ja tarinaa tästä ei puuttunut. Olen todella iloinen, että luin tämän melko paksun kirjan kokonaan, sillä puolen välin jälkeen koko kirja lähenteli puhdasta jalokiveä. Jotenkin vain rakastuin päähenkilö-Elisabethiin, sekä Nathanieliin ja Silasiin täysillä.
   Vielä nuoren Elisabethin tyhmänrohkea asenne elämään on ihana, ja hän oli myös mukava henkilö seurata. Nathaniel oli myös ihan huippu, vaikkakin hieman liian aikuinen siihen nähden, että hän oli vasta 18. Olkoonkin velho, ja kokenut elämässään jo paljon.
   Ja Silas, ei hemmetti mä rakastan tätä hahmoa. Lopussa demonipalvelijan kohtalo oli ihana, melkein koskettava. 
   Kirjassa oli mielestäni paljonkin somia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi Leadgaten sairaala, ja siellä työskennellyt Mercy, jotka oltaisiin voitu helposti ohittaa ja unohtaa. Myös juonenkäänteet, kuten kirjastojen todellinen tarkoitus olivat aika mielettömiä.
   En tiedä, ehkä inspiroiva olisi paras sana kuvailemaan tätä kirjaa.

   Suosittelen yhtään fantasiasta pitäville, melkein kaiken ikäisille. Ei liian raakaa ja veristä tekstiä, muttei missään tapauksessa tylsää tai kaunistelevaa.
   -AtheneGirl

Tyttönä olemisen säännöt

Tyttönä olemisen säännöt on myös paljon kirjagramissa näkynyt kahden amerikkalaisnaisen Candace Bushnellin ja Katie Cotugnon kirjoittama YA-feminismikirja. 
   Kirja kertoo lukioikäisestä Marinista, joka on yksi monista karismaattiseen äidinkielenopettaja-Bexistä pitävistä nuorista. Kun viaton ihastuminen johtaa suudelmaan, kääntyvät nuoren tytön elämä ja itsestäänselvyytenä pidetyt asiat päälaelleen.

   En itse ole mikään YA-kirjallisuuden, tai muutenkaan tällaisen näin vahvan realistisen sanoman ystävä, mutta tässä oli kyllä ideaa. Marinin lehtijuttu Tyttönä olemisen säännöt oli todella hieno (ja totta!), ja kirjailijoilta tarkkaan mietitty, samoin sen seuraukset. Myös feminismilukupiiri oli upea, ja pidin sen tuomista useista eri näkökulmista. 
   Mikä tästä kirjasta teki todella tavanomaisen ja vähän ärsyttävänkin, oli sen uskomattoman kaavanomainen kulkusuunta. Herkkä tyttöpäähenkilö, uusi maailmankatsomus, dramaattinen eroaminen yhdestä ja toisestakin poikaystävästä, sekä epälojaaliksi paljastuva entinen-paras kaveri.
   Tykkäsin kyllä Marinista ja Graystä, sekä jollain oudolla tavalla Bexistäkin, vaikka hän paljastuikin aika sairaaksi tyypiksi. Marinia oli kiva seurata, eikä hän niin sanotusti itkeä pillittänyt kirjan aikana liikaa, sillä vaikka se olisi hänen tilanteessaan ollut täysin ymmärrettävää, sitä olisi ollut raivostuttava lukea. Hän ei ollut myöskään turhan "ylivoimainen", vaan hänen äänensä särähteli, eikä hän tiennyt heti kaikkea kaikesta.

   Suosittelen kaikille feminismistä ja oman äänensä löytämisestä kiinnostuneille, jotka kaipaavat melko nopeaa lukemista. Suosittelisin tätä varmaan myös opettajille ja lukupiirikirjoiksi, koska tämä saisi isommassa porukassa varmasti aikaan keskustelua. 
   -AtheneGirl

Löytölintu

Löytölintu on suomalaisen äidin ja tyttären Arja ja Emma Puikkosen kirjoittama saturomaani, joka jatkaa Äänihäkin tarinaa.
   Liita on itsepäinen tyttö, puolksi lintu, joka muuttaa pienenä nimensä Liitoksi. Kun salaperäinen serkku-Oka tuodaan Haidakun maahan, syntyy ystävyys ja luottamus, joka kestää yli ajan ja haavojen.
   Voiko Liito löytää itsestään sisäisen linnun vielä vuosia Okan katoamisen jälkeen, vai joutuuko hän liittoon Utinmaan Morimin kanssa vasten tahtoaan?

Löytölintu on todella kaunis tarina ystävyydestä ja uskollisuudesta ilman romanttista suhdetta. Tarina ei oikeastaan rakennu minkään päälle, vaan se kulkee omaa reittiään jatkaen vasta aikaa Äänihäkin päättymisen jälkeen. 
   Löytölinnussa on lumoavia hahmoja, ja vaikka kirjoitustyyli ei olekaan maailman tunteellisin, tarinan hienovaraiset juonenkäänteet ja etenkin Utinmaa ylipäätään herättivät paljon tunteita ihastumisesta epäuskoon, jolloin pystyin vain tuijottamaan sivua ja jolloin piti lukea sama lause muutamaan kertaan. 
   Äänihäkkiin verrattuna (toki, olen myös kaksi vuotta vanhempi) Löytölintu oli paljon selkeämpi ja siksi luettavampi, eikä ajassa ja kertojassa hypitty suotta.

   Itse luin Löytölinnun ihan liian kauan Äänihäkin jälkeen, vaikka tämä olikin itsenäinen jatko-osa. Suosittelen lukemaan molemmat, Puikkosten tuotanto on aina ollut satumaisen kaunista! Harmittaa, kun näitä kirjoja en ole koskaan ainakaan kirjagramin puolella nähnyt, nämä kirjailijat ansaitsevat paljon enemmän näkyvyyttä!
   Äänihäkki on arvosteltu Kirja-arvostelut 1:een. 
   Suosittelen tarinoista pitäville, lukupiirikirjaksi ja iltasaduksi. Kirja hurmaa varmasti vanhemmatkin! 
   -AtheneGirl 
  

Paahde

Paahde on yhdysvaltalaisen Louis Sacharin nuortenromaani. Kirja on julkaistu Suomessa 2000-luvun alussa.

Paahde kertoo kouluikäisestä Stanley Yelnatsista, joka lähetetään Greenjärven nuorisorikollisleirille tämän varastettua kuuluisan pesäpalloilijan kengät. Järvellä hänen ja muiden nuorten on kaivettava kuoppia, ja vaikka julkisen tiedon mukaan se kasvattaa luonnetta, epäilee Stanley tähän liittyvän jotain muutakin.

Pakko se on sanoa, ettei tämä ollut mistään tuoreimmasta päästä. Tai onko se vain Yhdysvallat, vai eikö tämä ollut aika vanhanaikainen? Pikkurikos, johon ei ole edes kunnon perusteita ja sitten vain heitetään leirille, jota pyörittää rahanahne, kalkkarokäärmeen myrkkyä kynsiinsä sivelevä nainen. Ketään ei kiinnosta pakeneeko joku erämaahan kuolemaan, tai jos jollekin iskee nestehukka. Leirillä oli muutenkin pelkkiä poikia.
   Kirjan "pääjuoni" oli kyllä hyvä, tykkäsin menneisyydennäkymistä ja Stanleyn kirouksesta, joka sitten raukesi tyylikkäästi, mutta etenkin kirjan alku oli mielestäni epärealistinen. En ole ihan varma, oliko tämän kirjan tarkoitus sijoittua todelliseen nykyhetkeen vaiko vielä parikymmentä vuotta taaksepäin - jätti vähän auki.
   En nyt tahtoisi hakata tätä ihan maan tasalle, mutta minulle jäi myös sellainen tuntu, että kirja olisi jäänyt kesken. Ihan kirjan lopussa mainitaan, että jotkin tarinan aukkokohdat on täytettävä omalla mielikuvituksella, mikä kuulostaa aikalailla minun neljännen luokan tarinoitani. Kaikki te tiedätte, ne alkoivat eeppisesti ja joihin keksin salaperäisiä juonen kiemuroita, mutta joita en lopulta muistanut tai saanut toteutettua.
   Paahde oli hyvin helppo- ja nopealukuinen. Saimme tämän koulusta perjantaina (7.2.) ja luin sen vielä saman päivän aikana. Sivuja reilu 200. 
   Suosittelen jo hiukan haastavampaa tekstiä hakeville, ehkäpä 3-4-luokkalaisille.
   -AtheneGirl

Mun vuoro

Mun vuoro on puhuttanut paljon kirjagrammissa. Sen on kirjoittanut palkittu Angie Thomas, joka tunnetaan erityisesti esikoisromaanistaan Viha jonka kylvät (arvosteltu aiemmin).

Mun vuoro kertoo nuoresta mustasta räppäristä, jonka perheellä on pitempään ollut taloudellisia vaikeuksia. Kun Brianna pääsee legendaariseen Kehään esiintymään ja voittaa, alkaa hullu tapahtumavyöry, joka voi muuttaa koko perheen elämän. Mikään ei ole kuitenkaan ilmaista, ja Briannan on päätettävä, haluaako olla avuksi perheelleen ja tienata rahaa vai tehdä sitä mitä todella haluaa.

Mun vuoro oli mielenkiintoista ja hyvin ajankohtaista luettavaa. En ole maailman aktiivisin musiikinkuuntelija, mutta pidin kirjassa tosi hyvin käännetyistä räp-kohdista. Myös suomentaja oli hyvin valittu, koska Brin nuorisoslangi toimi. Huulisynkkaaminen jäi kyllä mieleen :P
   Juoni oli tosi hienosti kirjoitettu ja selkeä. Backstory oli koskettaava. Aika helppoa luettavaa sinällään, kun juoni ei poukkoile siellä sun täällä. 
   Hahmot olivat ihan priimaa. Milez ja Miles ilman zetaa, Jayda, Pooh. Brin ystävät Malik ja Sonnt olivat supersamaistuttavia, oli ihana lukea heistä! Shana otti päähän, ja ihanaa, että rehtori Cook paljastui vähän vähemmän mulkuksi, kuin mitä aluksi oli.

Suosittelen! Ei mitään liian raakaa, joten kelpaa ehkä vielä nuoremmille, kuin Viha jonka kylvät. Kolmannesta luokasta ylöspäin ihan kaikki, tervetuloa kirjan pariin
-AtheneGirl

Eikä yksikään pelastunut

Eikä yksikään pelastunut on myyntiluvuissa vain William Shakespearelle häviävän Agathe Christien ehkä tunnetun teos. Hänen kirjojaan ollaan myyty maailmalaajuisesti yli kaksi miljardia kappaletta. Eikä yksikään pelastunut on käännetty 44 kielelle (lähde: Wikipedia)

Eikä yksikään pelastunut kertoo kymmenestä toisilleen aiemmin lähes ventovieraista ihmisistä, joista kaikki kutsutaan kuka mistäkin syystä paljon uutisissa näkyneelle Soldier Islandille. Saarelle päästyään he saavat kuitenkin huomata, ettei pienellä saarella ole heidän lisäkseen muita. Yksi kerrallaan he kaikki kuolevat, mutta kuka on murhaaja?

Agatha Christie on kyllä ylittänyt itsensä tässä. En ole koskaan törmännyt yhtä vaikuttavaan ja selkäpiitä karmivaan juoneen! 
   Olen niitä ihmisiä, jotka eivät edes yritä arvailla juonen kulkua ja käänteitä etukäteen, mutta tässä kirjassa minun oli pakko kokeilla epäillä jotakuta. Kirjasta teki jännittävän se, että todellakin tiesin, ettei saarella ollut muita, joten murhaaja oli yksi kymmenestä. Itse arvelin tohtori Armstrongia ja tuomari Wargravea suurimman osan ajasta, mutta kuinka siinä sitten kävikään!
   Kirjan loppuun kirjoitettu murhaajan kirje, jossa hän selitti tapahtumat ennen itsensä tappamista, oli vähintään yhtä hämmästyttävä, kuin kirja muuten. Luulin murhaajan jo selvinneen, mutta miten tuoli oli päätynyt takaisin seinän viereen!?
   Kirja on kirjoitettu todella hienosti, jännittäväksi ja tosi koukuttavaksi. Se ei ole liian pitkä ja murhia tapahtuu melko tiuhasti, mikä ainakin itsellä ylläpiti mielenkiintoa. 

Suosittelen neljännestä luokasta eteenpäin. Ei liian raaka, mutta ihan takuulla koukuttava ja jännä lukukokemus kaikille ikäryhmille! Tosi hyvä lukupiirikirja!
-AtheneGirl

Valtakunta

Valtakunta on (edit! Kirjasta on suomennettu vasta kaksi ensimmäistä osaa!) kaksiosainen fantasiakirjasarja, jonka on kirjoittanut myös Throne of Glass-sarjasta tunnettu Sarah. J. Maas.

Valtakunta kertoo ihmistyttö Feyrestä, joka joutuu tahtomattaan ja tietämättään ratkaisevaan rooliin osana monimutkaista haltiasotaa. Feyre päätyy Vuorenaliseen pelastaakseen rakastetunsa ylivaltias-Tamlinin, ja voittaa pelätyn Amaranthan. Rauhaa ei kuitenkaan vielä tavoiteta, sillä taustalla häälyy suurempi uhka, Hybernin kuningas.
   Pelastaakseen uuden perheensä ja arvoisensa rakastajan Feyren on tehtävä uhrauksia, jotka muuttavat häntä pysyvästi.

Ai että. Ai ettien että. Mmmmm...
   Näihin kaksiin kansiin on kyllä mahdutettu enemmän juonenkäänteitä kuin pitäisi fysiikan lakien mukaan olla mahdollista. En oo ikinä ennen törmännyt vastaavalla tavalla kirjaan, jossa päähenkilö olisi rakastunut useampaan henkilöön ja jossa se ensimmäinen ei olisikaan ollut oikea. Ei sillä tavalla. Huhhuh. Tamlin ja Rhysand oli kyllä aika omalaatuisia.
   En vaan kestä. Hahmot aivan priimaa, suomennosvirheisiin en törmännyt kertaakaan, juoni aivan täyttä timanttia. Ei herranjestas, miten mä voin edes kuvailla tätä tarpeeksi?
   Jotenkin niin kauniilla tavalla yhdistetty taas rakkaus ja fantasiasota, jossa osaa ottavat niin haltiat kuin attorin kaltaiset epäsikiöt. Oli myös ihanaa, miten Feyren suhteilla oli siinä sodassa niin käänteentekevät merkitykset. Selkäpiitä karmi mukavasti, kun jotkut hahmot paljastuivat kaksinaamaisiksi pettureiksi.
   Ehdottomasti lempparilistalle, aivan jumalallista fantasiaa ja tarinankirjoitusta. Sarah J. Maas on mulle uusi tuttavuus, mutta tämän pohjalta on kyllä lähes pakko lukea Throne of Glass jonain päivänä, kunhan saan kirjapinoa vähän karsittua. 
   Mulle jäi tässä muutama juttu epäselväksi, eli että saatiinko Pataa tuhottua, oliko Hybern ihminen vai haltia ja jäikö hän ylipäätään henkiin. Mitä kuolevaisille kuningattarille kävi?

Kaikkiaan suosittelen fantasian rakastajille! Aivan taivaallinen lukukokemus. Luottakaa kuitenkin muhun, älkääkä alakouluikäiset ihan vielä tarttuko tähän, vaan odottakaa kärsivällisesti ainakin 7-luokalle, jookos? ;)
-AtheneGirl
   

Kaikilla mausteilla

Kaikilla mausteilla on Elizabeth Acevedon yksi ainakin suomikirjagrammissa eniten huomiota saaneista kirjoista Runoilija X:n jälkeen. Acevedo on voittanut YA-kirjoillaan mm. National Book Awardin, Michael L. Printz Awardin sekä Carnegie-mitalin.

