perjantai 22. syyskuuta 2023

A Court of Silver Flames

A Court of Silver Flames, fanikunnalle myös ACOSF, on toinen Sarah J. Maasin Valtakunta-sarjaa jatkavista romaaneista. Nämä kaksi kirjaa, A Court of Frost and Starlight (=ACOFAS) ja tämä, ovat periaatteessa Valtakunta-sarjaan kuulumattomia, sillä ne eivät sijoitu enää samaan juoneen, vaan kertovat käydyn sodan jälkeisestä ajasta.

A Court of Silver Flames (suom. Hopeisten liekkien valtakunta) ei olla suomennettu, kuten ei edeltävääkään osaa. Kolmiosainen Valtakunta on kuitenkin käännetty, ja sen arvostelu löytyy vanhoista arvosteluista! 

A Court of Silver Flames on pyhitetty Nesta Archeronille - Feyren ikävälle vanhemmalle isosiskolle, jolla oli kuitenkin ratkaiseva rooli Valtakunta-sarjan lopussa. 

ACOFS jatkaa tarinaa jonkin aikaa ACOFASin tapahtumien ja Winter Solsticen jälkeen. Sen tapahtumat sijoittuvat vajaan vuoden ajalle. Siinä missä ACOFAS kertoi laajasti Velariksen jälleenrakennuksesta, keskittyy tämä osa hyvin vahvasti yhden ihmisen traumaan.

Nesta tunnetaan inhottavana ja luotaantyöntävänä. Sodan jälkeen täysin perheestään Velariksen kaukaiseen nurkkaan eristäytynyttä siskoa on yritetty auttaa monella eri tavalla tuloksetta. Asia kohtaa kuitenkin käänteensä, kun Cassian hakee Nestan talostaan käskien tämän siskonsa luokse joenvarren taloon. Siellä häntä odottaakin todellinen järkytys: pakkomuutto House of Windiin ("Tuulen taloon") ja harjoittelemisen aloitus. Cassianin johdolla.

Varsin kliseinen alku saa monia hienoja ja dramaattisiakin käänteitä. Briallynin, näivettyneen ihmiskunigattaren, ja velho-Koschein epämääräinen uhka häilyy Prythianin yllä. Muinaisten, voimakkaiden välineiden, joita kutsutaan Troveksi (suom. aarre), ei voida mistään hinnasta antaa päätyä vihollisen käsiin. 

Sarah J. Maasin fantasia on siitä upeaa, että varsinkin Valtakunta-sarjassa ja sen jatko-osissa ollaan juuri tarpeeksi kaukana ihmisyydestä. Ihmisten maailma on olemassa haltioiden rinnalla, mutta se ei ole olennainen seikka kirjan kannalta, kuten se usein tuppaa olemaan. Kuitenkin, tärkeät hahmot ovat ennen olleet ihmisiä, ja tämä ollaan myöhemmin viety heiltä. Näen tämän Maasin hyvin luotuna väylänä käsitellä maailmansa haltioiden ja ihmisten eroja antamatta sen viedä liikaa huomiota. 

Henkinen pahoinvointi oli hyvin läsnä tätä teosta luettaessa. Nestan parantumisen tie ei ole mutkaton tai vailla kuoppia ja jokainen tämän kokema tunne välittyi Maasin tekstistä upeasti. ACOFS on mielestäni varsin realistinen, jännittävä ja jopa kaunis kertomus, jossa parantuminen ja uudet alut ovat keskiössä. Gwyn ja Emerie ovat Nestan ohella tärkeitä uusia hahmoja, joihin oli todella ilo tutustua. 

Jälleen tahdon ylistää Sarah J. Maasin kirjallisia valintoja: kuka muu kirjailija olisi tällä tavoin syventynyt maailmaansa tällaisella omistautuneisuudella oman huippumenestyneen sarjansa _jälkeen_?Vieläpä kahdessa kirjassa, hyvin erilaisista näkökulmista? Onnistuen vielä siinä näin loistavasti? Tämä ei ole novelli, vaan aivan oma romaaninsa. Tämä ei ole mikään sarjan "lisäkirja". Tämä on upeaa! 

Kirja sopii luettavaksi Valtakunnan ja ACOFASin jälkeen! ACOFAS on arvosteltu hieman aiemmin tähän blogiin. Iso iso iso suositus.

AtheneGirl

tiistai 29. elokuuta 2023

Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu 1

Tulen ja jään laulu on legendaarinen George R. R. Martinin kirjasarja, joka on tullut yhä suuremmalle yleisölle tutuksi myös siitä tehdystä kahdeksankautisesta HBO-sarjasta Game of Thrones. HBO-sarja on tullut jo päätökseensä, mutta itse kirjasarja ei ole vielä saanut jatkoa. Viisiosainen sarja tulee saamaan tämänhetkisen suunnitelman mukaan ainakin vielä kaksi osaa.

Tulen ja jään laulua kustantaa suomessa Kirjava. Ensimmäinen osa Valtaistuinpeli on 694 sivua pitkä.

Kirjat ovat toistaan tiilisempiä tiiliskiviä, joten olen suunnitellut arvostelevani jokaisen yksitellen koko sarjan kerralla-arvioinnin sijaan. 

Valtaistuinpeli ei ole aivan tavanomaista korkeaa fantasiaa, vaan on pitkään vailla mitään fantasiaelementtejä. Ennen seitsemästä valtakunnasta koostunut maa on elänyt rauhallista pitkää kesää vasta alle kahden vuosikymmenen ajan, kun valtakunnassa alkaa jälleen kuohua. Johonkin keskiaikaan sijoittuvassa maailmassa vanhat ja uudet vihollisuudet syntyvät uusien ja vanhojen liittojen lomaan. Kun kuninkaan Koura kuolee epäselvissä olosuhteissa ja kuningas pyytää vanhaa ystäväänsä Talvivaaran Eddard Starkia tämän paikalle, alkavat, vaiko jatkuvat?, tapahtumat, jotka saattavat tietää lyhyen rauhan päättymistä. Meren toisella puolella lohikäärmekuninkaan jälkeläiset elävät yhä ja valmistautuvat palaamaan kotimaahansa. Muurintakaiset muukalaiset liikehtivät ja Yövartio menettää jäseniä. Talvi on tulossa.

Useat näkökulmat tuovat näin moniulotteiseen kirjaan valtavasti kaivattua syvyyttä. Kuten hän-kertojalla on tapana, nämä kaikki ovat kuitenkin hyvin samansävyisiä keskenään. R. R. Martinin kirjoitustyyli on pitkäveteisyydessäänkin todella mukaansatempaava, mutta kirjan aloittaminen vaatii isosti kärsivällisyyttä. Uuden fantasiasarjan aloittaminen on aina enemmän tai vähemmän raskasta, mutta Tulen ja jään laulun maailmassa toisiaan muistuttavat nimet, arvonimet, liikanimet, lempinimet ja paikannimet tuottavat päänvaivaa ihan uudella tasolla. Sisään päästyään lukeminen on kuitenkin sujuvaa, ja kirjan rauhallisen tahdin ja riittävän itsensä selittämisen ansiosta jopa mukavaa.

Maailman synkkyys, draama ja ylitsekupliva naisvihamielisyys ja seksuaalisuus saivat minut nyrpistämään nenääni useammin kuin kerran. Saatuani ajatuksilleni vahvistusta esimerkiksi Guardian-lehden jutusta (laitan linkkejä alas ihmisiltä, jotka osaavat sanoittaa tarkoitukseni paremmin), ajattelin, että uskallan avata ajatuksiani aiheesta myös tänne. Kuinka paljon rasismia ja ties-mitä-muuta voi kirjaan sisällyttää maailmanluontitarkoituksessa? Missä menee raja? Tapa, jolla Martin kuvaa dothrakeja on vähintäänkin valkoinen, ja kirja suhtautuu "muihin" (jotka ovat kaikki ei-valkoisia) alentuvasti ja halveksuen, päähenkilöiden käyttäessä näitä törkeästi hyväkseen omien päämäärien saavuttamiseksi. Ymmärtääkseni HBO-sarjassa tilanne oli kirjojakin pahempi, ainakin siinä mitä tulee naisvihaan. Fantasiakirjailijana Martinilla on kuitenkin mahdollisuus luoda mitä tahansa - miksi luoda tällainen maa? Onko tämä todella tarpeen?

