The Stolen Heir

The Stolen Heir ("Varastettu perillinen)" on Holly Blackin The Folk of the Air-trilogiaa jatkava itsenäinen novelli. The Folk of the Air on arvosteltu blogiin!

The Stolen Heir kertoo Court of Termitesin ("Termiittien valtakunnan") perillisestä Surenista. Kirja on The Folk of the Airin tavoin kirjoitettu yhdessä minäkertojassa, joka tunnetaan nimellä Wren. 

Oma novelli Wrenille oli yllättävä, mutta hieno veto! Kyseessä on mystinen ja aiemmassa sarjassa hyvin vähän suunvuoroja saanut nuori kuningatar, jota tämän vanhemmat Lady Nore ja Lord Jarel ovat käyttäneet häpeilemättömästi hyväkseen. Kirja kertoo ajasta The Folk of the Airin jälkeen, kun Elfhamen uusi kuningatar on pakottanut Lady Norelin vannomaan uskollisuuttaan nuorelle Surenille ja Lord Jarel on kuollut taistelussa. Suren on karannut metsään ihmisten maille ainoana tavoitteenaan suojella ihmisiä temppuilevien haltiamaan olentojen kirouksilta ja turmiollisilta sopimuksilta, ja selviytyä. Kun Elfhamen perillinen varoittamatta saapuu Wrenin metsään ei nuori kuningatar voi vastustaa mahdollisuutta kostaa Ice Citadelissa ("Jäälinnakkeessa") kokemansa kauhut.

The Stolen Heir kaivautuu todella syvälle psykologisiin teemoihin haavoittuneen ja yksinäisen Wrenin kautta ja vaikka kirjan loppu järkyttikin, oli se kiistämättä upea. Äärimmäisen inhimillistä Wreniä houkuttavat koston lisäksi halu saada ystävä, mutta voisiko hän koskaan luottaa kehenkään tai mihinkään? Loppuratkaisu on sanalla sanottuna upea, vaikka rankka. Blackin tapa kirjoittaa on ainutlaatuinen, se tuo minäkertojan kautta päähenkilön hyvin lähelle lukijaa. 

Novelli sopii luettavaksi trilogian jälkeen, mutta myös pelkiltään. 

AtheneGirl

Kulkuri, noita ja lohikäärme

Kulkuri, noita ja lohikäärme kertoo lyhyesti ajasta Christopher Paolinin Perillinen-sarjan jälkeen. Kirja on jaettu osiin, joista pisin on nimeltään Mato, ja joka kertoo erästä urgalien sankaritarinaa. Muita aiheita kirjassa ovat Murtaghin nykytilanne, sekä noitatyttö-Elvan ja Angelan matkat.

Kulkuri, noita ja lohikäärme ei ainakaan Risingshadowssa ole saanut parhaita mahdollisia pisteitä, ei varsinkaan Eragon-faneilta. Kirjaa kuvaillaan itse sarjaan verrattuna melko luonteettomaksi ja kevyeksi - jotkut jopa väittävät sen olevan tehty vain rahan vuoksi. Itse uskon kirjan olleen tuote kirjailijan halusta palata vielä Alagaësiaan, ja kirjoittaa ehkä jostain, mikä jäi sarjasta uupumaan, tai purkaa ideoita ja ajatuksia, joita tauko menestyssarjasta on herättänyt. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, ettei kirjassa tuntunut olevan hirveästi tahtoa, eikä se vastoin odotuksiani edistänyt Perillinen-sarjaa laisinkaan.

Kirja spoilaa kyllä Perillistä, joten sitä ei tosiaan kannata hankkia, jos edeltävä sarja on vielä lukulistalla. Kuitenkin, vaikka Eragonin seikkailut olisi jo luettu, en näe tätä "lisäosaa" laisinkaan pakolliseksi, joskin sen lukeminen tietysti houkuttaa, kun on hyvän sarjan juuri lopettanut.

Tiivistäen, en näe kirjan lukemista Christopher Paolinin ja Alagaësian faneille välttämtättömäksi, mutta jos haluat vielä maahan kurkistaa, tie on avoinna. Suosittelen Perillinen-sarjan lukeneille, jotka jäivät kaipaamaan lohikäärmeitä, ja muita Alagaësian ihmeitä.

-AtheneGirl

Klaanien varjoja (Soturikissat novellit #3)

 Klaanien varjoja sisältää novelleista seitsemännen Vaahteravarjon koston, kahdeksannen Hanhisulan kirouksen, sekä yhdeksännen Korppitassun jäähyväiset.

Klaanien varjoja on julkaistu suomeksi 13.12.2021. ja on tällä hetkellä toiseksi uusin suomennettu Soturikissat-kirja. Kirjan on kirjoittanut tiimi Erin Hunter ja suomentanut Nana Sironen.

En voi suositella kirjan, tai edes arvostelun lukemista, jos muu sarja ei ole ennestään tuttu! Novellit sisältävät pienempiä tarinoita ja kertomuksia itse sarjassa enemmän sivuun jääneistä, mutta silti merkittävistä hahmoista.

Vaahteravarjon kosto

Vaahteravarjo esiintyy merkittävimpänä Tähtien enne-saagan loppupuolella, mutta on häärinyt sarjan taustamalla Villiin luontoon-kirjasta saakka. Vaahteravarjo oli naaras, joka eli hieman ennen Sinitähteä, ja rakastui Jokiklaanin soturiin. Tästä syystä Vaahteravarjoa kohdeltiin kohtuuttoman julmasti, ja lopun, lyhyen elämänsä ajan, hän hyvitti pentujensa kuoleman.

Hanhisulan kirous

Hanhisulka oli Sinitähden emon, Kuukukan veli, jonka osaksi lankesi erityinen näkemisen kyky, ja suhde Tähtiklaaniin. Innokas Hanhisulka oli erityisyytensä vuoksi pennusta saakka ulkopuolinen, ja yleisesti vähän outona pidetty kolli, joka ei koskaan todella saavuttanut Myrskyklaanin luottamusta.

Korppitassun jäähyväiset

Wait, do we have a gay ship here? 

Liian paljon tietävä Korppitassu joutui pakenemaan Myrskyklaanista hyvin pian. Nuori kolli muutti Ohra-nimisen erakon luo latoon, lähelle metsäreviiriä, ja kohtasi sarjan toisinaan.

Korppitassu oli jo vanha, mutta elänyt elämänsä iloisesti Ohran kanssa. Klaanit olivat muuttaneet järvireviirille ukkospolun tuhottua vanha reviiri, mutta jokin kutsui Korppitassun soturinsydäntä takaisin klaanielämään. Kun Ohran siskon Orvokin pennut osoittivat erityistä kiinnostusta soturiuteen, Korppitassu lähti Tähtiklaanin opastamana viimeiselle matkalleen, viidennen klaanin luo. 

Ehdottomasti viimeisempiä, uusia kirjoja mielenkiintoisempi. Pidin näistä novelleista todella kovasti - jotenkin ne olivat mielenkiintoisesti ja tavanomaista tunteikkaammin kirjoitettuja.

Suosittelen, jos Uusi profetia, sekä erikoisseikkailut Tulitähden tehtävä ja Taivasklaanin kohtalo on jo luettu!

-AtheneGirl