Kaikilla mausteilla kertoo high schoolia käyvästä Emoni Santiagosta, joka on saanut lapsen, Babygirlin eli Emman, ollessaan 14-vuotias. Emonin äiti on kuollut ja isä käytännössä jättänyt tämän, vaikka yhä pyöriikin kuvioissa, joten Emoni on asunut ikänsä mumminsa Glorian, ’Buelan kanssa. 
   Kirjassa Emoni käy high schoolin viimeistä luokkaa, ja päättää ottaa gastronomian valinnaisainekurssin, vaikkei hänellä mitenkään ole varaa siihen kuuluvaan opintomatkaan. Onko hänen jätettävä unelmansa pitääkseen huolta lapsestaan?

Kirja oli mielestäni kirjoitettu todella nykyaikaisesti, viihdyttävästi ja ennen kaikkea kiinnostavasti. Emoni on ruskeaihoinen, mutta tekstinä tämä on paljon keveämpää luettavaa, kuin esimerkiksi Angie Thomasin Mun vuoro ja Viha jonka kylvät (arvosteltu aiemmin). Vaikka Emonin sukujuuret ovat isossa osassa tarinaa, keskitytään siinä enemmän omien unelmien jahtaamiseen, uhrauksiin ja siihen, mitä tarkoittaa ”teiniäiti”.
   Kirja oltiin kirjoitettu pienemmällä fontilla, kuin olen tottunut, miksi 300+ sivua tuntui vähän pidemmältä, kuin tavallisesti. Juonessa ei sinänsä ollut mitään huippukohtia, mutta kyllä tätä oli rentouttava lukea piknik-viltillä auringossa. Mulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, ja olin vielä Lasisen miekan jälkeen niin fantasiavireessä, että kirjan aloittaminen kävi työstä, mutta hujahti lopulta nopeasti.

Suosittelen lähes kaikille. Toiminnan- ja taikuudenläheisille lukijoille tämä ei välttämättä uppoa. Kaikenikäiset tervetuloa! -AtheneGirl

Hopea

Hopea on neliosainen fantasiakirjasarja, joka perustuu Nortan kuningaskuntaan jossain maapallon pohjoisosissa, toisenlaisena nykyaikana. Kirjat on kirjoittanut Victoria Aveyard ja kustantanut Aula & Co. 

Sarjan maailmassa ihmiset ollaan jaettu veren värin mukaan - hopeaverisillä, tai vain Hopeisilla on sukulinjassa periytyviä maagisia voimia, kun Punaisilla ei ole mitään. Hopeiset ovat ylhäisiä maaherroja, klienttejä, herttuoita ja kuninkaallisia, jotka ovat vuosisatojen ajan sortaneet heikompiaan. Maa on kuitenkin auttamattomasti riippuvainen punaisten orjatyö- ja sotavoimista, ja joutuu kaaoksen valtaan kun Purppurakaarti - pieneksi luultu kapinaliike paljastuu maiden rajoja ylittäväksi vallankumousliikkeeksi.
   Mare Barrow, tavallinen punainen, päätyy (tällä kertaa oikeasti) monien, monien enemmän ja vähemmän yhteensattumien vuoksi vallankumouksen keulakuvaksi, kun tämä valjastaa käyttöönsä ainiaan piilleen salamansa.

Tää sarja. Ei jestas. Odottakaas hetki, kerään itseni.
   Rakastin sarjassa joka I-KIS-TÄ hahmoa. Ja se on jo jotain. Vanhanaikainen kuningaskunta vapisee, kun se kohtaa jotain, mitä se ei ymmärrä, ja mitä se siten pelkää ja tahtoo tuhota. Uusveriset ovat ihana juttu näissä kirjoissa.
   Hopeisten kykyjen rajallisuus ja rajattomuus, kasvatus ja suvun tärkeys on kuvattu minusta ihanasti ja monelta kantilta. Pidin siitä, kun kirjaa kerrottiin muutamista muistakin kuvakulmista, kuin vain Maren. 
   Sarja oli vähänkuin Grishaversumin ja Nälkäpelin yhdistelmä - molemmat timanttisia sarjoja, mutta yhtäläisyyksiä oli joissain osa-alueissa ehkä liikaakin. Päähenkilö paljastuu omaavan merkittäviä voimia ja päätyy keskelle sotaa ja kapinan kasvoiksi, mutta eipä se mitään.
   Kirjassa oli ihanasti tuotu taas esiin ainakin yksi hyvin merkittävä lesbopari!! Rakastin sitäkin kuvakulmaa - Nortassa samansukupuolisten ei ole mahdollista mennä naimisiin, sillä se olisi voimakkaan sukulinjan haaskausta. Davidson antoi Evangelinelle tilaisuuden, ja olen siitä tosi iloinen!
   Eeppisiä ja maagisia taistelukohtauksiakaan ei (kuten ehkä jo sanottu) puutu. Ei todella. Kirja on yhtä raakaa sodankäyntiä maalla, merellä, ilmassa, päässä ja sen ulkopuolella. Maren traumaa, Mavenin lapsuutta ja Calin odotuksia kuvaillaan MAHTAVASTI. 
   Rikkaita maisemia ja (en keksiä muutakaan sanaa) EEPPISIÄ hahmoja, juonenkäänteitä, juonia, velvollisuuksia, petturuutta ja kaikessa on mukana inhimillisyys ja rakkaus.

Suosittelen fantasian rakastajille, Nälkäpeli-faneille ja pitkille loppukesän- ja syksyn illoille nautittavaksi pullan kera :) Toivotaan Elanelle ja Evangelinelle pitkää ja rauhallista elämää, ja kiitoksia kaverille, joka lainasi mulle nämä kirjat! Oot kalliimpi ku yksikää kovakantinen kirja.
-AtheneGirl

Grishaversumi

Pitkän, pitkän, pitkän odotuksen jälkeen mä voin vihdoin tulla arvostelemaan tän kirjan teille! Instagramia seuraavat tietääkin, että aloitin sarjan helmikuussa, kuuntelin toisen osan maalis-huhtikuussa Ellibs-librarystä ja sain hiljattain viimeisen osan hyppysiini.

Grishaversumi on kolmiosainen fantasiakirjasarja, joka kertoo auringonkutsuja-Alina Starkovista, ikiaikaisesta Varjosta ja jäljittäjä-Maljen Oretsevista. Onnistuttuaan piilottelemaan harvinaisia, lähes pyhiä voimiaan Alina paljastuu hänen ja Malin ylittäessä sotilasrykmenttiensä kanssa Epämerta, eli Kuilua, jota volkrat asuttavat.
   Grishaversumin maailmassa grishat ja ihmiset elävät yhdessä, mutta rauha on kireä. Naapurivaltioissa grishoja, voimia omaavia korporalnikkejä, etherealnikkejä ja materialnikkejä, poltetaan useimmin noitina tai myydään esineinä. Alinan tehtävä on yhdistää armeijat, ja tuhota Kuilu voimiensa avulla.

Juoni oli tosi toimiva, ja siinä riitti käänteitä. Maailma ja kartta oli tehty hienosti ja realistisesti. Tykkäsin myös muista (fiktiivisistä?) kielistä, kuten Toljan ja Tamarin shusta, sekä fjerdasta. Myös jännät ravkan sanat, kuten otkazat'sya, merzost ja nichevo'ya jäivät kivasti mieleen.
   Pidin hahmoista, joskaan en ihan yhtä paljon kuin Hopeassa. Tässä kuvakulmia oli vähemmän ja mielestäni Malin ja Varjon näkökulmat ja elämät jäivät vielä pimentoon. Lisäksi kyseenalaistan, mistä ihmeestä Alina oli saanut voimansa?
   Rakastin kirjojen kansia!!!!!!!!!

Grishaversumista on myös Netflix-sarja, mikä katsottiin Kirjakaverinini kanssa. Sahdow&Bone on kuusiosainen ja kertoo vain ensimmäisestä kirjasta, mutta jatkoa on tulossa!
   Tykkäsin näyttelijöistä, ja juoni oltiin saatu tiivistettyä ihan hyvin, mutta musta Kuilussa välkkyvät salamat olivat... virheellisiä. Pointti oli olla sysipimeä merzostin aikaansaannos, ei myrskyävä meri - mutta pikkuvikoja. Ilmeisesti sarjaan oltiin yhdistetty myös Six of Crowsin hahmoja, mikä oli mielestäni turhaa ja sekoitti tarinaa. 

Suosittelen katsomaan sarjan, jos Netflix löytyy, sekä ehdottomasti lukemaan! Kirjassa käsitellään joitain melko rankkoja teemoja, ja Netflix-sarja taitaa olla K12? Tai K16? Omalla vastuulla joka tapauksessa.
   Kirja on täynnä fantasiaa ja vahvoja naishahmoja. Tykkäsin tästä sarjasta tosi kovasti, ja uskon että sinäkin, jos tänne blogiin olet jo eksynyt. 10-vuotiaasta ylöspäin, mutta itse pian 14-vuotiaana lukijana voin luvata, että sarja käy kaikille. Sanoisin jopa, että tämä voi eri-ikäisille ja erilaisille lukijoilla olla ihan erilainen kokemus.
-AtheneGirl

Viallinen

Viallinen on Cecelia Ahernin kirjoittama kaksiosainen kirjasarja. Kirjojen nimet ovat Viallinen ja Täydellinen, ja niistä on näkynyt jonkin verran juttua bookstagramin puolella.

Viallinen alkaa Celestine Northista, jonka elämä on kaikin puolin mahtavaa. Varsin geneerinen aloitus - täydellinen poikaystävä merkittävästä Crevanin suvusta, huippumalliäiti, journalisti-isä, hyvät arvosanat ja hyvät ystävät. 
   Celestine asuu veikatakseni Alankomaiden kohdalle sijoitetussa Ylämaassa, johon ollaan perustettu eettisiä ja moraalisia virheitä valvova instituutio-Kilta maan jouduttua kärsimään johtajiensa virheiden vuoksi. Killan syyllisisiksi todettavat henkilöt saavat rangaistukseksi viallisen V-polttomerkin kehoonsa, ja joutuvat elämään erilaisten sääntöjen mukaista rajoitettua elämää.
   Mikään tämä ei tietenkään hetkauta täydellistä Celestineä, ennen kuin hän sydäntään ja päätään seuratessa päätyy tekemään elämänsä, ja koko maan muuttavan virheen.

Jälleen eräänlainen yhteiskunnallisesta vallankumouksesta kertova tarina, jossa tietämätön naispäähenkilö joutuu kaiken keskelle, ja eteen aivan yhtäkkiä, kohtalon oikusta. Kuten ensimmäisestä kirjasta ollaan sanottukin "...nopeatempoinen - Napakymppi!", sarja on kä-sit-tä-mät-tö-män nopeasti etenevä, ja oltaisiin voitu kirjoittaa kolmeenkin osaan. Tapahtumaa on koko ajan - kun Celestine on yhdessä paikassa, hän päätyy toiseen itse tai kaapattuna, mikä johtaa pelastukseen tai pakenemiseen, mikä saattaa johtaa uuteen turvapaikkaan tai ihan uuteen juoneen. 
   Ihanasti tuotiin kyllä politiikkaakin tässä esille - kuinka kaikki yrittivät eri taivoin hyöytyä Celestinen kaikin puolin eriskummallisesta ja vaarallisesta asemasta. Periaatteessa hän ei ollut monestikaan suoranaisessa hengenvaarassa, mutta uhka leijui yllä koko ajan. Hieman yli mentiin mielestäni siinä vaiheessa, kun Mary May alkoi pyöriä Celestinen kotona ihan mielivaltaisesti. 

Pidin hahmoista, vaikka jotenkin sarja oli mielestäni hippasen epärealistinen niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, kuitenkin YA-kirjaksi. Rakastin kuitenkin juonta ja perusideaa, ja viihtyisin Ylämaassa kyllä pidempäänkin.
   Paikoin melko raaka, ja käsittelee nuoremmille outoja aiheita, mutta kannattaa ihan itse harkita. Todellakin silmiäavaava ja jännittävä! Kiitti taas kaverille vinkistä! ;)
   Suosittelen lähtökohtaisesti 14-16-vuotiaille!
   -AtheneGirl

Riskitekijä

Riskitekijä on aiemmin arvostellun Louis Sacharin Paahde-kirjalle itsenäinen jatko-osa, joka kertoo tarinaa Stanleyn ystävän, muiden mukana Greenjärven leiriltä vapautuneen Theodoren näkokulmasta

Theodore -jota kutsutaan Kainaloksi leirillä tapahtuneen skorpionivälikohtauksen vuoksi- on päässyt kuoppienkaivuuleiriltä, mutta rikosrekisteri, ja ihonvärin aiheuttamat ennakkoluulot eivät tee hänen elämästään helppoa. Kainalo asuu epäluuloisten vanhempiensa luona ja käy kesälukiota saadakseen kiinni leirillä käytetyt vuodet - lisäksi hän tienaa tekemällä puutarhatöitä, sekä tapaa usein ystäväänsä Ginnyä.
   Kun kunnolliselle Theodorelle aukeaa mahdollisuus saada helppoa rahaa rahoittamalla ystävänsä Röntgenin lipputrokaamista, hän joutuu yllättävän pahaan paikkaan...

Aloitetaan vaikka sillä, että oli tämä ainakin Paahdetta huomattavasti parempi luettava (oho, Athene kehuu koulussa luettavaa kirjaa woah)! Melkein jopa "ihan hyvä"n arvon saava teos.
   Mun mielestä hyvin realistinen (vaikken mä ole sitä kukaan arvioimaan), mutta silti epätodellisen käänteikäs ja sattumajohteinen. Piti otteessaan. Aluksi kirja vaikutti pelkältä lippujen trokaamiselta ja sen kanssa säätämiseltä, mutta paljastui lopulta jopa mielenkiintoiseksi.
   Ginny on musta I-HA-NA. CP-vammainen 4-luokkalainen, jota ei paina maailman murheet. Todella söötti hahmo, ja musta oikein hyvin kuvailtu ja luotukin. 
    Rasismi ja heteronromatiivisuus on tosiaan tän ajan murheita, ja ne esiintyi kyllä tässäkin, mutteivät välttämättä ihan pääosassa. Mun mielestä Kainaloo kohdeltiin kuitenkin lippututkinnassa (ei siellä yleisössä missään tapauksessa), ihan hyvin. Konstaapeli Newberg ainakin osasi hommansa (MUTTA MITÄ SE PUNASTELU OLI!?)
   Mulle jäi muutamat jutut vähän auki, mutta ehkä Tatiana ja Kaira jätettiin tarkoituksella mysteeriksi lukijan mielikuvitusta varten, mutta musta kirja loppui silti huonosti - vähän laiskasti.
   DeLeon oli musta tavallaan mukava, mut kuitenkin tosi stereotyyppinen ja ärsyttävä hahmo.

Mitäs tässä, 8-luokan äidinkielen kirja, mutta voin suositella kyllä helposti jo kutosille. Ehkä nuoremmillekin. Kuten aiemmin sanoin, tää oli "ihan ok". En vapaa-ajan lukemiseksi suosittele, mutta opettajille kyllä (Joskin mä sanon, että kirjat pitäisi saada valita useammin itse)
-AtheneGirl

Siiveniskujen valtakunta

Sarah J. Maasin Valtakunta-sarjan 3. osa. Kaksi ensimmäistä osaa arvosteltu ylempänä, ja viimeiset osat arvostellaan joko yksitellen tai yhdessä, kun ne suomennetaan!
   Kaavastamme poiketen tämä arvostelu saattaa sisältää spoilereita, jos aikaisempia osia ei olla luettu. 

Siiveniskujen valtakunta jatkaa Feyren tarinaa Prythianissa. Yön ylivaltiatar alkaa hiljalleen saada otettaan vallasta. Talmlinin hoviin soluttautunut taitava näyttelijä kylvää eripuran siemeniä minne meneekin ja saa Kevään hovin luhistumaan taitavasti käsiinsä.
   Kun Feyre palaa kostoretkeltään, hänen on kohdattava pian suurin, lännestä heitä lähestyvä uhka - Hybern. Vaikka hän ja Rhysand saisivat koko Prythianin puolelleen, onko heillä mahdollisuuksia tätä katkeroitunutta, suurta kansaa vastaan?

Siiveniskujen valtakunta oli täyttä timanttia,  ja sain ne 800+ sivua luettuakin noin viikossa. En muista, mitä aiemmin olen sanonut ja saatankin toistaa itseäni, mutta Sarah. J. Maasilla on jotenkin uskomattoman hyvä tapa kuvailla ja luoda (kiitosta myös suomentajalle Sarianna Silvoselle!). Ihan päällimmäiseksi mieleen jäi kohta "Hän oli hyvin nopeasti omaksunut kyvyn pysytellä yliluonnollisen paikoillaan."
   Mitä tässä nyt edes erottelemaan, kun hahmot olivat kultaa, juoni rautaa ja tapahtumapaikat jalokiviä. Kaikella on motiivit, eikä loppujen lopuksi kukaan tässä ole yksiselitteisesti paha. Jokaisella hahmoista on oma menneisyytensä, ja kaikki heistä ovat tehneet virheitä. Uskon, että seuraavissa osissa saadaan Erisistäkin lisäinfoa ;)
   AINIIN!! Ja enhän voi jättää mainitsematta että meillä on täällä polyamorinen ylivaltias ja omniseksuaali osana pääporukkaa!!!!!!! Tätä onnen määrää!

Luonnollisesti suosittelen, jos aiemmat osar on luettu. Ja sarjaa suosittelen 13-vuotiaasta ylöspäin!
-AtheneGirl

Myrskynsilmä

Myrskynsilmä on Meri Luttisen esikoiskirja, ja vuoden 2020 Nuorten Finlandia-ehdokas! Kirja on itsenäinen fantasiakirja, joka sijoittuu viiteellisesti muinaiseen Suomeen, ehkä jonnekin nykyisen Oulun lähelle.

Kainu, 16-vuotias tyttö pienestä Kolmen kuninkaan kylästä osallistuu perinteiseen keskikesän aikuistumisriittiin. Riitissä jokainen tyttö saa osakseen punamultakehissä tanssien oman paikkansa pienessä yhteiskunnassa. Kun kohtalo vie Kainun kehistä vaikutusvaltaisemmalle, hänen harteilleen lankeaa suuri tehtävä... mutta onko hän valmis kantamaan Myrskynsilmän painon?

Kirjan alku on mielestäni melko raskas, mutta tarina etenee nopeahkosti. Tässä kirjassa henkilöhahmot, tai juoni eivät päässeet suurimpaan loistoonsa, mutta tapahtumapaikat, niin Hohkalinna, kuin Sarajalakin olivat hyvin ja elävästi kuvailtuja. 
   Kaverini, jolta kirjan lainasin, sanoi hyvin, että tämä kirja pitäisi nopeasti. Se joko nappaa mukaansa, tai sitten se matelee viikkokausia - omaksi osakseni koitui tämä jälkeinen. Kirjakaverini luki tämän alle vuorokaudessa, mikä kertoo tietysti myös lukijasta :D Kiitos muuten taas lainasta!
   Pidin kyllä tietiä-ideasta, mutta mietin sen totuuspohjaa ja sitä, onko se nykyajassa liian eksotisoiva. Ymmärtääkseni esimerkiksi samaani-rummut eivät ole koskaan kuuluneet oikeasti pohjoisten alkuperäiskansojen perinteisiin, vaan ne olisivat lähes täysin suomalaisen romantisoivan nationalismin tuotetta. En kuitenkaan tiedä asiasta tarpeeksi tuomitakseni kirjan täysin - se kertoi muutenkin viittellisestä, eli "viitteitä, vihjeitä, suuntaa antava", eikä väittänytkään olevansa ehdottomasti suomalaisen muinaisuskon mukainen.

Suosittelen ala-astelukemiseksi esimerkiksi kouluun, tai ihan muuten vaankin. Jos sivumäärä ei hirvitä, voisin suositella tätä ihan ekaluokkalaisesta eteenpäin. Ei liian raaka tai yksityiskohtainen, mutta kuitenkin omanlaisensa elämys. 
-AtheneGirl

Harry Potterit ovat saoinkuvailematoman hyviä kirjoja.

Harry Potterit- osat 1-2 arvostelu

 

Harry Potter on maailman kolmanneksi luetuin kirja-sarja eikä mikään ihme.

   Luulisin että ensimmäinen kirja oli vaikeinta saada myyntiin, sillä Potterit oli tietääkseni ensimmäinen taikakoulu aiheinen kirja, ja ajatusta saatettiin kaartaa?Lisäksi ns. kiinnostavin kohta eli Tylpypahkaan pääseminen alkaa vasta noin kirjan puolivälissä. Kärsimättömämmiltä lukijoilta saattaa loppua motivaatio ennenkuin kirja ehtii kunnollla alkaa, mutta kun pääsee vauhtiin kirja tenpaisee mukaansa, ja sen lukaisee ihan liiankin nopeasti.  Kiinnostavaa ja moniulotteista tekstiä. 

Antaisin kirjoille Viisasten kivi, arvioksi 4/5 ja Salaisuuksien kammio 5/5.

Kirjoissa tuodaan hyvin ilmi mahdollista syrjintää, esim Luihuisia jästiperheisiinsyntyneitä kohtaan.

Tietääkseni Potterit olivat ensimmäisiä Taikakoulu aiheisia kirjoja.

Miksi korostan tätä, on se että nykyään löytyy vaikka kuinka paljon kirjoja, elokuvia ja Tv-sarjoja joissa aiheena on nuoret, jotka käyvät sisäoppilaitokaissa opiskelemassa taikuutta. Joten onko idea kopioitu? Sillä tiedän että on olemassa monia hyvin Harry Pottereiden tapaisia kirjoja.

+  Harry Potteria on helppo fanittaa, netistä lötyy monia sivustoja täynnä potter-aiheisia tuotteita.

-ArtemisGirl 

 

Harry Potterit osat 3-7.

Nyt en ihan ymmärrä. Kirja-sarjassa on paljon pitkiä kohtia joissa ei tapahdu mitään, ja velhomaailmaa on välillä vaikea ymmärtää. Rondald Weasly ei oikein tee mitään koko kirjasarjan aikana, se on se agressiivinen taustalla hilluja. 
  No joo, olen vasta Kuoleman varjalusten keskellä, mutta alan sittenkin kääntymään olemaan samaa mieltä AtheneGirlin kanssa. Kirjan idea on kyllä loistava, ja kävisin mieluusti Tylypahkassa. Lisäksi kyllä hihkuisin innosta, jos saisin kutsu kirjeen Tylypahkaan.

ArtemisGirl

 

 

Nälkäpeli

 Luin ensimmäisen kerran Nälkäpeliä 11. vuotiaana, ja lopetin lukemisen kesken Vihan liekkejä. Palasin sarjaan uudestaan noin kahden vuoden kuluttua ja nyt kirjasarja aukesi minulle aivan uudella tavalla. Nälkäpeli- kirjat niin tarinallaan kuin omalla lukukokemuksellani  viestittävät teemaa: `Ei saa ikinä luovuttaa.`  Sarja on futuurinen kertomus Capitolin hirmuvallasta 12 eri vyöhykkeelle. Capitol on pitänyt vyöhykkeitä otteessaan vuosikymmeniä, niin että vyöhykkeissä asujilla ei ole juurikaan oikeuksia, jokainen vyöhyke tuottaa pakolla Capitolille tuotteita ja elintarvikkeita tiukan valvonnanalaisena ja jokainen vyöhyke kärsii nälästä ja sairauksista joihin Capitolilta ei anneta lääkkeitä. Lisäksi joka vuosi Elonkorjuu päivänä jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan arpomalla kaksi nuorta tribuuttia osallistumaan Nälkäpeliin; peliin jossa on vain yksi selviytyjä. Peli järjestetään vuosittain Capitolin asukkaiden viihdykkeeksi. Vyöhykkeillä olevat nuoret voivat anoa sopimuksia, millä saavat enemmän ruokaa Capitolilta perheilleen, mutta saavat sitämukaan enemmän pisteitä eli nimiään arvontakulhoon nälkäpeliin osallistujille. Nälkäpelissä on aluksi 24 osallistujaa, ja tehtävänä on tappaa toisensa. Lisäksi kilpailijat ovat täysin keinotekoisella areenalla jota pelinjärjestäjät voivat hallita, kuten tekemällä maanjäristyksiä ja tulipaloja.

    Kirjoissa seurataan 16 vuotiasta Katnista, joka on jo pienenä joutunut perheensä elättäjäksi, isänsä kuoltuaaan kaivosonnettomuudessa. Vyöhykkeellä 12 hän on jo pienenä opettellut metsästämään, ja on elättänyt perheensä läheisen metsän yrteillä ja riistalla. Pian Katnissin pikkusisko joutuu nälkäpeliin ja Katniss päättää osallistua siskonsa puolesta nälkäpeliin...

 

   Sanoisin että kirjan ikä-raja on vähintään 11-vuotiaasta eteenpäin, ja kannattaa lukea. Kirja-sarjassa on mietitty kaikki, ja siitä on vaikeaa löytää juonellisia epäkohtia.

-ArtemisGirl

Twilightit

Kirjoissa normalisoidaan kaikki yliluonnollinen, sisksi sitä oli välillä vähän häkellyttävää lukea. Esim. miten se että kaverisi muuttuu yks,kaks jättimäiseksi sudeksi, ja se miten poikakaverisi perhe haluaisi  haluaisi juoda sinut kuiviin, oli kirjoitettu että se olisi tavanomaista. Oli kuin kirjaa olisi lukenut matan ja vaalenpunaisten linssien läpi. Kirjat olivat jännittävän romanttisia, ja niissä käsiteltiin hyvin sitä miten Bella mietti mitä hän tuntee Jacobia kohtaan ja mitä Edvardia kohtaan. Kirjoissa seurattiin Bellan valintaa, ja sitä miten kaikkissa kirjoissa oli taistelua aikaa vastaan, kunnes he lopulta saavuttivat ikuisuuden. Kirjat olivat kumminkin hyvin romanttisia, ja punastuin melko monesti niitä lukiessani, nyt esimerkkejä sen kummemmin esittämättä. Kiinnostavaa ja jännittävä oli lukea, kappaleenjakoja olisi voinut olla enemmän.

-ArtemisGirl

Äänihäkki

4,2/5

Äänihäkin juoni on todella hyvä ja toimiva (en kerro tarkemmin siitä. lue kirja niin tiedät). Joutsenten laulun tallentaminen häkkiin (pieneen rasiaan) kuninkaalliseksi ääneksi ja sen sellainen on todella omaperäisesti keksitty. Postipoikien äänen poisto ja näkijöiden (Ruurin kaupungin taivaanluojien) silmien tikkaus auki, jotta he näkisivät taivaan aina, ovat mielestäni aivan mahtavia yksityiskohtia. Samoin myöskin se, kun perhe jolla on seitsemän poikalasta ja yksi tytär, on seuraava kuningatar ja kuningasperhe. 

Alku kirjassa on itseasiassa todella sekava, eikä siihen meinaa päästä mukaan. Kun ymmärtää miten sitä kuuluu lukea, se onkin jo melko selkeä. Jos sinua kiinostaa ostaa kirja äänikirjana (12,90€) paina tästä.

 

-AtheneGirl

Kirjastokissa

Olin etsinyt tälläistä kirjaa jo kauan. (Kirja jossa on kissa ja kirjoja) Ja vihdoinkin löysin etsimäni kirjan.(:

  Kirja on tosi tarina, ja käytännössä kissan ja kirjastonhoitajan yhteinen elämän kerta. Se kertoo Dewey nimisestä kirjastokissasta, joka löydettiin hylättynä kirjaston palautus luukuun.Deweystä tuli osa kirjaston henkilökuntaa ja osa Spencerinkaupungin yhteisöä. Kirja kertoo myös Vici Myronista; kirjaston hoitajasta ja hänen mutkikkaasta ja rankasta elämästään. Vici on myös kirjan kirjoittaja, ja tuo esille elämän karuja mutkia ja niitä pieniä tärkeitä hetkiä, mitä ei aina huomaa elämässä arvostaa.

Dewey tarina ja kertojan Vici Myronin tarina tekevät kirjasta koskettavan, ja avartavan lukukokemusken. Joskus kyllä tuntui, että Dewy -kissaa palvotaa kirjassa vähintään yhtä paljon, kuin Muinaisen Eqyptin Faaraoita. Toisaalta onhan kirja juurikin Deweyn elämänkerta, ja Vici on pystynyt kirjoittamaan kissan elämänkerran vain omasta näkökulmastaan, joten ehkä  kuva voi olla vähän liioitteleva.  Kumminkin lukemastani päätellen Dewey Readmore Books(18.12.1987-26.12.2006)  oli hyvin ainutlaatuinen kissa, ja sillä oli selkeä tarkoitus ja tehtävä Spencerin kaupunginkirjaston jäsenenä. Dewey oli monille tärkeä, ja varmasti jonkinlainen tuki tai apu piste monien Spenceriläisten ja maailman laajuisesti monien oma tuki kissa.

-ArtemisGirl

Keskiyön Kivi

Keskiyön Kivi on jatko-osa kirjalle: Varismiekka, jota en ole lukenut.

Keskiyön kivi-kirjan päähenkilö Kraa, varislymy, eli ihminen joka osaa muuttua varikseksi, ymmärtää niiden puhetta ja pystyy myös hallitsemaan niitä, on mielenkiintoinen henkilö. Varikset ovat kasvattaneet hänet ja hän on oppinut hankkimaan elantonsa kaduilta. Kraan menneisyys on osin mysteeri, sillä hänen vanhempansa ovat kuolleet (en muista missä. Luin kirjan jo jonkin aikaa sitten). 

   Kärpästen äiti ei kuulosta kovinkaan pelottavalta, mutta kirja saattaa saada etenkin jo entiset ötökkävihaajat vahvasti niitä vastaan. Kirja antaa pitkään arvailla kuka se edes on ja vastaus tulee (ainakin minulle se tuli) melkoisen puun takaa. Kirja on jännittävä ja monesti asettaa sinut miettimään "Miten ihmeessä noi voi enää selvitä?!". 

