Perillinen on nuoren Christopher Paolinin ensimmäinen kirjasarja, joka nousi hyvin pian julkaisustaan suorastaan fantasiakirjallisuuden klassikoksi. Perillinen oltiin suunniteltu trilogiaksi, mutta hyvin pian sarja venähtikin neliosaiseksi - kirjat ovat järjestyksessä Eragon, Esikoinen, Brisingr ja Perillinen.
Athenen huomio! Tämä sarja on ollut paras lukea ilman spoilereita, esittelyitä tai edes takakansitekstejä! Suosittelen ohittamaan seuraavan kappaleen, mutta kerron kuitenkin sarjasta hieman...
Perillinen kertoo 15-vuotiaasta Eragonista, nuoresta pienen syrjäkylän pojasta, joka metsästysretkellään sattuu löytämään erikoisen, sinisen kiven. Kivi paljastuu lohikäärmeen munaksi, ja äkkiä Eragon päätyy keskinäiseen osaan ikiaikaisen hallitsijan Galbatorixin Valtakunnan kukistamisessa. Kulkiessaan Alagaësiassa Eragon tutustuu haltioihin, kääpiöihin, ja muihin mantereen ihmeisiin, joista eivät kaikki ole edes selitettävissä, samalla kun oppii magiasta. lohikäärmeratsastajuudesta, sekä itsestään yhä enemmän.
Arvioni! Sarja täytti hyvin stereotyyppisen fantasiakirjasarjan merkit, ja suoria vaikutteita esim. Tarusta sormusten herrasta on havaittavissa todella paljon. Toisessa osassa, Esikoisessa, olin jättää sarjan kokonaan kesken sen arvattavuuden ja, sanoisinko jopa, persoonattomuuden vuoksi. Onneksi en näin tehnyt. Kolmannesta osasta eteenpäin kahden ensimmäisen kirjan merkityksettömänkin oloinen pohjustus alkaa tehdä työtään. Käytän juonesta taas kaulahuivivertausta. Aluksi huivi on tiivis, lyhyt ja helppo, ja keskeltä se yhtäkkiä alkaa levitä; ensin reunoista, lähes huomaamatta, ja kuroutuu taas pikkuhiljaa yhteen. Tarkoitan siis, ettei viimeinen osa pääty kertojan selvitykseen tapahtuneesta, vaan nivoutuu pikkuhiljaa.
Edes lukijan huomaamatta Eragon oppii ja kasvaa koko sarjan ajan, löytää motiiveja ja joutuu haastamaan itseään, tullen koko ajan voimakkaammaksi. Ihmisenä -tai ratsastajana- poika ei ole, tai tule olemaan täydellinen, ja juuri sellaisenaan kirja on hyvä ja mukava luettava. Mieleeni tulee esimerkiksi Eragonin tottumattomuus ihmisten johtamiseen ja puheiden pitämiseen.
Hahmona Eragon onkin hyvin kirjoitettu, mutta tarkemmin mietittynä hieman persoonaton, etenkin päähenkilöksi. Verrattuna ainakin lohikäärme-Saphiraan, Roran-serkkuun tai haltia-Aryaan kirjassa ei juuri kerrota millään tavalla tavallisista asioista, joista Eragon pitää tai joita huomioi, jolloin tämän näkökulma on jokseenkin yksinkertainen.
Alagaësia on upea, ja kartat kirjoissa auttavat hahmottamaan sitä vieläkin paremmin. Mikä teki juuri Perillisestä mielestäni hyvän sarjan, oli upea panostus ja kirjailijan kiinnostus magian, historian, sekä muinaisen kielen ideoihin. Kun sarjan imuun oli kerran päässyt, oli surku lopettaa se, vaikkakin lopetus oli hieno, ja viimeiset kirjat kirjoitettu ihanasti eri näkökulmista.
Lempihahmoni oli ehkä Nasuada - upea ja omistautunut johtaja, jolla kuitenkin löytyi empatiaa ja viisautta urgaleita ja Elvaa kohtaan, ja joka myös toimi inhmillisesti ja koki ystävyyttä.
Suosittelen sarjaa perinteisesti fantasiasta pitäville, ikäluokkana kolmas-seitsemäsluokkalaiset, sekä kiinnostuneet. Sarjassa on lohikäärmeitä, ystävyyttä, pulmanratkaisua, sekä saavutuksia ja menetyksiä. Alagaësia odottaa tutkijoitaan <3
-AtheneGirl
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti