Kulkuri, noita ja lohikäärme

Kulkuri, noita ja lohikäärme kertoo lyhyesti ajasta Christopher Paolinin Perillinen-sarjan jälkeen. Kirja on jaettu osiin, joista pisin on nimeltään Mato, ja joka kertoo erästä urgalien sankaritarinaa. Muita aiheita kirjassa ovat Murtaghin nykytilanne, sekä noitatyttö-Elvan ja Angelan matkat.

Kulkuri, noita ja lohikäärme ei ainakaan Risingshadowssa ole saanut parhaita mahdollisia pisteitä, ei varsinkaan Eragon-faneilta. Kirjaa kuvaillaan itse sarjaan verrattuna melko luonteettomaksi ja kevyeksi - jotkut jopa väittävät sen olevan tehty vain rahan vuoksi. Itse uskon kirjan olleen tuote kirjailijan halusta palata vielä Alagaësiaan, ja kirjoittaa ehkä jostain, mikä jäi sarjasta uupumaan, tai purkaa ideoita ja ajatuksia, joita tauko menestyssarjasta on herättänyt. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, ettei kirjassa tuntunut olevan hirveästi tahtoa, eikä se vastoin odotuksiani edistänyt Perillinen-sarjaa laisinkaan.

Kirja spoilaa kyllä Perillistä, joten sitä ei tosiaan kannata hankkia, jos edeltävä sarja on vielä lukulistalla. Kuitenkin, vaikka Eragonin seikkailut olisi jo luettu, en näe tätä "lisäosaa" laisinkaan pakolliseksi, joskin sen lukeminen tietysti houkuttaa, kun on hyvän sarjan juuri lopettanut.

Tiivistäen, en näe kirjan lukemista Christopher Paolinin ja Alagaësian faneille välttämtättömäksi, mutta jos haluat vielä maahan kurkistaa, tie on avoinna. Suosittelen Perillinen-sarjan lukeneille, jotka jäivät kaipaamaan lohikäärmeitä, ja muita Alagaësian ihmeitä.

-AtheneGirl

Perillinen -sarja

Perillinen on nuoren Christopher Paolinin ensimmäinen kirjasarja, joka nousi hyvin pian julkaisustaan suorastaan fantasiakirjallisuuden klassikoksi. Perillinen oltiin suunniteltu trilogiaksi, mutta hyvin pian sarja venähtikin neliosaiseksi - kirjat ovat järjestyksessä Eragon, Esikoinen, Brisingr ja Perillinen.

Athenen huomio! Tämä sarja on ollut paras lukea ilman spoilereita, esittelyitä tai edes takakansitekstejä! Suosittelen ohittamaan seuraavan kappaleen, mutta kerron kuitenkin sarjasta hieman...

Perillinen kertoo 15-vuotiaasta Eragonista, nuoresta pienen syrjäkylän pojasta, joka metsästysretkellään sattuu löytämään erikoisen, sinisen kiven. Kivi paljastuu lohikäärmeen munaksi, ja äkkiä Eragon päätyy keskinäiseen osaan ikiaikaisen hallitsijan Galbatorixin Valtakunnan kukistamisessa. Kulkiessaan Alagaësiassa Eragon tutustuu haltioihin, kääpiöihin, ja muihin mantereen ihmeisiin, joista eivät kaikki ole edes selitettävissä, samalla kun oppii magiasta. lohikäärmeratsastajuudesta, sekä itsestään yhä enemmän.

Arvioni! Sarja täytti hyvin stereotyyppisen fantasiakirjasarjan merkit, ja suoria vaikutteita esim. Tarusta sormusten herrasta on havaittavissa todella paljon. Toisessa osassa, Esikoisessa, olin jättää sarjan kokonaan kesken sen arvattavuuden ja, sanoisinko jopa, persoonattomuuden vuoksi. Onneksi en näin tehnyt. Kolmannesta osasta eteenpäin kahden ensimmäisen kirjan merkityksettömänkin oloinen pohjustus alkaa tehdä työtään. Käytän juonesta taas kaulahuivivertausta. Aluksi huivi on tiivis, lyhyt ja helppo, ja keskeltä se yhtäkkiä alkaa levitä; ensin reunoista, lähes huomaamatta, ja kuroutuu taas pikkuhiljaa yhteen. Tarkoitan siis, ettei viimeinen osa pääty kertojan selvitykseen tapahtuneesta, vaan nivoutuu pikkuhiljaa.

Edes lukijan huomaamatta Eragon oppii ja kasvaa koko sarjan ajan, löytää motiiveja ja joutuu haastamaan itseään, tullen koko ajan voimakkaammaksi. Ihmisenä -tai ratsastajana- poika ei ole, tai tule olemaan täydellinen, ja juuri sellaisenaan kirja on hyvä ja mukava luettava. Mieleeni tulee esimerkiksi Eragonin tottumattomuus ihmisten johtamiseen ja puheiden pitämiseen.

