Näytetään tekstit, joissa on tunniste informaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste informaatio. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. joulukuuta 2023

(っ◔◡◔)っ ♥ 2023 ♥

Blogimme ylitti tänä vuonna 100 kirja-arvostelun rajan! Vuoden vaihteeseen mennessä KisuMisuun on arvosteltu 106 kirjaa ja sarjaa!

Tänään KisuMisuXDD täyttää 5 vuotta! Tiesitkö, että meidän viskari on tänä aikana ehtinyt kerran vaihtaa osoitettaan. KisuMisu muutti Bloggeriin Simplesitestä sen ilmaisen kokeilujakson päätyttyä, ja suurin osa arvosteluistamme löytyy siksi //Vanhat arvostellut -osiosta nykyisenkaltaisten postauksien sijaan.

Tätä postaustakin kirjoittavan Athenen lukudraivi ei ollut viime vuosiin verrattuna kova, mutta vuoden aikana palattiin moniin vanhoihin tuttuihin. Mitä ette täällä tai Instagramissa vielä näe, aloitin Percy Jacksonit uudestaan yli viiden vuoden jälkeen Disney+ tulevan sarjan kunniaksi. En ole vielä päässyt tähän sarjaan käsiksi. Onko se hyvä? Kirjoissa olen juuri saanut loppuun Hirviöidenmeren.

Kirjakuvaus on jäänyt vähälle ja ottamatta jääneitä kuvia on paikkailtu instassa perhosilla ja kukkasilla. Suokaamme se minulle anteeksi! 

Ensi vuonna odotan lukevani loputkin Percy Jacksonit ja Olympoksen sankarit, ja ehkä jotain ihan uutta englanninkielistä kirjallisuutta. Myös Muinaiseen pimeyteen ja Myyttihoviin olisi ihana palata. Kumpikin ovat sarjoja, joista en muista juuri muuta kuin Artemiille hypettämisen. 

Vuonna 2024 toivon piirrustusintoni palaavan, sillä olisi ihana tehdä taas kirjanmerkkejä. Odotan myös kiireistä kouluaikaa ja ajan viettämistä kavereiden kanssa. 

Viimeistä kertaa vuonna 2023 -AtheneGirl

tiistai 9. marraskuuta 2021

Joulukalenteri jää tänä(kin) vuonna tekemättä

 Silloin 2019 jotkut ehkä muistaa mun horoskooppeihin perustuvan tarinan, jota julkaisin luvun joka päivä. Viime, ja tänä vuonna oon kuitenkin halunnut mieluummin panostaa joulukortteihin ja joulunajan koesumaan. 

Kaksi vuotta vanhan tarinani voi yhä lukea Vanhimmat-kohdan Spesiaaleista!

Postauksia tulee entiseen tahtiin, ja suunnitelmissa olisi pitää jonkinlainen arvonta loppuvuodesta blogin 3-vuotissynttärien, joulun ja uudenvuoden kunniaksi, jos osallistujia on tarpeeksi. Laitathan chattiin, jos olisit kiinnostunut - palaute vaikuttaa suuresti lopputulokseen!

-AtheneGirl

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Kiitos palautteesta!

 Jes! Kysyttiin blogissa teiltä palautetta blogiin liittyen. Tosi paljon tuli mainintoja selkeydestä ja fonttikoosta.

Mulle selvis vasta ihan äsken, että myös blogin KAIKKIA tekstejä voi muokata (mikä oli kai ilmiselvää). Kasvatin fonttikokoa muutamilla koilla, mutta toivottais, että laittaisitte chattiin palautetta tästä.

Instagramin linkki vie nyt niin sanottuun tietokoneversioon, mikä näkyy superpienenä. Tämä siksi, etten ole vielä saanut mobiiliversiota toimimaan fiksusti. Tällä hetkellä näkyviin tulee vain kolme Etusivu-painiketta, jotka näyttävät kuitenkin eri sivut. Muutoin blogi on kuitenkin puhelimelle parempi siinä versiossa. Selvitellään asiaa!

Athene päivittelee

perjantai 15. lokakuuta 2021

Blogi valmistuu

 Jeppistä! Nyt pikkuhiljaa alkaa olla Bloggerin käyttökin hallussa :D Tietotekninen ylläpitäjänne ei kuitenkaan tahdo löytää mistään hyvää taustakuvaa sivustoilleen, joten se saattaa/varmastikin muuttuu vielä.

En tiedä, miten asiat kuuluisi tai miten muut Bloggerin käyttäjät on tän hoitaneet, mutta itse koen selkeämmäksi laittaa kaikki vanhat postaukset omaksi osiokseen. Simplesiteen tehdyt kirja-arvostelut on Vanhimmat-kohdan alla, samoin kuin tän kolmisen vuoden aikana tehdyt postauksetkin. Jatkossa postaukset ja kirja-arviot (joita tänne pääosin julkaistaan) tehdään tähän etusivulle. Ne löytyy myöhemmin helpoiten myös oikeasta palkista "tunnisteista", kuten informaatio, kirja-arvostelu tai höpöttelyä - kattoo ny mitä "sarjoja" tänne syntyy. Jos itsenäisiin osioihin, kuten Roolipelaamiseen tai Yhteistyöhön tulee muutoksia, koitan muistaa tehdä siitä jonkinasteisen ilmoituksen.

Kirja-arvioiden kaava tuskin muuttuu, elikkäs kirjoitan arvostelun kerralla koko sarjasta taikka itsenäisistä kirjoista. Instagram-postauksia tavoitteena olisi saada ainakin vuoden loppuun asti tehtyä - katotaan sit miltä tuntuu 2022, että jatkanko ja otanko uutta, ehkä vähän realistisempaa lukuhaastetta.

-Athene

lauantai 9. lokakuuta 2021

KisuMisun siirtyminen Bloggeriin

 Hei! Tosiaankin, kuten olette ehkä huomanneet tai kuulleet, KisuMisuXDD toimii nykyään täällä Bloggerissa.

Simplesiten ilmainen tilaus umpeutuu noin kuukauden kuluttua, joten päätimme Artemiin kanssa siirtää kaiken tänne. Täysin uuden systeemin opetteluun saattaa mennä aikaa, joten annattehan armoa, jos tämä sivusto näyttää kaamealta. Siihen on tulossa muutos!

Kun blogimme tilaus päättyy, katoaa se koko universumista, siispä vanhat kirja-arvostelut ja postaukset ollaan siirretty tänne. Vanhimmat-sivuluokittelusta löytyy pian kaikki oleellinen. Aihesivut kuten Roolipelaaminen ja Selviytyjät tullaan myös sisällyttämään tänne.

Instagramimme toimii kuten ennen! Kunhan saamme kaiken valmiiksi, vaihdamme biossa olevan linkin.

Lisäinfoa tulossa

Kiitoksia kärsivällisyydestänne <3

-AtheneGirl

(っ◔◡◔)っ ♥ 2023 ♥

Blogimme ylitti tänä vuonna 100 kirja-arvostelun rajan! Vuoden vaihteeseen mennessä KisuMisuun on arvosteltu 106 kirjaa ja sarjaa! Tänään Ki...