Kirjan hahmot ja juonen kronologinen kulku ja maailmanluonti ovat kuitenkin sellaista, millä klassikon asema ansaitaan. Vaikka maailma onkin vanhanaikainen, sarjasta huomaa uutuuden verrattuna vaikka Taruun sormusten herrasta, missä naisia tuskin näkyi. Kirja loppui hienosti (ei hyvin, mutta kirjallisesti hienosti), ja odotankin innonsekaisella kauhulla tuleviin osiin pääsemistä. 

Valtaistuinpeli menee selvästi enemmän aikuisten, kuin nuorten genreen. Järkytystä välttääksesi, ja parhaan lukukokemuksen saamiseksi, en suosittelisikaan tähän maailmaan loikkaamista liian ajoissa.

George R. R. Martinilta blogiin on arvosteltu myös kirja Jäälohikäärme. Se löytyy vanhoista arvosteluista.

AtheneGirl

https://www.theguardian.com/tv-and-radio/2014/apr/29/game-of-thrones-racism-sexism-rape

https://publicmedievalist.com/game-thrones-racism-problem/

tiistai 4. heinäkuuta 2023

The Stolen Heir

The Stolen Heir ("Varastettu perillinen)" on Holly Blackin The Folk of the Air-trilogiaa jatkava itsenäinen novelli. The Folk of the Air on arvosteltu blogiin!

The Stolen Heir kertoo Court of Termitesin ("Termiittien valtakunnan") perillisestä Surenista. Kirja on The Folk of the Airin tavoin kirjoitettu yhdessä minäkertojassa, joka tunnetaan nimellä Wren. 

Oma novelli Wrenille oli yllättävä, mutta hieno veto! Kyseessä on mystinen ja aiemmassa sarjassa hyvin vähän suunvuoroja saanut nuori kuningatar, jota tämän vanhemmat Lady Nore ja Lord Jarel ovat käyttäneet häpeilemättömästi hyväkseen. Kirja kertoo ajasta The Folk of the Airin jälkeen, kun Elfhamen uusi kuningatar on pakottanut Lady Norelin vannomaan uskollisuuttaan nuorelle Surenille ja Lord Jarel on kuollut taistelussa. Suren on karannut metsään ihmisten maille ainoana tavoitteenaan suojella ihmisiä temppuilevien haltiamaan olentojen kirouksilta ja turmiollisilta sopimuksilta, ja selviytyä. Kun Elfhamen perillinen varoittamatta saapuu Wrenin metsään ei nuori kuningatar voi vastustaa mahdollisuutta kostaa Ice Citadelissa ("Jäälinnakkeessa") kokemansa kauhut.

The Stolen Heir kaivautuu todella syvälle psykologisiin teemoihin haavoittuneen ja yksinäisen Wrenin kautta ja vaikka kirjan loppu järkyttikin, oli se kiistämättä upea. Äärimmäisen inhimillistä Wreniä houkuttavat koston lisäksi halu saada ystävä, mutta voisiko hän koskaan luottaa kehenkään tai mihinkään? Loppuratkaisu on sanalla sanottuna upea, vaikka rankka. Blackin tapa kirjoittaa on ainutlaatuinen, se tuo minäkertojan kautta päähenkilön hyvin lähelle lukijaa. 

Novelli sopii luettavaksi trilogian jälkeen, mutta myös pelkiltään. 

AtheneGirl

sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Paluu Grishaversumiin / Six of Crows -sarja

(fonttikokoa suurennettu)

Sarjasta Paluu Grishaversumiin - englanniksi ja tunnetummin Six of Crows (fanikunnalle myös SoC)("Variksista kuusi") - ollaan suomennettu ensimmäinen osa Korppien kehä. Duologin toinen osa Hämärän valtakunta julkaistaan suomeksi vielä tämän vuoden syksyllä, mutta minun tuli luettua toinen osa The Crooked Kingdom ("Vääristynyt Valtakunta") englanniksi. Kirjat on kirjoittanut Leigh Bardugo.