Oikein hyvä kirja! Suosittelen :)

-AtheneGirl

Teoria Katherinesta

John Greenin kyseinen teos teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjaa oli hyvin avartavaa lukea, ja se avasi silmiäni katsoa maailmaa; hyvin vaikuttava kirja. Teoria Katherinesta kertoo Colin Singeltonista, super lahjakkaasta ihmelapsesta ja hänen mullistavasta kesästään ennen Collegea. Katherine 19, on juuri jättänyt Colinin (Colin seurustelee vain Katherine nimisten tyttöjen kanssa) Colinin rypemässä itsesäälissä, tulee hänen paras(ja ainoa) kaverinsa Hassan hakemaan tätä roadtripille keskilänteen. Colin suostuu ja parin päivän ajon jälkeen pojat poikkeavat tieltä Gutshotin pikkukaupunkiin katsomaan Franz Ferdinandin hautaa. Sieltä he saavatkin kesätöitä, ja Colin alkaa työstää teoriaa rakkaussuhteiden ennakoituvuudesta tytön kanssa jonka nimi ei olekkaan Katherine.

Ps. Jopa kaverini joka ei lue kovinkaanpaljon romaaneja, luki kirjan kokonaan ja piti siitä.

-ArtemisGirl

Paras Kirja Ikinä

Fakta, jota kukaan ei tiennyt: Paras Kirja Ikinä on Miklun, suositun youtubettajan, kirjoittama kirja.

   Rakenne: ihan alkuun tahdon mainita, että kirja oli todella lyhyt. Itse lainasin sen kirjastosta matkalla treeneihin, ja luin yli puoleenväliin matkalla, ja loppuun ennen treenien alkua, eli luin sen noin 30 minuutissa lainaamisen jälkeen. Sivuja: 77.

   Kirjassa on 13 lukua + yksi: Vielä yksi-niminen luku, sillä Miklun mukaan; jos kirjassa on 13 lukua, siitä seuraa epäonnea. Luku on siis noin neljäsosasivun mittainen 🙃.

   Sisältö: Nimi on mielestänu melko hyvä, ja hienosti keksitty. Kirja itse sisältää runsaasti huumoria, minkä pystyy arvioimaan jo takakansitekstistäkin. (Pätkä kirjan takakannesta: Ihan sama oletko lapsi, vanhempi, mummeli, pappeli vai kameli, tämä on oikea kirja juuri sinulle)

   Paljon huumoria ja ovi juutubettajan pään sisään. Elämänohjeita ja paljon muuta, myöskin Tuhoa tämä sivu!-sivu, joka on kyllä melko huono kirjastokirjoissa...  Aika kiva 👍.

   Jos pitäisi antaa ?/5 arvio, se pitäisi jakaa aika moneen kategoriaan. Sisältö: 4/5. Pituus: 2,3/5. Idea: 4,97/5. Lopputulos: 4/5. Keskimäärin kai siis:.. ööö?.. antakaas mä lasken *avaa laskimen ja näppäilee vähän* *rumpujen pärinää* "Ja Athenen keskimääräinen arvio on: 3,8175/5.

Robin Hood- John Finnemore

Kirja tuli kotitehtäväksi koulusta, aiheena klassikot. Aloitin lukemisen hiukan epäillen sillä siihen aikaan kun kirja on tehty, ei ole ollut olemassakaan minkään laisia "Me too" kampanioita. Yllätyin kumminkin positiivisesti; vaikka kirjassa ei juuri ollutkaan naispäähenkilöitä ei kirja ärsyttänyt missään vaiheessa sovinistisuudellaan. Jopa yhdessä luvussa, (vain yhdessä luvussa) neiti Maria pukeutuneena mieheksi päihitti Robin Hoodin kamppailussa. Sittemmin Mariasta ei mainittu kirjan aikana enää mitään muuta kuin että hän meni naimisiin ja kuoli. 

  Robin asui miehineen iloisessa Sherwoodin metsässä, mutta metsässä elo ei ollut kurjaa. Aina kun Robin voitti miehen puolelleen taistelemaan köyhien oikeuksia vastaan, bilettivät miehet rajusti.  Edelleenkin ihmettelen mistä he saivat olutta ja viiniä niin monta tynnyriä sinne skutsiin?  Joka tapauksessa,  Robin ryösti rikkailta, lainasi rahaa köyhille, mutta ei hän ikinä vienyt rikkaiden keräämiä rahoja takaisin köyhille. 

-ArtemisGirl

Bree Tannerin lyhyt elämä

Suora mielipiteeni: AIVAN MAHTAVA KIRJA!!

Kirja on minä-muodossa, Bree Tannerin näkökulmasta.

-- Hän on vastasyntynyt vampyyri. Hän on osa Victorian --Edwardin kostonhimoisen arkkivihollisen-- armeijaa, jonka tehtävänä on tuhota Cullenit ja Bella. --

Itse Twilight-saagassa ei tavallaan kerrota oikeasta vampyyriudesta. Edward, Carlisle ja muut juovat vain eläinverta, ja ovat kaikki saaneet tietynlaisen tuen uuden elämänsä alkuun, tietysti Jasperia ja Carlisleä itseään lukuunottamatta. Bree Tanner on niin sanottu villi vampyyri, joka ei häpeä juoda ihmisverta, tai pelkää sellaista pikkuseikkaa, kuin ihmiset. 

-- Muistin yhä, miltä Riley oli näyttänyt sinä yönä, vaikka muistikuva oli aivan sumea, koska silmäni olivat olleet silloin surkeat. --

Ihmiselämä, josta Bree ei muista paljoa, ei ollut paras mahdollinen. Vampyyriksi tuleminen muuttaa monta asiaa. Hänestä tulee vahvempi, nopeampi, parempi. Siltikin loputon valheiden ketju johtaa Breen ja muun Victorian armeijan Twilight-saagan Epäilys-kirjan unohtumattomaan loppuun.

-AtheneGirl

Vatukkatähden Myrsky (Saattaa sisältää spoileja)

Suoraan asiaan. Erityisesti tykkäsin siitä, kuinka Suuressa Taistelussa kaatuneita.

-- Kirsikkasade (Myrskyklaani): "Kaatuneiden Soturien Salossa on kynnenviilto jokaista menetettyä kohden. Oppilaille opetetaan viiltojen merkitys, ja he opettavat ne yhä eteenpäin, jotta muistot säilyvät yhtä kauan, kuin klaanitkin."

Yksitähti (Tuuliklaani): "Me muistamme kaatuneita sotureitamme nummen laella olevalla kivikasalla, yksi kivi kutakin kissaa kohden. Joka päivä siellä käy partio, jotta muistaisimme ja olisimme kiitollisia. 

Perhonsiipi (Jokiklaani): "Me Pajuhohteen kanssa teimme saniaisista kehän, jossa meistä jokainen voi muistella pois menneitä klaanitovereitamme."

Pihjalatähti (Varjoklaani): "Me luettelemme edesmenneiden nimet joka ilta pöllön huhutessa ensi kerran."  --

Taistelua ei tehdä liian isoksi osaksi kirjaa, mutta siitä muistutetaan, ja näytetään, miten se vaikutti klaaneihin. Toinen asia mistä pidin, oli se, kuinka oppilaiden koulutus tuotiin paremmin esiin. Melko alussa nähdään Tomuturkki tenttaamassa oppilailta Kaatuneiden Soturien Salon viiltoja, ja hiemn yli puolessavälissä tentataan soturilakia. Aikaisemmin koulutus on selitetty tällaisena, mutta aikaisemmissa kirjoissa kerrotaan vain taistelu- ja saalistusharjoituksista, sekä partioista.

Pahoitteluni tähän väliin, etten osaa kirjoittaa muuta kuin spoileritäyteisiä arvosteluita 

-AtheneGirl

 

Varjak Käpälä -SF Said

Varjak on mesopotaniansininen rotukissa. Hän on perheensä ns. 'outolintu', koska hänellä on vihreät silmät, sinisten sijasta, ja hän on kiinnostunut täysin eri asioista kuin perheensä. Kirjassa, Kreivitär joka on huolehtinut Varjakin perheestä jo pitkään, kuolee. 

Kissoja tuleekin hoitamaan ilmeisesti kerivittären ahne ja ilkeä eksä. Ainakin niin ymmärsin kun luin: 

Vanha käpälä kertoo: "Minä muistan tämän miehen. Hän tuli taloon kerran,vuosia sitten,ennnen kuin kukaan teistä oli vielä syntynyt. Hänellä ja Kreivittärellä oli hirveä riita. Hän halusi viedä meidät pois, mutta Kreivitär ei suostunut. Lopulta Kreivitär heitti miehen ulos, ja tämä huusi ja kiroili karkeasti." 

Herrasmiehellä on kaksi omituista ja raakaa kissaa jotka jahtaavat Varjakin ja Vanhan käpälän puutarhaan. Vanaha käpälä uhraa itsensä tasistellessa herrasmiehen kissoja vastaan, jotta Varjak pääsee lähtemään. Varjakin uniin ilmestyy tarinoista tuttu Jalal niminen kissa, joka alkaa opettamaan Varjakille Tietä; eli erilaisia metsästys ja taistelu taitoja. Varjakin on etsittävä koira- niminen otus ja pelastaa sen avulla perheensä herrasmiehen kynsistä.

-Soturikissojen tyyppinen kirja ihan omanlaisella twistillä. 

-ArtemisGirl

Harry Potter ja Soturikissat (ei spoileja 🤪)
(Uudelleenkirjoitettu. Vanhat arvostelut poistettu, kun tajusin niiden raivon ja perustelemattomuuden -AtheneGirl)

Harry Potter (HP) ja Soturikissat (Sk). Kaksi edellä mainittua jotakuinkin varmasti tunnet. HP oli vähänkuin 2000-luvun alkupuolen "BOOM"-effekti, mistä sen lukijamäärä on jatkunut tasaisena. Soturikissoja on verrattu jo ympäri Suomea 2010-luvun Harry Potter-efektiksi, minkä ymmärrän täysin. 
   Edellisessä arvostelussani en selittänyt oikeastaan todellista syytä sille; miksen pidä Pottereista, ja se on se: että se on/ne ovat ikäänkuin murskain muille sarjoille. Suurin osa kavereistani melkein inhoaa lukemista, mutta on silti lukenut Potterit. Ja voisi lukea ne vielä 500 kertaa uudestaankin, eikä kyllästyisi, muttei siltikään lue yhtikäs mitään muuta. 
   Kyllähän se on fine, jos pitää jostakin sarjasta, mutta miksi se sama pitää lukea yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, ja samalla hylätä kaikki muut aivan yhtä hyvät -omasta mielestäni PALJON paremmat- sarjat, niihin edes vilkaisematta? 
   Tämä samankaltainen effekti on alkanut häilyä myös Soturikissojen lukijoissa, ja kyseisessä sarjassa. Sarjan laatu on huonontunut, mitä enemmän saagoja on tullut. Nana Sironen on kertonut suomentavansa kirjoja ajankulukseen, lomilla ja vapaa-ajalla, ja jatkavansa hommaa niin kauan, kuin se häneltä luonnistuu, ja on hauskaa. Miksi siltikin suurimmassa osassa kirjoja on niin paljon asia- ja kirjoitusvirheitä? Kissoja sanotaan kisoiksi, Tulitähteä Tulisydämeksi jne. 
   Ensimmäiset kolme saagaa, ja ensimmäiset erikoisseikkailut ovat sentään säilyttäneet laatunsa kirjoina, mutta lähes heti Vesa-Matti Paijan vaihduttua Nanaan, on niitä virheitä paljon enemmän. 
   Ja bonus: Minne mustayskä ja keltayskä hävisivät? Ne mainittiin ensimmäisessä saagassa, muttei enää sen koommin. Erin Hunter, jos luet tätä tekstiä niin tahdotko selittää? (JA KYLLÄ!! TIEDÄN, ETTÄ HE EIVÄT OLE SUOMALAISIA XD)

Oma mielipiteeni sarjoista ja juonista: Oikein hyviä molemmat, tosin Pottereissa olin monesti vähällä kyllästyä :) 

Suosittelen lukemaan Soturikissoista ainakin ensimmäiset saagat,  ja Potterit, jos kestät pitkiä tylsiä kohtia aina hyvien kohtien välillä

Nyt on raivotekstit kirjoitettu ainakin toivottavasti tarpeeksi perustellusti. Nyt selittelen hieman: Edelleenkin silti pidän Soturikissoista ja aion lukea niitä niin kauan kuin niitä suomennetaan. Oletan, ettei minun tarvitse perustella sitä? 🙃 Kiitos, jos jaksoitte lukea tämän tekstin. -AtheneGirl

Magisterium (spoileja vähennetty)
Kuten Harry Potterien ja Soturikissojen arvostelutkin, niin kirjoitan tämän uudestaan paremmin perustellen :D

Kuten suurinosa on tajunnut: Magisterium on lempikirjasarjani, jonka olen lukenut kahdesti. Kuparikouran -sarjan toisen osan- olen lukenut kolmannen kerran englanniksi, ja viidettä osaa Kultaista Tornia ei olla vielä julkaistu suomeksi :( 

Nyt ne perustelut: Fantasiakirjan -mielestäni- tärkeimpiä piirteitä sen jännittävyyden ja todentuntuisuuden kannalta on se, että taikuus tulee henkilöistä itsestään. Taikaesineet ovat tottakai mahtavia, mutta esimerkiksi taikasauvojen hohtoa en ymmärrä. Taikuudella pitää olla se raja, jota rikkomalla voi olla kohtalokkaita seurauksia. Ehkä kuolema, tai ehkäpä epäinhimilliseksi elementaaliksi muuttuminen? 
   Lisäksi sarjassa kuvaillaan luolastoja, ja Alastairin pelkoja niitä kohtaan ymmärrettävästi, ja lisäksi pieni piilomainonta on esillä ;). 
   Sarjalla on juoni, jota pitkin mennään, eikä asioissa edetä liian nopeasti. Sarjan päähenkilöt kasvavat ja heillä esiintyy myöskin niitä murrosiän juttuja (ei menkkoja tai mitään sellaista, vaan tuodaan ainoastaan esille se, etteivät he enää mitään vauvoja ole). 
   Yllätyksiä, juonenkäänteitä, magiaa ja superjännä juoni. Lukekaa sarja!!

-AtheneGirl

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja

Lyhyt, mutta ytimekäs kirja. Kirjaa on hyvä lukea, vaikka olisi työn alla jokin toinenkin kirja. 

Mielensäpahoittaja on 80 vuotias mies, jonka elämän suurimman osan  on asiat tehty järkevämmin.  Mielensäpahoittaja kertoo totuuksia, miten yhteiskunnassa on asiat menneet,(ainakin hänen mielestään) huonosti.

Mielensäpahoittajan kerronta on mielenkiintoista. Mielensäpahoittajan elämästä tulee käsiteltävien aiheiden lomassa aina jotain tietoa, mikä pitää lukijan vireessä, kiehtovien aiheiuden ohella.  Kirjassa käsiteltäviä aiheita ovat mm. Rintaruokinta, Jono, Talkoo, talikko ja talkkuna, marjanpoimijat, ja Sataakolmeakymppiä mopolla. 

Kirja oli mielestäni hauska, vaikka Mielensäpahoittaja olikin hyvin vakavissaan aiheistaan.       Ellan ja kavereiden jälkeen, tämä on ollut ainoa suomalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, jota olen lukenut. (Artemis nolostuu tällä ruudun toisella puolella, ja jatkaa kirjoittamista) Kirja on täyttä asiaa ja kiinnostava. 

-ArtemisGirl

Magnus Chase : Yhdeksän Maailman Sankarit

Luin kirjan alle päivässä. Siinä oli alle 200 sivua :(

Yhdeksän Maailman Sankarit ei sinänsä ole jatko-osa itse Magnus Chase-sarjalle, vaikka se kertookin ajasta sen tapahtumien jälkeen. Magnus on serkkunsa Annabethin luona kylässä, kun kaikissa yhdeksässä maailmassa tapahtuu. Kirja on jaettu yhdeksään osaan, joissa joissakin kohdassa aina viitataan toiseen osaan. Yksi osa on aina yhden Magnusin ystävän näkökulmasta. 