Hahmona Eragon onkin hyvin kirjoitettu, mutta tarkemmin mietittynä hieman persoonaton, etenkin päähenkilöksi. Verrattuna ainakin lohikäärme-Saphiraan, Roran-serkkuun tai haltia-Aryaan kirjassa ei juuri kerrota millään tavalla tavallisista asioista, joista Eragon pitää tai joita huomioi, jolloin tämän näkökulma on jokseenkin yksinkertainen.

Alagaësia on upea, ja kartat kirjoissa auttavat hahmottamaan sitä vieläkin paremmin. Mikä teki juuri Perillisestä mielestäni hyvän sarjan, oli upea panostus ja kirjailijan kiinnostus magian, historian, sekä muinaisen kielen ideoihin. Kun sarjan imuun oli kerran päässyt, oli surku lopettaa se, vaikkakin lopetus oli hieno, ja viimeiset kirjat kirjoitettu ihanasti eri näkökulmista.

Lempihahmoni oli ehkä Nasuada - upea ja omistautunut johtaja, jolla kuitenkin löytyi empatiaa ja viisautta urgaleita ja Elvaa kohtaan, ja joka myös toimi inhmillisesti ja koki ystävyyttä.

Suosittelen sarjaa perinteisesti fantasiasta pitäville, ikäluokkana kolmas-seitsemäsluokkalaiset, sekä kiinnostuneet. Sarjassa on lohikäärmeitä, ystävyyttä, pulmanratkaisua, sekä saavutuksia ja menetyksiä. Alagaësia odottaa tutkijoitaan <3

-AtheneGirl

Neljän tuulen paita

Neljän tuulen paita on Esko-Pekka Tiitisen nuortenromaani, jonka on kustantanut Aula&Co vuonna 2016. Tiitisen tuotantoa ovat erityisesti lasten ja nuorten romaanit ja näytelmät, joita hän onkin kirjoittanut uransa aikana  kymmeniä. Tiitinen on myös voittanut useita palkintoja mukaanlukien Finlandia Junior 2008 kirjastaan Villapäät.

Neljän tuulen paita kertoo Pekosta. Pekko on suomalainen, tavallinen nuori jostain Pohjois-Suomesta. Hän asuu äitinsä kanssa ja käy koulua samalla luokalla viehättävän Damlan kanssa. Kiusallisesta alusta huolimatta Damlalla ja Pekolla paljastuukin olevan paljon yhteistä, ja kummallinen vierailija Oili Mustonen saattaa parin lopullisesti yhteen.

Tarina yrittää olla samaistuttava, siinä onnistumatta. Nuorista kertovaksi nuortenromaaniksi päähenkilöt ja ja henkilöiden väliset suhteet ovat epärealistisia, ja vaikka miljöö voisikin olla kotoisa, se on hankalasti kuvailtu ja ilmapiiriä ei ilmaista. Kertoja on murteeseen saakka minä-/ensimmäinen persoona, mikä luettavana tekee kirjasta myös yksitoikkoisemman. Kerronta on alkuun hidasta ja venytettyä, mutta siitä huolimatta kirja loppuu ikäänkuin kesken tapahtumaketjun nopeutuessa epäloogisesti loppua kohden. 

Nopea- ja helppolukuinen, sekä selkeä.

-AtheneGirl

Rambo

Nadja Sumasen Finlandia Junior-voittaja Rambo on julkaistu lokakuussa, ja se on jo käsikirjoituksena voittanut 2015 Otavan ja Otavan kirjasäätiön nuortenromaanimestaruuden. 

Rambo kertoo kahdeksasluokkalaisesta pojasta, jolle on diagnosoitu ADHD, ja jonka äiti on masentunut. Impulsiiviselle, ja herkällekin Rambolle on lätkäisty jo pienenä erityislapsen leima.

Rambo lähtee kesällä äitinsä miesystävän, Rotan, eli Riston mökille, jossa lopultakin pääsee laskemaan suojakilpiään. Myrkyllinen Liina kuitenkin rikkoo Rambon rauhaa ja äidin sairaus synkentää tunnelmaa.

Tykkäsin Rambosta hahmona - oli kiva lukea päähenkilöstä, jolla oli diagnoosi, ja uskon että häneen voi myös samaistua. 

Kirja oli sopivan "juoneton", vaikka siinä olikin loppuhuipennus. 

Tarina oli realistinen, ja vaikka Rambolla olikin luonne ja persoona, henkilönä hän voisi olla meistä kuka vain, tai kenen tahansa kaveri tai tuttu. En Sumasen taustasta, tai kirjaan käytetystä taustatutkimuksesta tiedä, mutta uskon, että aihe on jollain tavalla myös häntä koskettava. 

Kirjoitustyyli on vapaan ja hyvällä tavalla lennokkaan oloinen.

Suosittelen, jos kaipaat nopeahkoa lukemista, tai jos koet kuuluvasi lukijana ennemmin todenomaiseen, kuin jännityksen tai fantasian piireihin. Ikähaarukaksi sanoisin 4-8-luokkalaiset / 10-15-vuotiaat.

-AtheneGirl