Paluu Grishaversumiin sijoittuu samaan maailmaan Grishaversumin kanssa, joitakin kuukausia Tuhon ja roihun tapahtumien jälkeen, mutta niihin mitenkään liittymättä. Itsenäinen sarja kertoo kuudesta Kerchin saarivaltioon eri syistä päätyneestä nuoresta, käytännössä teinistä, jotka dregsien katujengin haltuunsa ottanut Kaz Brekker on kerännnyt yhteen omia tarkoitusperiään varten.

Wowwwwwtsiwow, siitä onkin aikaa kun jokin sarja on näin tullut ahmittua. En muistanut ollenkaan Bardugon kirjoitustyyliä, enkä ainakaan sitä, miten se kuvaakin näin onnistuneesti tunnelmaa. Grishaversumin arvostelussani taisin ihmetellä näkökulmien puutetta, no, tästä sitä ei puuttunut! Kuusi päähenkilöä on äääääärimmäisen vaikeaa saada toimivaksi, mutta Bardugo on saanut sen toimimaan upeasti!

Juoni on jännittävä ja Bardugon kirjoittaminen yksityiskohtaista. Vaikka minusta sarja oli upea, voin kuvitella, ettei se uppoa kaikille. Teksti on toisinaan todella intensiivistä ja nopeatempoista, ja nimenomaan fantasiasaagana tämä poikkeaa Grishaversumista täysin. 

Tavallisessa tapauksessa näiden päähenkilöiden väliset suhteet olisivat ärsyttäneet minua "yksinkertaisuudellaan". Vetäen mutkat suoriksi: kuusi hahmoa, kolme paria. Bardugo on kuitenkin luonut kuudesta variksesta jotain enemmän, nimittäin ystäväporukan. Aivan ainutlaatuisen sellaisen, jollaisesta en ole vielä koskaan ennen lukenut. Kirjan kaikki kuusi näkökulmaa ovat todiste Bardugon taidosta luoda täydet 15 (Kaz&Inej, Kaz&Nina,jne.) erilaista suhdetta, jokainen erilaisia ja silti keskenään dynaamisia. 

Mitä nämä Brekkerin aiemmin mainitsemani tarkoitusperät sitten ovat? Brekkerille motivaatio kaikelle on raha. 

SoC on fantasiaa täydellisimmillään, sen maailma on luotu täydellisen yksinkertaiseksi, mutta samalla ikäänkuin... kolmiuloitteiseksi. Kuinka sitä kuvailisin? Maailma tavallaan tukee itse itseään, mikä ominaisuus puuttuu toisinaan varsinkin korkean fantasian kirjoista, mitä tämäkin sarja edustaa.

Puhun usein juonen aukeamisesta kaulahuivin neulomiseen verraten - tässä tapauksessa en käyttäisi kyseistä vertausta. Juonenkäänteet eivät ole SoCn keskiössä, niitä ei tarvita, sillä kaikki tarpeellinen on jo olemassa.

Six of Crows ollaan yhdistetty todella onnistuneesti Netflixin Shadow&Bone-sarjaan Grishaversumin ohelle! Suosittelen lämpimästi! 

AtheneGirl

Bonus! Siitä, kun luin Grishaversumin on jo niin kauan, etten ollut täysin varma, mihin asioihin kiinnitin huomiota Bardugon kirjoitustavassa tai juonenluonnissa. Uteliaisuuttani palasin lukemaan vanhan arvosteluni, ja yllätyin.  Olin nimittäin maininnut, etten yhtään tykännyt Six of Crowsin yhdistämisestä Shadow&Bone-Netflix-sarjaan. Sanatarkasti: "Ilmeisesti sarjaan oltiin yhdistetty myös Six of Crowsin hahmoja, mikä oli mielestäni turhaa ja sekoitti tarinaa." Olen nyt ihan eri mieltä, mutta tällöin vielä koko sarjasta mitään tietämättömänä ymmärrän ärsytykseni.

Bonuksena myös laskuni siitä montako suhdetta syntyy kuuden hahmon välille:

K: N J I W M 5

N: J I W M 4

J: I W M 3

I: W M 2

W: M

(っ◔◡◔)っ ♥ 2023 ♥

Blogimme ylitti tänä vuonna 100 kirja-arvostelun rajan! Vuoden vaihteeseen mennessä KisuMisuun on arvosteltu 106 kirjaa ja sarjaa! Tänään Ki...