Kuten Magnus Chase-sarjassa, myöskin tässä -Hmm... sanottaisiinko tätä vaikka lisäosaksi?- lisäosassa on runsaasti huumoria. Itse en ole ikinä oikein mitään Ella ja kaverit-kirjoja lukenut (paitsi Ella ja kaverit karkaavat koulusta-kirjan, jonka sain synttärilahjaksi), koska niiden huumori on tarkoitettu pienemmille (myönnän, nauroin muutamassa kohdassa sitä yhtä Ella ja kaverit-kirjaa :D). Rick Riordan -sarjan kirjoittaja- osaa kuvata tarinoita lyhyesti, mutta siltikin tapahtumatäyteisesti, jotenkin toisiinsa liittyvästi, sekä huumori lisämausteenaan. Kirjoitusvirheitä ei ollut yhtään (Hyvä Ilkka Rekiaro!!)

Suosittelen lukemaan!

-AtheneGirl

Tyttö ja helmikorvakoru

Kirja kertoo tämän kuuluisan maalauksen (pääset katsomaan sen painamalla: tästä ) Turbaanipäisen tytön mallista, Hollannin kultakaudella elävästä Griet-piikatytöstä. 

Kirjassa mennään suoraan asiaan. Heti ensisivuilla tapaamme Johannes Vermeerin, sekä vaimonsa Catharina Vermeerin. Jo tässä vaiheessa näkee tekstin laadun, sillä minun mielestäni Tracy Chevalier on saanut tarinan itsensä, sekä sen ihmiset todella aidoiksi. Grietin perheen, ja -mistä eniten pidin- Vermeerin maalaamisen. Kuinka "valevärit" toimivat, ja miten oikea maalaus tehdään.  
   Kirjassa oli ehkä hitusen sellaista K12-sisältöä, Grietin ja Pieter nuoremman välillä, mutta sitä oli niin harvakseltaan, ja ehkä lause pari kerrallaan, että itseäni se ei juurikaan haitannut, vaan toi ainoastaan sitä aitoutta kirjaan ennestään, kun huomioon otettiin myöskin henkilöiden iät.

   Suosittelen ehdottomasti lukemaan!! Hyvin yleissivistystä avartava, laadukasta tekstiä sisältävä mielenkiintoinen kirja!

-AtheneGirl

S.K Tremayne - Jääkaksoset - Oona Nyström

On kulunut vuosi siitä, kun toinen perheen identtisitä kaksostytöistä menhtyi onnettomuudessa. Perhe muuuttaa syrjäiselle majakkasaarelle, päästäkseen menneisyyden varjostamasta Lontoon elitismi-alueesta, jossa perheen ei ole enää varaa asua. Skotlannin syrjäisellä majakkasaarella, menneisyyden kauhut kumminkin nousevat uudestaan pintaan; kun eloon jäänyt kaksoistyttö Kristie alkaa väittää olevansa Lydia, kuollut kaksoistyttö. 

Kirjan kerronta on hyvä, juoni tiivistyy ripeään tahtiin, mutta pitäen inhimillisiä oivallustaukoja. Täten lukija pystyy itsekkin oivaltamaan uusia seikkoja juonessa, ja tällöin kirjakin on paljon eläväisempi: kuin se perustuisi tositapahtumiin.

Kirjassa; perheen äiti Sarah, alkaa kaivamaan jo maahan tippuneiden lehtien alta, mitä tuona kohtalokkaana onnettomuus iltana tarkalleen tapahtui. Kirja on täyttä fiktiota, mutta sen inhimillinen kerronta; oivallukset, erehdykset ja tunteiden meneminen järjen edelle. Tuovat kirjan lähelle lukijaa, ja antavat lukijalle tilaisuuden mennä hahmon tunnekuohun mukana, tai tarkastella tilannetta niinsanotusti ylhäältä käsin. Tuolloin lukija pystyy itsekkin selvittämään kuka on syyllinen. 

Omakohtaisia kokemuksia-mitä ArtemisGirl tuumaa kirjasta:

Kirjan alussa aavistelinkin että kyseessä voisi olla valheellinen kertoja, olihan kyseessä sentään trilleri. Tämä seikka kumminkin unohtui minulta, noin kirjan puolivälissä. Jääkaksoset oli sopivan jännittävä kirja, ja nimi sekä kansi olivat puoleensa vetäviä. Kirjassa oli vaan 349 sivua, mutta ainakin se oli kevyt kuljettaa.

(Huomioithan! Että kirja - Jääkaksoset, on suunnattu aikuisille.)

-ArtemisGirl

Pronssisoturit-sarja osat 1-3
Sarjasta on suomennettu vain kolme ensimmäistä osaa  Osia on ilmeisistikin ainakin viisi, mutta niitä ei tod. näk. suomenneta. Viimeisin, eli sarjan kolmas osa Haukansilmä julkaistiin Suomessa 26.8.2015.

Sarja perustuu Muinaisen Kreikan saaristoon, Pronssikauden Välimerelle, eli ajalle ennen marmoritemppeleitä ja korkeakulttuuria. Kirjojen 2 ja 3 takaosasta löydät tarkempaa tietoa. Kirjoissa on sivuja 300-350, ilman kuvia. Nimet ihmetyttivät minua aluksi, etenkin sarjan päähenkilön Hylaksen (taivuttamattomana: Hylas) nimi on mieleenpainuva. 

Sarjassa mennään suoraan asiaan. Jo ensimmisillä sivuilla on toimintaa, mikä imaisee mukaansa. Itselläni heräsi kiinostus juurikin ensimmäisen osan Delfiinin Saaren ensisivuilla: Kuka tuo on?, halusin tietää. Miksi näin käy? 
   Alku on toki sekava, mutta kun ns. tilanne rauhoittuu alkuhässäkän jälkeen; saat lisätietoja, ja pääset varmasti mukaan tarinaan. So please be patient, and read 😀
   Maailmaa, uskontoa/uskontoja kuvaillaan, eikä kirjoitus-/asiavirheisiin juurikaan törmää koko sarjan aikana. Kirjoittamiseen on selkeästi käytetty aikaa, ja vaivaa, ja taustatöitä on tehty runsaasti. Vaikka asioista käytetään usein eri nimeä, kuin me nykypäivänä, tekstiä ymmärtää mainiosti. Eläinnäkökulmat ovat kohdallaan, eikä niitä ole liikaa, tai liian vähän. 

Suosittelen lämpimästi, etenkin matkalukemiseksi! -AtheneGirl

Minun tarinani : Northug 

Ensimmäinen lukemani elämänkerta kertoi kuuluisasta norjalaisesta maastohiihtäjästä Petter Northugista. Kirjaa ei ole kirjoittanut itse hiihtäjä, vaan Jonas Forsang, minkä en uskonut olevan mahdollista. 
   En voi kutsua itseäni elämänkerta-arvostelijaksi, mutta kerron omat mielipiteeni niistä asioista, joiden uskon olevan tärkeaa ja/tai on minulle tärkeä.

Kirja on hyvin tiivistetty, mutta selkeä. Kuvia on tarpeeksi, mutta ne ovat kaikki yhdellä sivukasalla, keskellä kirjaa. Mielestäni olisi ollut kivempaa, jos kuvat olisi sijoiteltu niihin liittyvien tekstien ja tapahtumien yhteyteen.
   Aluksi mietin: 'Toi on totaalisen hullu!', koska kyseisellä hiihtäjällä on (spoiler alert!) kummallinen pakkomielle voittamiseen. Ensivuodet olivat pelkkiä häviöitä, mutta mies/poika ei luovuttanut, mikä kyllä palkittiin!
   Mahtava tarina itseluottamuksesta, sen romahtamisesta, ja eteenpäin pusertamisesta!

Suosittelen :D -AtheneGirl

Muinainen Pimeys

Tämä sarja räjäyttää tajuntasi!
Ok, olen tainnut löytää uuden lempisarjan 😀, kivikaudesta kertovan.

Kuten monissa sarjoissa, ensimmäinen osa, Suden veli, on tylsin. Se ei kuitenkaan ole tylsä, niinkuin monissa muissa, vaan käsittämättömän mukaansatempaava. Kun Torakin Iso kuolee, alkaa sanoinkuvailematon tapahtumien sarja. Kirjat on kirjoitettu niin, että vähänkuin jokaisessa niissä on yksi "tehtävä", mutta silti sarjan aikana alat ymmärtää yhä vain enemmän ja enemmän, kun Torak oppii itsestään, ja löytää yhä enemmän vihjeitä menneisyyden tapahtumista. Kaikki kutoutuu yhteen todella leveän kaulahuivin tavoin.
   Jo itse juoni on uskomaton, mutta sitten toteutus on vielä uskomattomampi! Kirjojen takaosassa kerrotaan aina, millaista taustatyötä kirja on vaatinut, ja huh, miten paljon Michelle on tehnyt! Työn jälki puhuu kuitenkin puolestaan.
   Nykyään en osaa katsoa mitään eläintä enää pitkään, sillä sarjassa tuodaan niin ilmiömäisesti esiin jäljitys ja eläinten tavat. Etenkin sudet ovat hyvin suuressa roolissa, ja jos katsot sutta paria sekunttia pidempään, on se joko uhkaus tai muuten epäkohteliaisuus. 
    Koska sarja perustuu kivikauteen, Luoteis-Eurooppaan (eli todennäköisesi Isoon-Britanniaan tai Islantiin. Epäilen vahvasti ensimmäistä), alue on vahvasti metsää, jokia, täynnä eläimiä, joita nykyään ei ole, mutta jotka joko muistuttavat nykyisiä, tai sitten ovat täysin omanlaisiaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on alkuhärkä, suuri sukupuuttoon kuollut villi nautaeläin, todennäköisesi nykylehmän esi-isä. Tästä päinvastaisena esimerkkinä ovat saksanhirvet -nykyään tutummin punahirvet-, jotka ovat pysyneet oikeastaan samanlaisina viimeisen 6 000 vuotta.
   Sarja on täysin omanlaisensa, etkä pysty väittämään sen matkivan ketään! Michellen omistautuminen kantaa täydellisen sadon hedelmiä, ja kirjan eläinnäkökulmat, paikkojen kuvailut, jäljitys, ruoka, vaatteet ja KAIKKI on mielestäni aivan ensiluokkaista!
   Ainoa epärealistinen asia, joka on jäänyt mieleeni, on se, että kuinka metsä voi muuttua niin nopeasti jäätikköön, kuin Pohjan Ääriin mentäessä? 

Loppujen lopuksi aivan uskomatonta tekstiä! Suosittelen, kirjoja on kuusi, noin 300 sivuisia!
-AtheneGirl

LET IT SNOW- John Green- Maureen Johnson- Lauren Myracle

LET IT SNOW- niin kuin siinä laulussa. :D Let it sonw, sisältää kolme, erilaista novellia, jotka ovat kaikki romanttisia komedioita. Tarinat ovat ihan omiaan, mutta menevät hyvin läheltä toisiaan, ja nivoutuvat lopulta taitavasti yhteen. Elikkä koko kirjan tapahtumapaikkana on Crazetownin pikkukaupunki, jossa ison lumimyräkän myötä syntyy kolme uutta romanssia.

Kirja sopii mainiosti Joulutunnelmointiin, ja se on juuri sopiva sinulle, jos pidät romanttisita komedioista. -Tosin kirjassa puhutaan aika negatiiviseen sävyyn Huutosakkilaisita, mutta ilman huutosakkilaisia kirja ei voisi edetä kunnolla.

Juonta: Maureen Johnsonin kirjoittamassa Jubilee expressissä, Jubileen juna Floridaan pysähtyy lumimyrskyn takia Crazetowniin. John Greenin kirjoittamassa Lumienkeli-ilmiössä kaverukset tarpovat lumessa kiireenkaupalla kilpajuoksulla kahvilaan. Auton jumittuminen lumeen ja puoliksi paleltuneet jalat eivät haittaa menoa. Lauren Myraclen kirjoittamassa Sikojen suojeluspyhimyksessä Adeline Lindsey, alkaa saamaan merkkejä universumilta, että hän voisi olla hitusen itsekeskeinen. 

Suosittellen: ArtemisGirl

Jäämaan Kronikka

Luin vain kaksi ensimmäistä osaa, sillä kirjat olivat niin paksuja, ja teksti hyvin rankkaa, ja raskasta. Kolmannen osan tulen todennäköisesti lukemaan vielä joskus, jos vain muistan.
Tässä arvostelussa tulee olemaan hyvin pienimuotoisia spoileja. Ei pahoja, mutta jos pelkäät, niin lue vain alin katkelma.

Kirjoja on kolme, Jäämaan Huuto, Tulimiekka ja Jäämaan Viimeinen Taistelu, joista kaksi ensin mainittua ovat lähes 700 sivuisia, viimeinen vain 500. 
   Sarja kertoo sodasta vihattua, ja voittamattomana pidettyä polypontuksen imperiumia vastaan. Armeijan miesluku on mahdoton, näillä on huimia keksijöitä, eli myös mahtavat aseet, ja lisäksi voittamaton kenraali, Scipio Bellorum, sekä tämän pojat Octavius ja Sulla. Voiko pienellä Jäämaalla olla mitään tätä vastaan?

Jäämaan Huuto : Jäämaan Huuto alkaa mahtavan kuninkaan Punaraudan ainoan tyttären, kruununperijä Thirrin Vapaa Riuskaranne Lehmuskilven, Pohjolan Villikissan ollessa vain 14-vuotias. Kun Punarauta kuolee rajussa rajakamppailussa nuoren tytön on otettava koko maa harteilleen, kaksi uskollista neuvonantajaa, oppinut Maggiore Totus, sekä noituutta hallitseva Oskan Noitaisä, rinnallaan.
   Kirja on pitkä, minkä ansiosta kaikki on saatu sen kansien väliin turhia tiivistelemättä. Kuinka? KUINKA 14-vuotias voisi johdattaa koko kansansa kauas maanpakoon maan pohjoisrajalle hypolitaniaan, saati käydä pelättyä kenraalia vastaan? 

Tulimiekka : Kirja perustuu aikaan noin 20 vuotta Jäämaan Huudon jälkeen. Scipio on saanut kaksi poikaa Octaviuksen ja Sullan, joiden vierellä kuulemma nyt kuusikymppinen Scipio näytää kesyltä vaarilta. Myöskin Thirrinillä ja Oskanilla on lapsia: hento, heikkojalkainen Charlemange, outo, ja hieman pelottava Medeia, villit soturikaksoset Eodred ja Cedric, sekä vanhin, eli kruununperijä prinsessa Cressida, Iskevä Kotka.      
  Kuinka 20 rauhan vuoden jälkeen jälleen alkanut sota voidaan voittaa? Onko uusia liittolaisia tulossa? Jos on, ehtivätkö he ajoissa?

Kaiken kaikkiaan jälleen kerran aivan mahtavat kirjat, monia ja hyvin erilaisia tunteita herättävä ja kuohuttava sarja. 
   Polypontuksen heikkous ei ole miesluvussa, aseissa, tai strategian puuttumisessa, mutta yksi heikkous näillä silti on. Upea tarina kasvamisesta, perheen tärkeydestä, sekä matkoista. Hyvin yleissivistystä avartava sarja, etenkin laivaston, ja matkailun, diplomatian, sekä erilaisten aseiden suhteen. Senkin opin tästä, että ihmiset ovat oikeasti todella erilaisia. Yksi päällikkö kaipaa virkistävää pikku sotaa, ja lähtee pienen kansan avuksi lähestulkoon ennen kuin ehdit sitä edes pyytää, kun toinen kieltäytyy ehdottomasti.
   Teksti oli paikoin aika raskasta, kuten jo alussa mainitsin. Verta ja pelkoa oli minulle hieman liikaa, vaikkei sitä nyt sivumäärään nähden ollut edes paljoa.                    
   Suosittelen 12-vuotta täyttäneille!
   -AtheneGirl

Taru Silmäterästä

Tämänkään sarjan viimeistä, neljättä osaa ei olla ruotsinkielisestä alkuteoksesta suomennettu  🤬😭🙀 Tähän tulee onneksi muutos tämän vuoden syyskuussa (2019)
Sarjan ensimmäinen osa Helmenkalastaja on saanut Runeberg Junior-palkinnon vuonna 2018, ja oli ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2015.

En tiedä miten tätä pitäisi kuvailla... Taru Silmäterästä on uskomattoman kaunis, ja sen idea on upea. Siinä on pohjana ihmisen kaipuu, miten sinua ei voi edes luokitella ihmiseksi ilman sitä, ja kuinka se ajaa ihmiset tekemään kaiken. Syöt, koska kehosi kaipaa energiaa. Haluat tavata ihmisiä, koska kaipaat, ja ikävöit heitä.
   Tätä en ainakaan itse muutoin tule ajatelleeksi, mutta tämä sarja avarsi näkökenttääni ihmisyydestä.
   Jos lähdet etsimään Silmäterää, helmistä kauneinta, et kaipaa enää mitään muuta. Vain lapsi voi olla kilpesi. Lähes kukaan ei siltikään ota lapseaan mukaan etsintään, vaan hylkää tämän, uskoen, että näin tämä olisi paremmassa turvassa. 
   Nimet ovat ensiluokkaisia. Päivytharakat, smaragdilatvat ja vehnäorvokit ovat yksinkertaisia, mutta kuten monissa muissa sarjoissa, ne eivät ole vain nimityksiä meille tutuille asioille, vaan yksinkertaisesti uusia asioita, joita meillä ei ole. 
   Suosittelen sarjaa ehdottomasti. Sopiva melkolailla kaikenikäisille, sanottaisiinko, että yli 7-vuotiaille. Vanhemmillekaan tämä ei silti ole tylsä, sen kerron.
   Kirjoitan vielä Postauksiin kirjailijajutun tämän sarjan kirjoittajasta!
-AtheneGirl

Maze Runner

Kolmiosainen sci-fi-kirjasarja, joka on viihtynyt New York Times:in bestseller-listan kärjessä pitkään!
   Mielestäni hauska juttu on se, että sarjan alkuperäinenkin nimi on Maze Runner. Maze Runner, suomeksi Labyrinttijuoksija. Ei kuulosta kovin hyvältä, joten sarja on jätetty alkuperäiseen nimeensä.
   Olet vangittuna neljän seinän sisään. Ei kun viiden! Kattokin on hologrammiteknologiaa, eli siis olet täysin keinotekoisen taivaan alla, sata metriä korkeiden kiviseinien sisällä.
   Et muista mitään. Paitsi nimesi.
   Mahtavaa työtä! James Dasher täyttää takuulla kaikki odotuksesi. 
   Artemis mainitsi jossakin aikaisemmassa postauksessaan sen, miten esimerkiksi Olympoksen Sankareissa Jasonin muistinmenetystä ei tuoda tarpeeksi esille. No, tässä sarjassa sitä ongelmaa ei ole!
   "Mieti vaikka pyöräilyä. Olen varma, että jos saisin polkupyörän, osaisin varmasti ajaa sitä. En kuitenkaan muista, kenen kanssa olisin opetellut käyttämään pyörää, tai missä olen sitä käyttänyt..." -Teresa
   Sarjassa tuodaan myös tunteet vahvasti esille. Kipu, suru, ilo, onni, kauneus. Mitään ei vähätellä, mutta kaikki on kohtuuden rajoissa.
   Ensin yksi koe. Sitten seuraava. Et voi enää ollenkaan tietää milloin tämä loppuu, keneen voit luottaa, missä olet turvassa, oletko oikeasti turvassa. Kysymyksiä, joihin ei saada vastausta.
   Yhdellä hetkellä hän saattaa iskeä tajusi kankaalle, toisella vakuutella sen olevan teatteria. Että se oli ainoa keino.
   Kaikki yhdistyy lopulta, ihmiskunta pelastuu. Mutta miten paljon siitä joudutaan maksamaan?

Ikärajaksi sanoisin 12v. 
Suosittelen!
-AtheneGirl

Darlah-172-tuntia kuussa

Kirja kertoo kolmesta nuoresta; Miasta, Midorista ja Antoinesta jotka saavat tilaisuuden matkustaa ensimmäisinä alle 18 vuotiana kuuhun. Kuussa alkaa kumminkin tapahtua hyvin mystisiä ja vaarallisia asioita. 

Okei, kyseessä on tyypillinen tieteisfantasia kirja. Kirja täytti odotukseni, muttei ylittänyt niitä. Kirjan idea oli loistava, mutta toteutus ei niin hyvä. Kirjassa oli paljon aukkoja ja kirjasta olisi takuulla saanut kirjoitettua pelottavammankin. Psykologista kauhua olisi saanut jo pelkästään sillä, että kirjailija olisi kuvaillut enemmän ympäristöä. 

Takaisin kirjan sisältöön, jotta saan sinut hyvä lukija lukemaan tämän kirjan:

Punainen valo loisti hämärää valoaan pääkapseliin. Midori makasi sohvalla jykkänä. He olivat ilman virtaa, Coleman oli ollut jo yli puolituntia poissa. Jotain oli vialla, ei sähkökaapin korjaamiseen, saati sitten vain vahinkojen tutkimiseen voinut mennä noin kauan. Hän oli avaruudessa, kuussa; tarkemmin samottuna. Täällä kukaan ei kuulisi jos huutaisit apua. Tukikohta oli hiljainen, ainoat äänet jotka Midori kuuli oli hänen hidas hengityksensä, ja varageneraattorin jatkuva jumputus. Midori pidätti nyt henkeään, pelätessään joka ainoa hetki että tämä generaattorin kumaus olisi sen viimeinen. Jos niin kävisi hän vaarmasti kuolisi, hitaasti ja tuskallisesti. Maahan ei ollut paluuta, raketti oli mennyt rikki jostakin selittäättömästä syystä. Joku tai jokin oli repinyt raketin sulkuoven riekaleiksi, ja sabotoinut generaattoria. Midori kavahti istumaan, jokin rikkoi hiljaisuuden. Katolta, ei- rakenteiden sisältä kuului ääntä. Jokin käveli seinän sisässä, olohuonetta ympäri. Ei se kiersi Mirodia.

-Ja tässä oli Johan Harstadin kirjaan pohjautuva pätkä, jonka itse keksin luoden enemmän psykologista kauhua kuin Harstad osasi koko kirjan aikana, 
   -ArtemisGirl

John Green- Tähtiin kirjoitettu virhe- Suom. Helene Butzow

Tässä arvostelussa on kyse, varmastikkin monille tutusta kirjasta. Kirja on varmaankin tuttu sen takia, kuinka kauan se on roikkunut Times-lehden, bestseller sivulla. Ja kuinka siitä on filmattu eläväkuva, ja kuinka kirja on muutenkin yksinkertaisesti loistava ja niin pois päin. Ei.
Kirja oli lyhyt, ja siitä lukiessa ei tullut mitään suurta "Ahaaa!" -elämystä vain pikemminkin "Okei?"-elämys. Kirja oli suoraan sanottuna lattea, verrattuna John Greenin aikaisempaan teokseen -Teoria Katherinesta. Kirja ei saanut minua oikeastaan oivaltamaan mitään uutta, ja se alitti odotukseni. 

Kirja: Syöpä normalisoituu, joka on kyllä ihan oikein, sillä sen kanssa pitää vaan elää. Syövän läsnäolo normalisoituu entisestään kun Hazelin ystävät (Olen hyvä ihminen enkä tee juonipaljastuksia) sairastuvat/vammaantuvat enemmän kuin hän. 

Hazel rakastuu vertaistukiryhmän Augustukseen. Palavasti rakastuneilta nuorilta loppuu kumminkin elinikä: Kuinka kauan he vielä ehtivät näkeä ja kokea maailman ihmeitä? 
   -Jotenkuten tuolla kiinnostavalla lauseella, eräs ystäväni  sai minut kiinnostumaan kyseisestä kirjasta kauan sitten.  
  Sitten lopulta, kun pääsin kesällä kirjastoon, viikon kirjattoman jakson jälkeen, ja halusin lainata joka ikisen kirjan nuorten osastolta klassikoihin: Löysin kirjan ja otin sen kouraani ja lainaustiskin kautta luettavaksi. 

Suomentajille kunnioitus, sillä tuntuu että hyvin usein suomentajaa ei kiitetä tarpeeksi, mutta Helenen kirjoituksessa oli paikoin virheitä esim. aikamuodoissa. Voi toki olla,  että jo  itse kirjailijan kourissa on sattunut nämä virheet. 

-ArtemisGirl

Rick Riordan- Punainen pyramidi- Ilkka Rekiaro

Kuten tyyliini kuuluu, kirjoitan usein arvostelun kirjasarjan ensimmäisestä osasta, enkä tee kaikista sarjan kirjoista erikseen, (koska tulisi turha juonipaljastuksia niille jotka eivät ole lukeneet, ja niille jotka ovat lukeneet kyseisen sarjan, tulisi vanhan kertausta.)   enkä yhteisarviointia sarjasta, (no Nälkäpeliä lukuun ottamatta) ei ole mielestäni reilua tehdä vaikka 20 kirjasta keskiarvoa. 

Asiaan: Carter ja Sadie Kane ovat sisarukset jotka ovat täysin erilaiset. He tapaavat toisiaan vain kerran vuodessa, kunnes: Brithis museum räjähtää, he näkevät isänsä työntyvän lattiasta läpi, pulituntematon setä tulee apuun, puolituntematon setä lähtee pois, sisarukset huomaavat omaavansa taikavoimia, Sadien lemmikkikissasta tulee kissa jumala! juhuu. Sisarukset huomaavat olevansa faaraoiden sukua, ja että vain he voivat kukistaa pahan kaaoksen jumalan. 

Kirjasta Punainen pyramidi, olisi aika hankala tehdä juoni-tapahtumapaikka kaaviota, sillä kirjassa tapahtuu joka luvulla jotain uutta.
   Kirja ei ollut missään nimessä tylsä, päin vastoin tapahtumaa oli niin paljon että välillä oli vaikea pysyä perässä. 

On aika tavallista ja tylsää kuvailla jotakin kirjaa "Mukaansa tempaisevaksi" , mutta tämä kirja oli sellainen.

-ArtemisGirl.
  (Poistettua ajatuksenvirtaa)

"Mukaansa tempaiseva?" "Jännittävä, seuraamis pakko, koukussa, koukkuun ottava, kala verkossa, atrain, kalakeitto, liimautuva, tarrautuva, caughting, caughting fire, nappaava tuli, vihan liekit?" - joo, nyt taidan ymmärtää, miksi kriitikot käyttävät termiä "Mukaansa tempaiseva." 

Maan alaiset

Varmaankin 7-vuotiaille tarkotettu kirja.
Kansienvälinen sisältö oli oikein mukavaa. En löytänyt yhtäkään kirjoitusvirhettä, kappalejaot olivat säännöllisiä ja luvut olivat hyvän mittaisia. 
   Tarina on myös hyvä: paljon tietoa Suomenlinnan, Viaporin, historiasta, ja myöskin uusi hyvin mielenkiintoinen teoria sen antautumiselle Venäjän edessä. 
   Juoni oli taitavasti kudottu. Jälleen kerran kaikki yhdistyi. 
   Saattanee johtua ikäsuuntauksesta, mutta juttu oli silti hivenen tylsää. Sellaisia maapallon pintaa järkyttäviä juonenkäänteitä ei ollut, ja yksi hyvin olennainen asia jäi auki; erwinien koko.
   He eivät pysty pitämään kädessään rannekelloa. He voivat kirjoittaa ihmisten kynillä. He voivat kantaa kainalossaan noin 152/164 kokoista hupparia. He eivät pysty hyppäämään ihmisten tuoleille ilman väliaskelta "tukipuusta", vaikka ovatkin todella hyviä hyppiöitä.. Ihmiset ovat heidän silmissään vaarallisen kokoisia. He voivat syödä halkaisijaltaan noin 30cm pizzan yksinään.
 ⬆️⁉️⬆️
   Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kirja. Alussa mennään rauhallisesti, kirja ei ole niin mukaansatempaava, kuin se voisi hienon juonensa kanssa olla, mutta jälleen kerran, kunhan luet rauhassa, pääset kyllä mukaan!
   Kansi, ja kuvitukset ovat Sami Saramäen mahtavaa käsialaa! 
   Kirjan idea on hyvä, mutta ehkä hieman yliammuttu. Mielestäni perusasioihin olisi pitänyt keskittyä enemmän.

-AtheneGirl

Neropatin päiväkirjat ; Paluu kivikaudelle

Sarja on varmasti monille hyvin tuttu, mutta otetaan pikakelaus: Neropatin päiväkirjat kertovat nuoren Gregin vauhdikkaasta ja tapahtumatäyteisestä elämästä päiväkirjan muodossa. 
   Oli hauska! Lyhyt ja ytimekäs, täynnä kommelluksia ja mahdottoman havainnollistavia kuvia. Mukavaa omaperäisyyttä tuo mielestäni se, ettei tekstejä olla kirjoitettu perus Times new roman-fontilla, vaan jollain hauskemmalla, ja mukavalukuisemmalla.
   Teksti ei ole virallisesti kirjakieltä, eikä slangia vaan, kuin niiden sekoitusta.
   Juoni on hauska ja jutut naurattavat kaikenikäisiä vauvasta vaariin. Luin äidilleni pätkän, ja tämäkin nauroi.
   Suosittelen! Helppolukuinen ja hauska!
   -AtheneGirl

Salainen Puutarha

1800-luvulla julkaistu kirja, aivan mahtava! Lainaamani painos oli painettu vuonna 1951, siispä se oli keltasivuinen ja tuoksui vaniljalta (olenko ainoa, joka haistelee kirjoja?) (uudet pokkarit tuoksuu kans hyviltä...)
   Salainen Puutarha kuulostaa hyvinkin tavanomaiselta, mutta tässä kirjassa oli oma juoni, sen sanon!
   -Mary-neiti ärripää! lapset nauravat. 
   Mary on ollut ikänsä yksin, Sairastellut, vihannut ja käskyttänyt. Hän ei pitänyt kenestäkään, eikä itkenyt, vaikka koko hänen "hovinsa" kuoli koleraan. Jopa hänen "rakas Ayahinsa".
   Mary joutuu eristäytyneen setänsä kotiin, missä häntä ei palvella samalla tavalla. Nuori Martta-niminen palvelija opettaa tytön pukeutumaan ja opastaa tätä. Lopulta tyttö löytää tiensä ulos talosta.
   Tarina etenee ja, kun kuvittelet kirjan päättyvän, tapahtuu jotain aivan uutta.
   Kenen itku ja huuto noin talossa kuuluu?
   Perhe. Huomio, äiti, ulkoilma, ystävät, isä, edes joku joka rakastaa, ja nauru. Ne ovat lapsen elämän perusasiat, ja tämä kirja näyttää sinulle, millainen ihmisestä tulee, jos näitä ei saa.
   Ihminen ei ole kone. Me kaikki tarvitsemme läheisiä ja paikan, josta pidämme. Salaisuudet pitävät jännitystä ja näytteleminenhän se hauskaa on!
   Vielä ei ole vielä liian myöhäistä muuttua, sen tämä tarina myös opettaa. Vielä voit voimistua, vielä voit olla se joka haluat olla. Tee se. Sinä pystyt!
   
    Suosittelen ehdottoman lämpimästi! Teksti on äärettömän sulavaa ja inhimillistä. Tuo tunteet ja ihmisyyden esiin mitä kauneimmalla tavalla.
    Sopii kaikenikäisille!
   -AtheneGirl

Agatha Christie -Eikä yksikään pelastunut- suom. Helka Varho

Kyseessä on kalssikko, ja jotenkin minusta tuntuu että sellainen kirja jonka jokaisen on luettava yleissivistyksen tähden. -Väärässä olin. 

Klassikot ovat näin yleisesti ottaen tylsiä. Tuntui pahalta kirjoittaa tuo, mutta se on mielestäni totta. Klassikot ovat vanhoja, ja edustavat eri-sukupolven lukutottumuksia. Sanon rehellisesti, että olen kiitollinen että olen syntynyt tähän sukupolveen, kirjat ovat kiinnostavia, kirjailijoita ei leimata hulluiksi jos kirjoittavat fantasiaa tai päähenkilö on nainen. Asiaan:

Eikä yksikään pelastunut- Oli hankala selkoinen, ja odotukseni alittuivat. Kirjan idea oli hyvä, mutta toteutus huono.  Kirja olisi voinut olla pelottava ja jännittävä, mutta minä ja kirja ohitimme toisemme melko kaukaa. Oikeastaan yhtä kaukaa, kuin kirjan saari ja mantere.  

Agatha Christie oli nainen, ja hänen kirjojensa määrä ja suosio on kunniotettava luku. 

 

-ArtemisGirl

 

 

Sotahevonen

Aaahh... Sota. Onko hauskempaa aihetta? *sarkasmia*
   Kirjan kannen perusteella ajattelin sen olevan ihmisnäkökulmasta, mutta tarina kulkeekin hevosen silmin! 
   Ensin hänet erotetaan emosta. Äidistä. (hevostermit?) Sitten päädyt humalaisen miehen uhkailtavaksi, sitten sinut myydään. Seuraavaksi tulee sota, ja jossain vaiheessa päädyt auttamaan vihollisia. Eikun hetkonen?
   Kirja on luettava todella rauhallisesti, sillä edes pikkuhätiköinnillä, tai jos skippaat vaikka yhden luvun, menee moni asia ihan ohi. Kuitenkin mainio kirja. Moni kirja kertoo sodasta. Lentävistä kranaateista, paukkuvista pyssyistä. Ihmisen silmin se on raakaa. Veri. Hevoselle se on täysin erilaista. Kauhua.
   Kuvittele, ettet ymmärrä. Olet suorittanut rankan koulutuksen, ja kiintynyt ehkä johonkuhun. Sitten se joku valjastaa sinut, ja lähettää laukkaan. Sitten alkaa pamahtelu. Sitten paino päälläsi saattaa yhtäkkiä hävitä. Entäpä piikkilangat? Ruostunut teräs nahassasi.
   Ei mukavaa. Kirja kääntää sinut hevosten puoleen ja näyttää sinulle aivan toisenlaisen maailman. Kun et ymmärrä, miten kaikki tapahtuu, ja miksi. Opit rakastamaan, ja se viedään sinulta pois.
   Kala verkossa-kirja. Mukaansatempaava (lukekaa Artemiin arvostelu Punaisesta pyramidista!) Suosittelen ihan kaikille, en vain hevosihmisille. Ikäsuositus 10v.
-AtheneGirl

Magisterium 5; Kultainen torni

Magisteriumin huipentava: VIIMEINEN OSA!!
Kirja alkaa hyvin. Vaikka luin neljännen osan kuukausi pari sitten, enkä muistanut yksityiskohtia, kirjan alku palauttaa mieleesi paljon. Juoni etenee aivan mahtavalla tavalla, ja uusi käänne seuraa käännettä. Huumoriakin löytyi!
   Aivan käsittämätön juonenkäänne! Koin pahemman luokan tajunnanräjähdyksen (mindblowing). Hetken tuntui, että nyt putosin kärryiltä, mutta kaikki selkisi.
   Hahmot kasvavat, ja ilmenee uusia suhteita ja muita iän myötä tapahtuvia juttuja. 
   Lähes kaikinpuolin mahtava kirja!
   Yksi asia minua jäi tympimään: loppu ja Tamaran ja Callin suhde. Muutamaa salamaa kehossa luovaa pusua lukuunottamatta suhdetta ei kuvailla. Kirja loppuu kesken, eikä Aaronin tulevasta elämästä kerrota MITÄÄN. Liian paljon jäi auki.
   Mahtava loppu mahtavalle sarjalle! Suosittelen lukemaan sarjan ensimmäisetkin osat (arvostelu ylempänä)
   -AtheneGirl

Gladiaattori

Sarjasta suomennettu 2/4 kirjaa, tulen lukemaan kirjat englanniksi ja arvostelemaan ne joskus.
   Kirja alkaa hienosti, ei liian sekavasti, eikä liian tylsästi. Asiaan mennään suorahkosti, mutta kirja ei ala toiminnasta.
   Antiikin ajan tunnelma on tuotu hienosti esille, muiden muossa oikeiden termien, kuten patriisien ja plebeijien, sekä tarkoin tapahtumapaikkakuvauksin. Kirja vetää sinut lähes 2 000 vuotta ajassa taaksepäin, ja jättää sinut sinne, lukemista on vaikea lopettaa.
   Juoni on korkealaatuinen, aiheessa pysytään, ja kaikki kulkee. Korkea-arvoisten hallitsijoiden, velkojen, politiikan ja viihteen raakuus sillä ajanjaksolla tuodaan hyvin esille.
   Joitakin asioita olisin kyllä muuttanut, esimerkiksi itsesääli ja ihmisten hyväuskoisuus. Lisäksi se, kuinka helppoa Marcuksen oli päästä hallitsijoiden suosioon, vaikka olikin vai orja. 
   Suosittelen kirjaa ainakin viidesluokkalaisille, jotka tarvitsevat lisätietoa Antiikin Rooman ajasta, sekä Gaius Julius Caesarin valtakaudesta. Myöskin vanhemmat tämä taatusti koukuttaa, tässä sarjassa ei eletä kevyesti ruusunnupuilla!
-AtheneGirl

Nevermoor osat 1 & 2

Viimeistä osaa ei olla suomennettu, mutta se ilmeisesti on tulossa ensivuoden puolella :)
   Ensimmäinen asia, joka minulle tulee tästä mieleen, on Liisa Ihmemaassa, vaikken ole koko elokuvaa edes nähnyt.
   Kirjasarjan paikat, tavat, ajankäsitteet, ja muut vastaavat ovat aivan omaa luokkaansa. Vuosia ja kuukausia ei periaatteessa ole, on vain yksi, kaksi jne. ja vuodenajat (esim. yhden kevät, kahden kevät, kahden kesä, kahden syksy jne.). Kahdestatoista tällaisesta (vuodesta, mutta tätä nimikettä ei käytetä) koostuu yksi aika. Ajan viimeinen päivä on koitto, vähän kuin uusivuosi, mutta se on vain kerran kymmenessä - kahdessatoista vuodessa.
   Sekavaa? Kyllä, mutta samalla äärimmäisen mielenkiintoista. Sarjassa on tiivis ja selkeä juoni. Omaperäinen juoni, mutta tietyt yksityiskohdat ovat kyllä kuin suoraan Harry Pottereista. 
   Jokseenkin arvattavia kohtia oli, mutta myös ainakin yksi hauska juonenkäännekin löytyi.
   Hahmot, kyvyt jne. ovat hienoja, samoin Nevermoorin kaupunki, joka on aivan omaa luokkaansa!
   Upea fantasiakirjasarja!
   Suosittelen kaikenikäisille :D
   -AtheneGirl

Tyttö sinä olet

Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet sisältää kaiken, mitä tytön, naisen tai naisena itsensä mieltävän pitäisi kuulla!
   Kirja kertoo sinulle mitä olet ja mihin sinulla on oikeus, olet erityinen, kaunis ja koskematon. Kirja on pieni, helposti mukana kannettava, mutta sisältää korvaamatonta tekstiä. 
   Tähän kirjaan on oikeus jokaisella, pienellä ja suurella, vaalealla ja tummalla.
   Ihan kaikille, en vain suosittele, vaan todella myöskin TOIVON, että juuri sinä, upea ihminen siellä ruudun toisella puolella, luet tämän kirjan!
-AtheneGirl

Noitien taistelu

*Athene tuskailee, miten tämän voisi selittää. Hän on sanaton*
Noitien taistelu. Maistele sanoja kielelläsi. Kuulostaa melko tavalliselta? Nopeasti keksityltä nimeltä, ei niin hyvän kirjan nimeltä? Näin minä ajattelin. Olin väärässä.
   Kolmiosainen trilogia alkaa upeasti. Mitään ei luoda itsestäänselvyydeksi. Ketään ei ikäänkuin pidetä kukkana kämmenellä, ei niin lukijaa, kuin kirjan hahmojakaan. Ketään ei säästellä.
   Kun Anaid saa kuulla olevansa noita, se ei varmasti tule yllätyksenä lukijoille, mutta hahmon reaktiot ovat hyvät. Pikkuhiljaa se paljastuva voima ja kapinahenki, jota tyttö ei tiennyt omaavansa, saavat happea liekeilleen. 
   Kirjailijan työn erottaa, Maite Carranza on perehtynyt noitiin liittyviin uskoihin, pelkoihin ja rituaaleihin eri puolilla maailmaa, ja luonut aivan uuden kuvakulman. Noidat eivät ehkä olekaan ihmisille vaaraksi, vaan vain, ja ainoastaan, sodassa toisiaan vastaan. 
   Tarina olisi itsessäänkin hyvä, mutta kun siihen liittää menneisyyden traagiset tapahtumat; äitijumalatar O:n legendan, Odin kirouksen, lupauksen valitusta, joka syntyisi maan ja auringon konjuktiossa, kun kaikki planeetat ovat linjakkain. Valitusta, jolla olisi oikeus valtasauvaan, joka sortuisi kiusaukseen, ja joka voisi olla omarien, Oman jälkeläisten, tai odishien Odin tyttärentyttärentyttärentyttärien... pelastaja. Mutta kumman hän valitsee? Vastaus ei ole niin itsestäänselvä.
   Upeita juonenkäänteitä, edes Anaidin nimi ei ole "normaali", vaan siihenkin liittyy jotain maagista.
   Ihminen ei loppujen lopuksi voi luonnolleen mitään, sen minä opin Seleneltä. Joskus, vaikka kuinka yrittäisi ja ennen kaikkea HALUAISI tehdä oikein, aina ei pysty. Sitä tuppaa kompastumaan omaan heikkouteensa.
   Mutta on vain noustava.
   Hieman turhan monta kertaa sai lukea lauseen: 'Hän purskahti lohduttomiin kyyneliin'. Hahmoilla, etenkin kahdella tietyllä, on rankkaa, sitä ei voi kieltää, mutta tuo lause tuli hiukkasen liian tutuksi. 
   Lisäksi ainakin kaksi kohtaa arvasin täysin. Hahmo ajatteli 'Olipas hän fiksu!', mutta minä löin kättäni otsaan. 
   Sarjan loppuratkaisu oli hieno, mutta hieman liian lyhyeen tiivistetty. Olisin kaivannut pidempää rumpujen pärinää ja hikoilua.
   Loppujen lopuksi u-p-e-a sarja! Suosittelen ainakin 11-vuotta, 12:kaan ei olisi paha, täyttäneille!
   -AtheneGirl

Lumotut

Suomalaisen Annina Holmbergin Aasian poikki kulkevalle Tonava-joelle perustuva kirja.
   Kirja kertoo kolmikosta, troikasta, Minteristä, Mikajasta ja Mirandasta. Heistä, jotka hallitsevat maata, ilmaa ja tulta, ja joille vesi on pyhää. Kartoittajasta, johtajasta ja kirjurista. Maapallosta, ilmapillistä ja lokikirjasta, tulikynästä.
   Lapsien tehtävä on pysäyttää friikit, kummajaiset, jotka ovat kahdeksatta kuolemansyntiä hyödyntäen synnyttäneet pelkoa Tonavan varrelle.
   Mielenkiintoinen, ja runsaasti historiaa avartava, kiinteä, joustava ja tiivis paketti. Kirja ei ole erityisen pitkä, mutta se kertoo paljon paljosta. Sivuteille ei juurikaan etsitä, mutta silti useassa kohdassa viitataan todelliseen menneisyyteen.
   Suosittelen monipuolista sisältöä etsiville, 10-14-vuotiaille!
   -AtheneGirl

Tuhatkuolevan kirous

Nuorten Finlandia-palkinnon voittanut, suomalaisen Siiri Enorannan kirja!
   Aivan uskomatonta tekstiä, rohkeaa, taidokasta, todellakin viimeaikoina saaneensa huomion arvoista!
   Kirja kertoo tytöstä, Pausta, tämän veljestä Tristinistä, äiti Alesianasta ja isä Eekoksesta, noita Nubyasta, taikuutta, myös kuolemaa ja syntymää, rakastavista pikilapsista... ja elämästä.
   Kuvakulmat eivät vaihtele, mikä tekee tarinan lukemisesta selkeää. Juoni on kuitenkin hyvin monimutkainen, eikä siitä puutu käänteitä, tai yksityiskohtia. 
   Tässäkin kirjassa on hyvinkin paljon Tylypahkaa muistuttava taikakoulu, Magia-akatemia, Kultatulukset. Sen astuessa kuvaan, olin lannistua, sillä taikakoulut ovat jo hyvin nähtyjä. Kuitenkin, kun jatkoin kirjaa eteenpäin, olin helpottunut, kun koulu ei omalla tavallaan ollut juonen pääkohtia, oikeastaan vain tapahtumapaikka, toisin kuin monissa muissa sarjoissa ja kirjoissa.
   Se, kuinka motiivit, suhteet ja todelliset kasvot on pidetty ensin salassa, ja paljastettu yksitellen, juuri oikealla tavalla ja juuri oikeissa kohdissa niin lukijalle, kuin Paullekin, tekee kirjasta yhden parhaista lukemistani.
   Kirja on todellakin nuorille, ei vain pikkulapsille. Tarinassa kuljetaan taikuuden ja ihmisyyden rajamailla, minkä vuoksi hahmojen välillä esiintyy toisinaan tietynlaista läheisyyttä, ja haavoittuvuutta.
   Suosittelen 12-vuotta täyttäneille, todellisen koukuttavaa kirjaa etsiville nuorille tytöille ja pojille!
   -AtheneGirl

Surunhauras, lasinterävä

Siiri Enorannan kirja 

Surunhauras, lasinterävä kertoo juurikin niistä, surusta ja lasista. Tarina perustuu 3 000-luvulle, mutta muistuttaa hieman keski- ja renessanssiaikaa. 
   Kuvakulmia ja tapahtuma-aikoja on runsaasti, mikä tekee kirjasta kiireiselle hankalalukuisen. Jokaisen luvun alussa lukee kertoja ja aika, johon luku perustuu. Toisinaan ajassa loikataan kymmenia vuosiakin taaksepäin, kun puhutaan menneisyyden tapahtumista.
   Tarinassa on monia sivupolkuja, kerrotaan Lasinkirkkaan Sadeian lapsuusajoista ja traumoista, tämän vanhempien dramaattisesta tarinasta, vaikka väittäisin kirjan päähenkilöiksi merellä eristyksissä asuvia Surukauriin kansan Uli ja Linania Hahtuvaaraa.
   Kirja on pitkähkö, mutta tapahtumaa ja jännitystä on joka sivussa. Aina se ei ole toimintaa, Enoranta on tapansa mukaan tuonut toiminnan ja salajuonien keskelle myöskin hahmojen rakkauden ja ystävyyden. 
   Mihin paholaislapsi Tirilaia pyrkii ja onko Sadeian isä todella kuollut? 
   Suosittelen 10 vuotta täyttäneille, täyttä tavaraa etsiville!

-AtheneGirl

Painajaisten lintukoto

Siiri Enorannan kirja

   Kirjailijan viides kirja, joka ei jätä sinua kylmäksi!
   Kuvakulmia on vain yksi, eikä ajassa loikita, joten lukeminen on selkeää.
   En voi tarpeeksi ylistää tätä naista, en voi vain käsittää, kuinka hän vangitsee tarinat sinne virtuaaliseen tai fyysiseen paperiin! Kaikki alkaa niin pieneltä vaikuttavasta asiasta, kuin pako, viattomista syistä, tuskasta, ahdistuksesta ja uteliaisuudesta, mutta miten kaikki tuntuu ajautuvan siihen viimeiseen pisteeseen niin peruuttamattomasti.
   Lunni, poika, joka ei ole poika, jota ei periaatteessa edes ole, ja joka kuitenkin kulkee meidän keskuudessamme, mutta vääristää samalla todellisuutta ja unta lähes tahtonsa mukaan. Poika, joka on syntynyt Horroskehrääjästä, joka on syntynyt kahden keksijän työstä, ja joka tuhotaan tämän omilla kivillä.
   Tämä poika pakenee muistojansa ja menneisyyttänsä, hänen sisarensa Naukutimali, Sinikuku ja Kihuviistäjä on laitettu pois. Hän haluaa pois, ja nähdä maailman.
   Tavallisessa maailmassa hän tutustuu moniin ihmisiin, mutta huhut kirjaimellisesti tappavista painajaisista Kaarniolassa vainoavat häntä. Vasta vuosien jälkeen hän kuitenkin palaa, mutta onko silloin jo liian myöhäistä?
   Sivuhenkilöiksi luulemani, tai vain tarinan alussa esiintyneet henkilöt astuvat kuvaan tehden tapahtumista entistäkin suurempia ja merkityksellisempiä. Kaikki uhkaa suistua käsistä, vaikka lähes jokaisen motiivina oli rakkaus.
   Voiko Tuista tulla ihminen salaperäisen lintunoidan kädestä, entä mikä on Rolf Harmaan osuus tarinassa?

Suosittelen 9, tai 10-vuotta täyttäneille!

-AtheneGirl

Myyttihovi

Tuhannet kiitokset sille lukijalle, joka ehdotti kommenteissa tätä sarjaa! 

Tästä sietäisi tehdä ainakin parinsadantuhannen euron budjetin elokuva. Mitä materiaalia!

Sarja kehittyy jokaisen sivun, luvun ja osan myötä. Ensimmäisetkin kirjat ovat silti luonnonlahjakkuuden käsialaa, ne kaappaavat sinut mukaansa täysin armotta. Jos kiinnostut ensimmäisestä osasta vähääkään, et voi olla lukematta seuraavaa!
   Kirjan ensimmäiset kolme kirjaa noudattavat melko samaa kaavaa, ensimmäiset sata sivua selvitellään, toisissa haetaan taikakalu ja lopputaistelu/-draama. Pähkinänkuoressa toki tämäkin, kaikissa tarinoissa on oma ulottuvuutensa, joka syventää "nykyhetken" tapahtumia, ja tuo esille päähenkilöiden sukujen ja heidän itsejensä menneisyyttä.
   Jälleen kerran sanasto on aivan ensiluokkaista, tälle sarjalle voisi perustaa ihan oman blogin! Jo kolmen bliksin opettelemiseen menee hetki (narkobliksi - pystyy hallitsemaan puremiaan henkilöitä heidän nukkuessaan, lektobliksi - pystyy imemään muista nuoruuden, vivibliksi - pystyy hallitsemaan kuolleita ruumiita), puhumattakaan kaikista muista upeista taikaolennoista ja demoneista, joista jokaisella on aivan omat tarinansa ja tarkoituksensa.
   Salaiset ja ei-niin-salaiset luonnonpuistot, väkevät loitsut, juonenkäänteet, taikaolennot, demonit, valon ja pimeyden olennot, petokset... taattua jännitystä fantasian ystäville!
   Ikärajaa on vaikeaa määrittää. Minkäänlaisia pojan ja tytön välisiä suhteita (siis sillä tavalla) ei ole, mutta väkivaltaa ja ahdistusta jonkin verran, niitäkin enemmän runsaasti yhdessä kohdassa, kuin pikkuisen koko ajan. 
   Haluaisin sanoa, että soveltuu yli 7-vuotiaille, mutta se kuulostaa vähättelyltä, kun itsekin paljon vanhempana sarjaan hurahdin. 
   Soveltuu yli 7-vuotialle, takuuvarma kirja myös vuosia vanhemmille!
   -AtheneGirl

Nokkosvallankumous

"En kestä..." - Jälleen Athene painaa kasvonsa käsiinsä. "Ei tätä voi arvostella, ihan mahdotonta..."
   Nokkosvallankumous on -jälleen- Siiri Enorannan käsialaa! Sci-fi- ja fantasiaulotteinen, realistinen romanssitarina, jonka tapahtumapaikaksi voisi sanoa vaikkapa dystopiasuomen. Ei sitä muutoin voikkaan tiivistää.
   Takakannessa kerrotaan aika lailla koko juoni, mutta kirjaa lukematta et sitä ymmärrä. Vasta jonkin tietyn kohdan tullen tajuat jostain kuulleesi tämän suunnan.
   Tarina sisältää sanalla sanoen runsaasti parisuhdehipelyä, ja muuta K13-16 tekstiä.
   Kirja on monipuolinen, kerrotaan rappeutumisesta, ihastumisen ja rakkauden välisestä erosta, ystävyydestä, hajoamisesta, luovuttamisesta. Jopa huumeista ja sodasta.
   Nokkoset ovat ulottaneet juurensa syvälle, ne kurkottavat maan kaukaisimpiin kolkkiin ja lisääntyvät tukahduttaen tiellään olevan. Ne ovat ainoita siinä maailmassa enää selviäviä.
   Nimet tuottivat minulle ongelmia. Ne ovat upeita, kyse ei ole siitä, vaan suuresta osasta ei voi päätellä laisinkaan sukupuolta. Jo kirjan alkuvaiheilla tajuat, että poika-poika- ja tyttö-tyttösuhteita esiintyy, joten siitä ei voi päätellä mitään. Onneksi se ei kuitenkaan ole olennaista tarinan etenemisen osalta.
   Suosittelen vaativimpaankin kirjamakuun, aivan älyttömän uskomaton juoni ja tarina!
   -AtheneGirl

Omenmean vallanhaltija

Siiri Enorannan ensiteos!
   Satu, ystävyystarina, fantasiamuste ja reaalipaperi!
   En saa tästä ylistämisestä tarpeekseni, nämä kirjat nostavat toistensa rimoja yhä korkeammalle ja silti lennetään monta metriä yli. 
   Aivan uskomatonta, kuinka tämä nuori kirjailija on saanut niin elävän printin ystävyydestä ja yksinkertaisesti uhrauksista. Tämä kirja tiivistää kaiken, mitä todellinen lojaalius merkitsee ja miksi yksinkertaisesti mitään tehdään kenellekään.
   On vallanhimoa, on yksinäisyyttä, on hulluutta, on kunnianhimoa, on ystävyyttä, on vihaa ja uupumusta, juonenkäänteitä unohtamatta.
   Rakastan Niniriä ja Nezsandraa hahmoina, ja olisi ihanaa tavata ihan kuka vain kirjan henkilöistä, edes Rua, tai Thilon! 
   Tästä kirjasta löytyy kaikille jotain, suosittelen iltasaduksi ja matkalukemiseksi, suosittelen ajankuluksi ja projektiksi, tämä tarina kaappaa sinut kyytiin, kuin Humu Nezin ja Amana Ninirin! 
   -AtheneGirl

Nukkuu lapsi viallinen

Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi... viallinen. Enkelparven tie, kohta luokseen vie, rakkautta suurinta katsoman.

Kaunista, kaunista, kaunista. Yleissivitystä ja ihmissuhteiden käännepuolia ja tulkintaa. 
   Siiri on luonut jälleen sadun meidän maailmastamme, ja tarinan tuonpuoleisesta samoihin kansiin. On tuotu esille epätäydellisyyttä, ja samassa hiomattomien timanttienkin kauneutta. 
   Henki kulkee, hädin tuskin, mutta elossa oleville Taivaan ovi ei aukea. 
   Eikö enkeli pääse Taivaaseen?
   Kristinuskoon löyhästi perustuva kirja avartaa katsettasi ja saa sinut miettimään; eihän tarinaa ei voi luokitella, sillä kuka tämän voisi määrittää fantasiaksi, jos tämä on totta?
   Suosittelen kaikenlaisille, ei vain kirkkoon kuuluville, tai fantasian lukijoille, vaan kaikille, kaunis tarina kenen tahansa sitä arvostavan korviin.
   -AtheneGirl

Gisellen kuolema

Siiri Enorannan tiivis romaani mullisti käsitykseni rakkaudesta ja siteistä.
   Giselle, siis ballerina Linnea, loukkaa polvensa, ja menettää sillä hetkellä kaiken. Masentunut isä, perheestään irtautunut äiti, odottava Joel ja kukka, jolta on taitettu niska, Linnea, eli vanamo.
   Äärimmäisen rohkea ja ehkä vanhemmille henkilöille herkästi tuomittava tarina. Tajuan, miksei lukukertoja ole tullut niin paljon, kuin muille kirjoille, mutten tosiaan väitä, että se olisi oikein!
   Linnea on ollut niin kauan poissa, fyysisesti, ja myös henkisesti, ettei Joel tunne häntä enää siskona, vanhemmat eivät tyttärenä... ja niin, ystäviä ei ole.
   Loppukäänne sai minut pudistelemaan päätäni ja hymyilemään tyhmänä, sitä en kyllä odottanut! En tiedä, voiko loppua sanoa surulliseksi, mutta ehken luonnehtisi sitä onnelliseksikaan. 
   Nuoremmille kirja voi olla hyvin hämmentävä, enkä suosittele alle 12-vuotiaille. Vanhemmille on luvassa ihanan epätoivoista romantiikkaa ja henkistä taistelua fyysisen taistelun jälkeen.
   -AtheneGirl

Sydämen asioita - Perhe ja planeetta kriisissä

En tiedä, voiko tästä tehdä arvostelua? No kokeillaan!
   Varmasti todella monelle tutun ilmastoaktivisti Greta Thunbergin, ja tämän perheen koskettava tarina.
   Tarina alkaa alusta, vielä siitä, kun nuori esikoinen Greta, ja muu perhe ei ollut vielä tietoinen kriisistä. Kerrotaan selvästi ja kiertelemättä, miten asiat ovat, ja miten kaikki päätyi lopulta koululakkoon.
   Näitä arvosteluita ei kirjoiteta paljastamaan juonia, joten annan siis vain arvioni ja kerron mihin kirja perustuu.
   Sykähdyttävän todellinen tarina, pelottavinta on, että se on totta. 

   Itselläni meni kauan lukea tämä, sillä... no... kaipa sitä sanotaan, että totuus sattuu. Pidin viikon tauon välissä, yksinkertaisesti, koska ahdistuin. Mielenkiinto tosin lopulta voitti, ja tässä sitä ollaan, kirjoittamassa arvostelua. 

   Suosittelen hänelle, joka ei pelkää totuutta, ja on valmis kohtaamaan sen. Hänelle, joka haluaa tietää faktat.
   -AtheneGirl

Pieni suklaapuoti

Pieni suklaapuoti on Joanne Harrisin luoma ainutlaatuinen teos. Olen lukenut nyt kirjan kahdesti, ja vau! Kirjan perus juoni on jo itsessään hyvä: Vianne muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen Ranskalaiseen kylään, ja perustaa suklaapuodin. Puodin perustaminen sattuu kumminkin juuri parahiksi paastoaikaan, ja kyseinen kylä on hyvin uskonnollinen ja ahdasmielinen Viannen ja Anoukin suhteen, jotka ovat erilaisia, ja jotka eivät käy kirkossa.

Pikkuhiljaa, alkavat kyläläiset tutustumaan Vianneen, ja tämän herkullisiin suklaisiin. Pian koko kylä alkaakin kertomaan huoliaan ja syntejään mielummin kaakaokupin ääressä Viannelle, kuin kirkossa kylmäkiskoiselle papille. Kirja on rakkauden, elämän, kevään ja suklaan täytteinen pakkaus jota ei kannata ohittaa. Nyt kun luin kirjan toisen kerran, selvisi että kirjassa on myöskin eräänlaista magiaa, sillä huomasin että Vianne ja Anouk osaavatkin taikoa! Kirja antaa aivan uuden näkökulman myöskin fantasiakirjallisuuteen, sillä se näyttää miten taika toimisi realistisemmassa maailmassa/milijöössä.  

Sanoisin että kirja on aikuisten satu, sillä siinä on pari rohkeampaa kohtausta joissa...*kröhöm...mennään suudelmaa pidemmälle.

-ArtemisGirl

Hobitti – Kirja joka on kehuttu maasta taivaaseen, ei allikosta avaruuteen.

Hei tässä kirjoittaa Artemis, joka arvostelee tässä kirja-arvostelussa allikosta avaruuteen kehutun kirjan: Hobitti eli sinne ja takaisin.  

Kirjan on kirjoittanut J.R.R Tolkien, ja lukemani painos oli Tove Janssonin kuvittama. Kuvituksen takia kirja vaikutti pidemmältä kuin nälkävuosi, ja suoraan sanottuna; vaikka tekstiä oli vähemmän kuin mitä koon puolesta olisi voinut päätellä, oli kirja välillä tosiaankin nälkävuoden tuntuinen.

Hobitti eli sinne ja takaisin on ilmeisesti Sormusten herra triologian ensimmäinen osa. (kommentoikaa jos ymmärsin väärin.) Kirja kertoo pienestä mukavuuden haluisesta Hobitista jonka nimi on Bilbo Reppuli. Yhdestä kohteliaasta tervehdyksestä Velholle, hän ajautuu hurjaan seikkailuun pelastamaan Kääpiöiden varastettua aarretta. Kirjassa pieni (keski-ikäinen) Hobitti lähtee pitkälle taivallukselle, sinnikkäiden (pappa)kääpiöiden kanssa, kohti suurta Sumuvuorta, jonka uumenissa odottaa Kääpiöille kuuluva, Smaug- nimisen lohikäärmeen vartioima aarre.

Kun luin kirjaa, minusta tuntui koko ajan siltä, että en huomaisi kirjassa jotakin olennaista seikkaa. Ehkä se johtui siitä, etten ole kuullut tästä kirjasta mitään muuta kuin kehuja, ja koska tämä kirja ei mitenkään "räjäyttänyt tajuntaani".